tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kukkapenkki uuteen kuosiin

Pihan poikki kulkeva kukkapenkki on vähän päässyt rapistumaan. Juolavehnän joukosta kukkia tuskin näkee.



Penkin päässä ollut ruusupuska oli lähtenyt vähän vaeltamaan ja peiti jo useamman neliön verran pihamaata. Se oli kasvattanut versoja jo penkin takana oleviin punaisiin viinimarjapensaisiin asti. Ruusupuska sai luvan lähteä, otettiin ja leikattiin liiat pois. Oli siinä hommaa, se kun oli saanut juurelleen mielettömästi nokkosia, jotka piti ensin kitkeä pois.

Ruusu siis oli valtava. Tietenkään en siitä huomannut kuvaa ottaa ennen kuin se raivattiin pois, mutta tässä kuva viime heinäkuulta, tästä saa jonkinlaisen käsityksen puskan koosta.




Oikeastaan oli ihan kiva, että nokkosia löytyi. Lopputuloksena tuolla on nyt julmetun iso saavi nokkoskeitettä tekeytymässä. eli ihan kiva juttu kasvimaan lannoitusta ajatellen.

Aikaa tuon alueen kunnostukseen menee kyllä ja paljon, ajattelin yrittää pelastaa penkistä kaiken mahdollisen pelastettavissa olevan uudelleen istutettavaksi.

Vielä kun saisi loputkin tuosta penkistä raivattua.. Se kyllä taitaa olla ihan koko kesän pituinen projekti se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti