sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Pilkkasiipi

Tässä syksyn edetessä alkaa lintujen muutto pikkuhiljaa olla lopuillaan. Harvakseltaan tuossa järvellä kuitenkin aina jonkun mattimyöhäisen bongaa. Viimeisin uusi havainto lokakuun lopusta on pilkkasiipi. Keittiön ikkunasta bongattujen lajien määrä nousi tämän uuden tuttavuuden myötä 92:een.


Kovin oli kaukana hän, ja kelikin oli mikä oli, eli kamera ei suostunut tarkentamaan tihkusateessa juuri ollenkaan. Ja tietysti uusi kamera, niin en sitten osannut sitä hätäpäissäni edes manuaalitarkennukselle laittaa. Varsin samaa sävyä veteen heijastuvien puiden kanssa tuo lintu oli, sekin osaltaan sitten vaikeutti kameran tarkennusta.

Mutta pilkkasiipi se oli, 99,9 % varmuudella.

En ihan omiin tunnistustaitoihini luottanut, kun otus ei kovin lähelle tullut, eli vaikea oli tuntomerkkejä nähdä.

Mutta tietysti, onhan olemassa Suomen linnut fb-ryhmä, josta melko varmasti saa tunnistuksen paremmin lintuja tuntevilta harrastajilta. Niin tässäkin tapauksessa, postasin kuvan ja ihmettelin vähän kuka on kyseessä ja parissa minuutissa vastaus tuli - pilkkasiipi, naaras :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti