sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puutarhan kunnostusta…

Näin sunnuntaiaamun kunniaksi, ennen kahdeksaa pellolla tapahtui muodonmuutos (vähänkös aikaisin täällä jo aloitettiin..). Kynnetyksihän se tuli ja sehän tarkoittaa sitä, että jos oikein hyvin käy, kohta pääsee kohopenkkejä värkkäilemään. Tietysti ennen sitä tuo on muokattava vielä. Kotihollannikas aloitteli puutarhajyrsimen työkuntoon laittoa. Aloitteli joo, kävi hakemassa bensaa ja väärää sellaista. Ei oikein tuo ysivitonen käy pienkoneisiin. Eikä meinannut uskoa millään, että sitä ei voi käyttää.




Tänne odotellaan sateita, saas nähdä ehtiikö pellolle tuon enempää tänään tapahtua ennen kuin alkaa satamaan.

Kaivon tyhjennys osa 2 on parhaillaan menossa. Se pitäisi vielä ainakin pariin otteeseen tyhjentää. Aikaa siihen menee, välillä kun  täytyy sitten odottaa, että se täyttyy uudesta vedestä.

Vanhassa kasvilaatikossa, siinä jota perkaan pikkuhiljaa rikkaruohoista, on muutama ylivuotinen kasvaja.



Viime vuoden kevätsipulit eivät suostuneet kasvamaan viittä senttiä isommiksi. Joten sinne ne sitten aikanaaan hukkuivat rikkaruohoihin. Vaan kappas kehveliä, ovat ottaneet nyt kevään kunniaksi oikein kunnon kasvuspurtin. Jee - meillä on sipulia jo =) .

Paiskasin viime keväänä laatikkoon myös yhden piparmintun. Sekin on selvinnyt talvesta ja tekee mahdottoman isoa reviirivaltausta parasta aikaa.



Siellä se kasvaa sulassa sovussa rikkaruohojen kanssa. Ja sitä on paljon.

Ja sitten seuraa päivän arvoitus: Mikä mahtaa olla tämä taimikasvusto…

Tyhjentelin melko aikaisin keväällä kasvihuoneeseen jääneiden taimipurkkien mullat isoon paljuun. Tuossa se palju on sitten asustanut kasvihuoneen seinustalla tuulessa ja tuiskussa. Kaadoin sinne myös sellaisten purkkien mullat, joihin olin viime vuonna siemeniä kylvänyt. Muutama purkki tuonne oli jäänyt sellaisia, jotka eivät koskaan itäneet. No nyt on joku niistä ottanut ja itänyt ja oikein kunnolla. Eikä mulla ole harmainta hajuakaan kuka/mikä on kyseessä. Lanttu tai kyssäkaali… tai joku.. en tota tiiä. Pitänee noista muutama ihan mielenkiinnon vuoksi koulia omaan ruukkuun kavamaan kunnolla, jotta tämäkin arvoitus sitten joskus ratkeaisi.

Ei vaan tarttis varmaan mennä uutta aitaa värkkäämään, tuli nimittäin haettua taas autokuormallinen niitä kestopuisia Pirkkoja puutavaraliikkeestä - hintaan nolla euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti