keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin

Kasvimaa jäi kyntämättä ja kääntämättä keväällä. Kun ei ollut tilaa taimille,  istutin osan taimista ruukkuihin ja ämpäreihin, jotka sitten sijoitin pitkin pihamaata. Osa meni suoraan kompostiin, mitäpä muuta niille olisi voinut tehdä, kun tilaa ei ollut. Osan taimista sijoitin saunakammarin ikkunan alle ja toivoin parasta, josko edes muutaman tomaatin saisi, tai kesäkurpitsan jopa.

Kesä on ollut vallan kummallinen, täällä koko eläinpopulaatio yhtä kissaa lukuun ottamatta on sairastellut vuoronperään, joten näin jälkeenpäin ajateltuna, ei sille isolle kasvimaalle kovin paljon aikaa olisi riittänytkään.

No, nyt tuo pihapiirin ruukkuplantaasi kukoistaa. Jotain sadontapaistakin on luvassa.
Tomaatteja ainakin tulee, se on jo tässä vaiheessa varma.


Ei tosin lähellekään sellaisia määriä kuin aikaisempina vuosina, mutta tulee kuitenkin. Alkavat jo hennosti punertua, ja jos kelejä riittää, ehtivät vielä punastua kokonaan ennen yöpakkasia.

Yksi kesäkurpitsakin ruukkuplantaasilta löytyy ja siellä näyttäisi olevan kaksi pientä kesäkurpitsan alkua tulossa.


Niitä vaan pitäisi muistaa lannoittaa jatkuvasti, kas kun ruukussa ei riitä nuo ravinteet muuten.
Ikkunan alla parvekeruukussa kasvaa minipaprikoita.



Niitäkin pääsee kohta kokeilemaan




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti