maanantai 13. toukokuuta 2013

Pönttöhommissa


Vein eilen äitienpäivän kunniaksi tuonne metsään yhden valtavan painavan telkänpöntön. Oli siinä raahaamista, se kun on tehty tosi isosta männystä kovertamalla. Jotenkuten sain sen kiinnitettyä puuhun. Paremminkin olisi voinut tuon homman tehdä, mutta kun ei yksinkertaisesti voima riittänyt. Tarttee tässä odotella, että mies suvaitsisi saapua kustannuspaikalle. Sitten vaan pitää mennä yhteistuumin laittamaan pönttö paremmin. Edellyttäen tietysti, että siellä ei asuta jo.

Tuossa olisi vielä neljä tavallisen kokoista pönttöä pihalla odottamassa, että saan ne raahattua tuohon ojan taakse lähimetsikköön. Hiukan olen myöhässä näiden pönttöhommien kanssa, mutta ehkä niihin vielä joku mattimyöhäinen pariskunta asettuu. Ellei tänä vuonna niin ensi vuonna ainakin.

Edelleenkin tässä vapaapäivien ratoksi seurailen pihan tapahtumia. Peippopariskunta on ihan takuuvarmasti rakentamassa pesäänsä tuohon ihan lähelle.

Käyvät yhdessä useaan otteeseen joka päivä ruokailemassa tuolla ruokintapaikalla.



Sinne kun on talven mittaan tippunut jos jonkinmoista siementä löydettäväksi.


Naaras viihtyy lähempänä taloa, koiras pyöriskelee mieluummin tuolla vähän pitemmällä.
Käy tuossa yksi keltasirkkupariskuntakin. Enpä ole muistaakseni ennen näin myöhään keväällä täällä keltasirkkuja nähnyt.


Ne ovat aina  hävinneet jonnekin lumien sulettua. Mutta nyt voisi olettaa, että nämä kaksi pesivät tässä lähistöllä.

Leppälinnut jäivät kuin jäivätkin sitten tähän pihapiiriin.


Täytyy vaan toivoa, että kestävät jatkuvan kirjosieppohöykytyksen. Tässä vaiheessa tuolla on kirjosieppojen valtaamia pesäpönttöjä kolme. Yksi koiraista on kyllä vallanut itselleen kaksi pönttöä, eli tavallaan niitä on siellä kirjosieppojen asuttamana nyt neljä. Pahuksen öykkärit.

2 kommenttia:

  1. On se vaan hauska seurata lintujenkin kevättouhuja. Meillä varispariskunta tekee pesää ja käy napsimassa lähellä olevasta koivusta sinne oksia. Räkätit yrittävät parhaansa mukaan kiusata variksia, mutta taitavat nyt jäädä toiseksi.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti ne varikset eivät liian lähelle taloa sitä pesäänsä tee, niistä kun voi olla aikamoista haittaa jos lähellä pesivät... Täällä oli muutama vuosi sitten tuossa pihamännyssä pesä ja siitä ei kyllä ollut muuta kuin harmia. Ensin vanhemmat puolustivat reviiriään ja sitten kun poikaset lähti pesästä ne valtasivat tuon pihan ihan kokonaan. Yhden jouduin tuolta järvestäkin pelastamaan, kun se onneton tohelo sinne tippui.

    VastaaPoista