keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hiljaista kuin…

Ainakin tässä blogissa… Tässä on ollut bloginpäivityksessä pienoinen, melkein kuukauden tauko. Kyllähän sitä kaikenlaista jutunjuurta olisi, mutta jotenkin tuo aika vaan tuppaa kulumaan kaikessa muussa. Se on sellaista tämä työssäkäyvän arki näköjään, iltapäivällä kun kotio tulee, ei sitä sitten paljon mitään ennen pimeän tuloa ehdi tekemään. Ja kun tuo pimeä pamahtaa päälle, sitä vaan istuu sohvan nurkkaan ihmettelemään. Kaamosmasennustako… mene ja tiedä, sitä vaan on niin puhki, poikki ja melekeen pinossa työpäivän jälkeen, ettei paljon huvita tehdä mitään ylimääräistä. Toista oli silloin kun tämän bloginpidon aloitin, silloinhan pidin pari vuotta sapattivapaata ja kyllä sitä vapaata aikaa sitten olikin. Blogikin päivittyi ihan eri tahtiin kuin nykyisin.

Tässä kuluneen kuukauden aikana on pikkuhiljaa saatu paikat talvikuntoon. Onneksi sentään ei ole vielä tullut lunta. Aitaakin on rakennettu 25 metriä lisää tuohon pihatien viereen. Aitaa lisäämällä saatiin portti tuohon lähemmäksi, mikä onkin tosi hieno juttu. Porttinahan tuolla on vain pätkä verkkoaitaa, joka pingotetaan tien yli, eli aikamoista säätämistä se on tähän asti ollut tuolla tiellä, varsinkin pimeässä. Nyt sitten saa portin aukaistua ja suljettua pihavalon piirissä. Toisellekin puolelle pihaa on tehty uutta aitaa talven ajaksi niistä aitaelementeistä, joita naputtelin tuossa syksyn mittaan. Sinne olisi jossain vaiheessa tarkoitus sitten laittaa kunnon verkkoaita myös. Toistaiseksi tyydytään näihin virityksiin, eivätpä pääse koiruudet pihapiiristä mihinkään enää. Helpottaa muuten elämää huomattavasti, ei tarvitse pilkkopimeällä enää pelätä, jotta koirat karkaisivat kylille.

Harmittaa, kun ei edes valokuvia saa otettua. On meinaan sen verran hämärää jo, kun arkipäivinä kotiin asti pääsen, että on ihan turha edes kuvitella mitään tuolla ulkosalla kuvaavansa. Taidanpa yrittää ottaa aidoista kuvia viikonloppuna, ellei mitään ihmeitä satu. Saahan ne kuvat liitettyä tähän juttuun sitten myöhemminkin.

Jaa-a taidanpa taas vetäytyä tuonne sohvannurkkaan filtin alle, odottamaan sitä kevättä - ja kesää tietysti myös.

lauantai 26. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettua osa 2

Samaan syssyyn kun valkosipuleita pelastin, napsin kasvilaatikosta muutaman kyssäkaalinkin turvaan. Kaikkia en kuitenkaan saanut mukaan ottamiini astioihin mahtumaan. Ja sittenhän se tuli se lumipyry, eli nostourakka lopahti siihen. Siellä ne kaalit ovat tehneet jonkin aikaa tuttavuutta lumipeitteen kanssa. En ole huolissani ollenkaan, kaalit kestävät yllättävän paljon kylmää. Siellä on viikon verran ollut on sulassa sovussa lehtikaaleja ja kyssäkaaleja ja viitisen senttiä lunta.


Onneksi tuli lauhempi jakso, täälläkin on ollut kymmenisen astetta lämmitä ja lumipeite hävisi päivässä, mahtavan sumun kera. Toki aion nuo kaalit vielä sieltä käydä napsimassa pois ja käyttöön, vaikka jonkin aikaa lumen alla ovat olleetkin.

Maailmassa on yllättävän paljon kasveja, jotka oikeastaan vain paranevat kun saavat vähän kylmää. Voisi melkeinpä sanoa, että suurin osa näistä jonkinverran kylmää paremmin kestävistä kasveista kuuluu tähän joukkoon, tarkoitan siis selkeästi viileämpään ilmastoon sopeutuneita viljeyskasveja. Pakkasen puremina paremmilta (lue makeammilta) maistuvat monet kaalinsukuiset kasvit, mm. parsakaali, lehtikaali ja ruusukaali. Samoin jotkin juurekset, kuten porkkanat kuuluvat samaan sarjaan. Purjokin on tällainen makeammaksi muuttuva vesseli. Pakkanen/kylmä saa ne muodostamaan sokereita, joten ne sitten maistuvat makeammilta pakkaskäsittelyn saatuaan. Huh, tulipas monta tosi huonosti muotoiltua lausetta, no, semmosta sattuu… :)

Mutta enivei, kaaleja siis luvassa huonosta kelistä huolimatta. Tuolla on laidallisessa kasvulavassa myös jotain juureksia vielä, joita aion käyttää, selleriä ja kultajuurikkaita nyt ainakin. Huoletta niitä voi syödä, kun ne kypsentää ihan heti kun pikkusen sulavat.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettua ja samantien menetettyä

Oli meillä tänä vuonna perunaakin, oli ja meni kans..

Ihan monta riviä kasvoi mukavasti ja ihan ilman tuholaisia tai tauteja. En niitä isommin hoidellut, mutta kivasti näyttivät voivan ihan koko kesän ilmankin. Mies sitten eräänä lokakuun alkupäivänä otti ja kävi kaivelemassa sieltä pellolta kottikärryllisen perunoita pois.

Aika ihme, että saatiin kottikärryllinen perunasatoa, vallankin kun tuo sato tuli jääkaappin unohtuneesta pussinpohjallisesta rupuisia perunoita. Niistä, jotka joskus kesäkuun puolivälissä paremman tekemisen puutteessa istutin peltoon, kun en raaskinut kompostiinkaan niitä heittää. Oli meinaan tehneet sen verran komiat idut, jotta ajattelin sitten kasvattaa myöhäistä perunaakin.


Oli muuten todella mukavan näköistä mukulaa kottikärry täynnä. Vähän olivat multaisia ja kostean oloisia, mutta muuten näyttivät olevan ihan OK perunoita. Tosi tyytyväinen olin, kun ajattelin nyt sitten kuitenkin kasvattaneeni itselleni talven perunat.

Samoihin aikoihin kun tuo perunannosto tapahtui oli täällä meneillään melkoinen hässäkkä. Työmiestä tuli ja meni, itse kun tulin töistä meni ne loppuiltapäivät ja alkuillat aina melkeinpä selvitellessä kaikenmaailman sotkuja, mitä päivän aikana täällä oli saatu aikaiseksi. Eli otin ja unohdin koko perunat. Mieskin sitten poistui täältä nelosvyöhykkeen muonavahvuudesta, takaisin sinne pääkaupunkiseudun kotiin ja palasi töihin myös. Johan tuo täällä kuukauden verran olikin, eli jo oli aika hänenkin nenäänsä työmaallaan näyttää…

Jokunen päivä sitten käväisin tuolla kasvilaatikolla kaivamassa muutaman purjon lumen alta esiin, ajattelin keitellä purjo-perunasosekeiton itselleni. Vaan missäpäs olivat perunat. Ihan piti istahtaa ja miettiä tovi. Ne muutamat kesäkurpitsat ja kurpitsat ovat säilössä saunakammarissa samoin kaksi säkillistä puna- ja keltasipuleita. Mutta ei siellä mitään perunoita ole näkynyt.

En sitten siinä miettiessäni millään saanut mieleeni, mitä mies oli perunoille tehnyt. Piti ihan soittaa ja kysäistä, että mihinkäs sinä ne perunat piilotit, kun eivät olleet saunakammarissa muun sadon seurana. Ai että sitten vastauksen kuultuani jo kiroilutti pitkään ja hartaasti.

Ei ole meillä perunoita enää - ei. Herra Hollannikas kun oli jättänyt kottikärryllisen perunoita ”autotalliin” kuivamaan. Niin ja tietysti unohti asiasta mainita minulle. Eipä olleet kovin suojassa meikäläisen perunat, meillä tuo autotalli kun ei kovin kummoinen viritys ole, on siinä toki katto ja seinät ja puoliovikin löytyy, mutta melkoisen vapaa pääsy sinne sisälle on ihan ihmisen kokoisilla otuksillakin.

Olenkin jo jonkin aikaa ihmetellyt jyrsijäpopulaation lisääntymistä täällä pihapiirissä. No, kai niitä tulee kun jätetään kymmeniä kiloja perunoita popsittavaksi. Oli ne kuitenkin sen verran höveleitä olleet, että olivat jättäneet minulle kolme kappaletta maistiaisiksi. Vaan eipä noita mieli tehnyt käyttöön ottaa, oli meinaan sen verran rotanpapanoissa koko perhanan kottikärryt.

Oli muuten ihan hyvää se omista purjoista keitetty sosekeitto. Vähän enemmänkin kuin vähän tosin harmitti, kun piti ihan vasiten lähteä perunoita ostamaan.

torstai 24. lokakuuta 2013

Pellolta pelastettuja

Keittiöttömänä olo on kamalaa, vallankin jos on kasvimaa täynnä kaikenlaista, josta pitäisi ruokaa laittaa ennen kuin sato menee pilalle. Heti kun keittiö oli siinä kunnossa, että siellä jotain voi tehdä, aloin pikkuhiljaa raijata kasviksia käyttöön.

Pelastin pari ämpärillistä valkosipuleita tuolta pellolta sisätiloihin vähän ennen lumen tuloa muutama päivä sitten. Päihitin lumisateen nippa nappa, jos puoli tuntia myöhemmin olisin nostourakan aloittanut, sinne olisivat jäänet valkosiblatkin lumen alle.


Kasvatin näitä ensimmäistä kertaa ikinä.  Hyvin voivat ja kuivuvat ihan kivasti toistaiseksi tuolla keittiön nurkassa. Jossain vaiheessa täytynee asetella ne kuivumaan vähän konservatiivisemmin, eli roikkumispaikka on vähän tässä hakusessa, kun ulkovarastoonkaan niitä ei sattuneesta syystä enää voi viedä.

Keväällä istutin näitä kolmeen eri paikkaan, ihan kokeilumielessä, jotta näkisin mikä niillä toimii ja mikä ei. No, nyt sitten tiedetään, että täällä meillä eivät menesty pellolla. Penkillinen sipuleita pellolla tuotti vain muutaman kynnen. Loput olivat pelkkää vartta.
Kasvilaatikoissa kasvatetut sensijaan tekivät vallan mahdottoman kokoisia kynsiä. Vähän liiankin isoja, koska nuo kynnet pitää pilkkoa kolmeen neljään osaan, jos meinaa valkosipulipuristimella niitä murskata.

Mutta hyviä ovat, siitä ei pääse mihinkään. Ja satavarmasti kasvattelen näitä tulevinakin vuosina, mikäli nyt ei mitään ihmeitä satu.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Päättymätön tarina


Tänä vuonna on pähkäilty useammankin ns. päättymättömältä tuntuvan jutun kanssa. Yksi niistä on ollut tuo keittiön vesivahingon jälkeinen remontti.

Tuossa puolessa välissä syksyä tuntui todellakin siltä, että se rempparumba ei loppuisi koskaan. Keittiön putket sanoivat työsopimuksensa irti jo heinäkuulla, tai ainakin heinäkuulla sen vuodon huomasin, kun lattialle alkoi tiskipöydän alta vaivihkaa ilmaantua pieniä vesilammikoita.
Vakuutusyhtiö määräsi saneerausliikkeen, mistä piti korjaus tilata. Hommat lähtivät käyntiin sutjakkaasti, mutta sittemmin se homma tyssäsi vaikka vallan mihin. Lopputulema on, että koko helkkarin lattioiden tuhertaminen kesti melkein 14 viikkoa. Tuo korjattava ala ei edes ole kovin suuri, keittiö ja eteinen yhteensä noin 20-25 neliötä.

Muut korjaustyöt keittiöön kalusteineen tilasin paikalliselta rakennusliikkeeltä. Loppuhommat sujuivatkin viikossa - kalusteasennukset sun muut. Oli ammattitaitonen timpuri tekemässä ja sen huomasi.

Päättymätön tarina kakkonen, onkin sitten ihan omakohtainen juttu. Aloin oireilla aika pahasti siinä vaiheessa, kun nuo lattiat revittiin auki. Kuivaus puhaltimilla kesti ja kesti, kas kun kuivattivat tolvanat sellaisetkin rakenteet, jotka oli määrä purkaa. Olotilani paheni pikkuhiljaa hiipimällä ja sitten oltiinkin jo siinä vaiheessa, että jouduin pitkälle sairauslomalle. Ja sitä onkin sitten riittänyt - sairauslomaa.

Puutarha on sitten se murheenkryyni numero kolme. Sinnehän se tämänvuoden sato mätäni peltoon. Suurimmaksi osaksi. Syystyöt jäivät tekemättä ja tosiaan siellä on vieläkin suurin osa juureksista maassa. Olen tuossa lumen alta muutaman kerran porkkanoita ja muuta kivaa käynyt kaivelemassa, vielä ovat olleet käyttökelpoisia ja se lohduttaa vähän.



Kyllä ketuttaa niin maan vietävästi, oli hyvä vuosi - satoa olisi tullut roppakaupalla, vaan minkäs teet, pakko oli peltoon jättää.

Pihamaa näyttäisi myös kuuluvan sarjaan päättymättömät tarinat. Remppamiehillä kun tuntuu olevan sellainen universaali tapa, että roskat ja laudankappaleet sekä kaikki muu mahdollinen ja mahdoton paiskotaan vaan minne sattuu pitkin pihaa. Joskus paiskoivat jopa sellaiset tavarat pihalle, joita en jätteeksi itse lukisi. Tuolla on vieläkin vaikka ja vallan mitä lumen alla odottamassa pois raijjaamista. Puutarhakalusteetkin vielä iloisesti ottavat tuntumaa lumipeitteeseen. Sattuneesta syystä, siis omasta huonosta hapetuksesta johtuen, en ole tuota pihamaata kovin paljoa saanut vielä raivattua.

Jotain positiivistakin sentään on. Nyt on keittiö, keittiössä on uusittu seinät, uusi lattia, upouudet kalusteet ja uusitut sähköt. Sain viimeinkin tuohon keittiön nurkkaan vuosikausia haikailemani nurkkakaapin.

Eteinenkin on valmis ja vintinrappujen alla olevan komeronkin lattia uusittiin. Enää puuttuisi vain kattolistojen käsittely keittiössä, muutama ikkunankarmi pitäisi myös maalata sekä eteisen lattialistat, nekin pitäisi käsitellä jollain. Mutta kaikki tämä jää hamaan tulevaisuuteen, itse ne aion sutia valmiiksi, joskus sitten, kunhan kerkiän ja kunhan jaksan. :)

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ongelmajäteaita

Ole tarkka ota Pirkka. =)

Olen syksyn mittaan puuhastellut kasvimaan aitaprojektin kanssa pitkään ja hartaasti. Reilun metrin mittaisia aitaelementtejä on syntynyt parikymmentä ja noin puolen metrin mittaisia suunnilleen saman verran. Ei siitä aidasta malliesimerkkiä tule, eikä ihan varmaan kaikkein kauneintakaan, mutta tuleepahan jonkinlainen aita kuitenkin.

Kaikki alkoi siitä, kun kesällä tuli vastaan se, että olisi pitänyt väsätä jonkinlaista tukirakennelmaa salkopavuille. Pahaksi onneksi kaikki puutavara mitä täältä kotosalta varastosta löytyi, oli aivan liian järeää siihen tarkoitukseen eli ei muuta kuin rimaostoksille, ajattelin. Menin paikalliseen puutavaraliikkeeseen ostaakseni muutaman metrin rimaa, vaan kuinka ollakaan, eipä sitä sitten liikkeestä löytynyt. Sama ongelma sielläkin, kaikki varastossa olevat puut olivat aivan liian paksua ja jämäkkää ko. tarkoitukseen. Kun selitin myyjälle, mihin puuta tarvitsen, hän ehdotti, että ”mitens olis noi Pirkat”. Öh…? Mitkä Pirkat…?

Kävi sitten ilmi, että kutsuvat niitä palikanpätkiä, joita käytetään puupinossa kerrosten välissä poikittain, Pirkoiksi. Ne ovat sellaisia melko lyhyitä, pisimmillään vähän reilun metrin mittaisia. Siellä niitä oli iso kasa kestopuupinojen vieressä. Vähän olivat turhan lyhyitä siihen tarkoitukseen, mihin alun perin rimoja olin hakemassa ja kaiken kukkuraksi kestopuuta, eli niitähän ei voi kasvien tukipuiksi laittaa. Vaan siinäpä sitten alkoi aivoissa käydä raksutus.. ”Hetkinen - tuossahan olisi vallan mainioita tarpeita kasvimaan ympärille aidaksi… Eikä maksaisi, kuin rakentamisen vaivan…” Kas, kun yrittäjälle, ne Pirkat ovat ongelmajätettä. Niitä ilmeisesti kertyy melkoinen määrä vuosittain ja ne täytyy hävittää sitten ongelmajätteenä. Ihan ovat kuulemma vain onnellisia, jos joku ne rimanpätkät rahtaa pois. Eipä tuota tarvinnut kauan miettiä, siinä sitten lastasin auton täyteen ja huristelin kotio. Sittemmin olen jo pariin otteeseen niitä käynyt hakemassa lisääkin.

Tällä hetkellä tuolla kasvimaan ympärillä oleva aita alkaa jo hajota käsiin. Ja korvaavan aidan ei edes tarvitse olla kovin korkea, eikä järeä. Siellä kun on tälläkin hetkellä vaikka mitä kummallista aidan virkaa tekemässä. Tuon aidan tarkoitushan on vain olla lähinnä psykologinen este koirille. Eivät ne siitä ole koskaan yli yrittäneet ja toistaiseksi eivät ole yrittäneet läpikään mennä. Aita siis on siinä siksi, että koiruudet eivät kävisi pissimässä papupenkkeihini. 

Nuo saamani rimanpätkät ovat eri värisiä, osa on ruskeita, osa vihreitä ja osa vähän jotain siltä väliltä. Eli kaikki perinteiset kestopuuvärit löytyy. Näytti vähän koomiselta, kun sen ensimmäisen elementin kasasin, kirjavankukertavaa oli. Olen nyt sittemmin sutaissut ne pätkät tummanmustanruskealla puuöljyllä ja ihan mukavan näköisiä niistä tuli. En ole niitä kovin laadukkaasti maalannut, se saa olla just niin rustiikkisen näköinen, kun siitä vähän sinnepäin sutimalla tulee.

Aitaa on syntynyt reilut parikymmentä metriä ja lisää tulee pikkuhiljaa. Jokaisen isomman elementin väliin tulee noin puolen metrin levyinen pätkä, jolla osat kiinnittyvät toisiinsa.


Kokeeksi kasasin pienen pätkän muutaman aitatolpan kanssa, ihan siitä hyvä tulee, vaikka nuo elementit tuossa kuvassa vähän vinossa vinksottavatkin. En kiinnittänyt niitä toisiinsa vielä mitenkään, eli siis pysyvät pystyssä ihan välikappaleen avulla kiinnittämättäkin. Noita on helppo vielä fiksailla, jos nuo aidan aukot osoittautuvat liian suuriksi, niihin on todella nopeaa naputella muutama rimanpätkä lisää.

Nuo aidanpalat ovat pieniä ja kevyitä, ne on tosi helppo kuskata talveksi varastoon. Ja sitten keväällä taas rahdata pellolle ja kasata aitaa sinne, missä sitä tarvitaan. Viimeistään siinä vaiheessa kun pelto kynnetään, on tuolta aita aina poistettava, siksi tämä elementtiratkaisu on vallan mainio. On meinaan ollut joka vuosi vähän hankalanpuoleista poistaa 50 metriä yhtenäistä verkkoaitaa. Siinä on tarvittu useampi käsipari aina avuksi. Pienehköistä elementeistä kootun aidan luulisi purkavan ja kasaavan yksinkin.

Kustannuksia tuolle aidalle tulee vain ja ainoastaan naulojen ja puuöljyn osalta. Eli tällä hetkellä aita on maksanut alle 30 senttiä metri. Eli ei paha hinta ollenkaan, vallankin jos ajattelee mitä maksaa, jos laittaa uutta verkkoaitaa… 25 metriä kustantaa suunnilleen satasen.

Tässä nyt vaan odottelen kevättä, että pääsen testaamaan tuon ihan käytännössä.



torstai 19. syyskuuta 2013

Syksyä pukkaa taas

Päivät kuluvat sellaisella vauhdilla, ettei oikein tahdo mukana pysyä, sitä ollaan jo syyskuun puolivälissä, ei millään uskoisi. Onhan tuolla ulkosalla havaittavissa kaikki syksyn merkit, lehdet kellastuvat ja tippuvat puista ja maisema alkaa muuttua ruskeansävyiseksi. Vaan silti on vaikea tajuta, että tämäkin kasvukausi alkaa olla lopuillaan.

Täällä kärvistellään edelleenkin ilman keittiötä ja eteisen lattiaa. Ties monesko viikko jo menossa, ei enää jaksa edes laskea. Kuivauspuhaltimet saatiin täältä pois jo pari viikkoa sitten, se on parantanut tätä elämänlaatua huomattavasti. Mutta kuinkas ollakaan, kävi juuri niin kuin pelkäsin. Eli sairaslomalla ollaan - ja pitkällä sellaisella. Arvaahan sen kun laitetaan samaan vesivahinkoiseen huusholliin pari puhallinta ja astmaatikko viikkokausiksi. eihän siitä hyvää seuraa - ei ainakaan sille astmaiselle.

Tänä vuonna syksy on ollut vallan mielenkiintoisen lämmin. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että kasvimaalla kaikki kasvaa edelleenkin vimmattua vauhtia.
Maissisadosta tulee tänä vuonna valtava, ainakin verrattuna edellisiin vuosiin.



Kovin isoa alaahan sitä ei tuolla kasvamassa ole, mutta viitisenkymmentä tähkää siellä olisi. Kasvavat näillä suhteellisen viileillä keleillä sen verran verkkaisesti, että annan niiden kasvaa kaikessa rauhassa niin kauan kunnes ilmat todella viilenevät.  Pari kappaletta siellä kyllä olisi jo sellaisessa kunnossa, että voisi jo kerätä pois.



Salkopapuja tulee myös tasaiseen tahtiin, vieläkin. Muut pavut ovat jo pikkuhiljaa lopettelemassa kasvuaan, mutta salkopavut kukkivat runsaasti  vieläkin.



 Kaikki kurpitsansukuiset kukkivat kuin viimeistä päivää. Aika myöhäisiä kukkijoita ovat, tänä vuonna.



Aidan viereen istuttamani tomaatit voivat myös paksusti. Osa on ihan omatoimisesti hankkiutunut eroon liioista lehdistä, osaa on joutunut harventamaan melkoisen kovalla kädellä. Ja tomaatteja piisaa.. vähän liikaakin niitä nyt tulee.



Yksi myöhäisistä kukkijoista on paksoi. Tai oikeastaan nämä ovat kukkineet jo tuolta heinäkuulta asti. Kummasti kasvattivat välittömästi kukkavarret, kun istutin ne pellolle. No, kukkikoot - on tuolla vielä muutama ötökkäkin liikkellä, joten onpahan edes jotain kukantapaista niillekin tarjolla.



Violetti basilika innostui myös kukkimaan. On muuten harvinaisen kaunis kukka, noita tekisi ihan mieli pistää kukkapenkkiin väriä antamaan ensi vuonna.

Olen tuossa puuhastellut sellaisen pikkuisen aitaprojektin kanssa. Aitaelementtejä olen naputellut nyt parikymmentä kappaletta. Mukavaa hommaa tuo on ollut, siitä varmaan pitää ihan kirjoitella erikseen. Eipä tässä mitään, remontille ei loppua näy ja saikkuakin olisi lusittavana vielä viikko. Näillä mennään.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Paprikaa pellolla, kasvihuoneessa ja ikkunalla


Tänä vuonna olen ripotellut paprikoita kasvamaan vähän sinne sun tänne.
Pellolla löytyy kaikenlaisia kummallisuuksia. Osa niistä jopa on onnustunut kasvattamaan paprikanalkuja.


Lajikkeesta ei ole varmaa tietoa, mutta joku musta minipaprika tuo on.

Kasvihuoneen paprikat ruskistuvat kovaan tahtiin. Näistä tulee tuollaisia kummallisen ruskeanpunaisia. Aika outo lajike tuokin.



Saunan ikkunalla kasvaa parissa parvekelaatikossa sitten noita ihan tavallisia oransseja.



Salkopapu on alkanut vähän niitä lähentelemään, mutta onneksi ei ole lupaavaa kasvua sentään tukahduttanut.

Tänä vuonna ei tullut yhtään omenia, päärynöistä puhumattakaan. Joku tauti tms. tuossa päärynässä on. Kaikki yläoksien lehdeet ruskistuvat kummallisesti.


Mikähän tuokin on, en ole tuollaista ilmiötä hedelmäpuissa aiemmin nähnyt. Johtunee varmaan siitä, että nämä ovat ensimmäiset hedelmäpuukasvatusyritykset täällä. Harmi, olisi ollut ihan kiva, jos tuo olisi puun mittoihin kasvanut. Taitaa jäädä sekin ihan haaveeksi, sen verran huonosti tuo voi.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kuulumisia

Keli on muuttunut viime viikkoina varsin syksyiseksi. Puissa alkaa olla jo keltaisia lehtiä ja sataa tihuuttaa lähes joka päivä. No, viime maanantaina minulla alkoi työt, eli ei haittaa pätkääkään, vaikka sataa enemmän kuin paistaa. Tässä ei enää isommin puutarhahommeleita tehdä, mutta aina kun sattuu vähän pitempi poutajakso, niin että maa ehtii vähän kuivahtaa, olen pyrkinyt tuota kasvimaata raivaamaan. Siellä kyllä alkaa olla pelto jo taas kerran riisipeltomaisessa kunnossa, sen verran sitä vettä on tullut.


Satoa kasvimaalta tulee tasaiseen tahtiin, harmi vaan, että lähes kaiken mitä pellolta olen saanut, olen joutunut lahjoittamaan pois. Toinen vaihtoehto olisi kantaa kaikki suoraan kompostiin. Papuja sentään on onnistuttu saamaan pakkaseen jonkin verran, niitäkin kun tuolta tänä kesänä tulee melkoisen paljon. Sadasta papukasvista tulee satoa ämpärikaupalla. Salkopapu on innostunut kukkimaan uudestaan eli niitäkin pääsee taas kohta keräilemään...



Tänä vuonna kasvatin maissit, pavut ja kurpitsat vanhaan intiaanityyliin. Ja taas kerran voi vain todeta, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. = )



Näitä saa vielä hetken odottaa, toivottavasti ovat korjuukelpoisia vasta kun tässä huushollissa on keittiö.

Kaikenkaikkiaan kasvimaalle kuuluu ihan hyvää, jos ei oteta huomioon sitä, että sato sieltä menee parempiin suihin. 

Ja rempparintamallekin kuuluu … huonoa.

Olen tässä viime vikkojen aikana tullut siihen tulokseen, että inhoan remontteja. Ainakin sellaisia, joissa revitään lattia auki tai poistetaan veski. Viime vuonna täällä kärvisteltiin viikkotolkulla ilman eteisen lattiaa ja toimivaa vessaa, tänä vuonna sitten oleillaan ilman keittiötä ja lattioita. Okei, on ihan totta, että ilmankin pärjää - niin ne on ihmiset pärjänneet ennenkin, mutta on se vaan hankalaa.

On tämä nyt tällaista ainaista valitusta, mutta kas kummaa, taas vinksahti niin lupaavasti alkanut remppa sinne ”ei-voi-olla-totta” -puolelle. Historia vissiin taas toistaa itseään. Toivottavasti kuitenkin tänä vuonna ei ihan samanlaisia söhellyksiä tule kuin viimeksi. Pahalta tosin näyttää.

Poika tuli viime tiistaina koiravahdiksi muutamaksi päiväksi, itse kun en täällä voi päiväsaikaan paikalla olla ja noita koiria ei voi jättää remppamiesten seuraksi ilman valvontaa. Ei, vaikka työmiehet siihen suostuisivatkin, on se kuitenkin työturvallisuusriski - meinaan kun täällä ei edes ole kaikkia väliovia.

Keskiviikkoaamuna tänne tuli sen saneerausliikkeen porukkaa taas kerran tarkistamaan tilanteen. Olin itsekin siinä aamutuimaan paikalla, kun onneksi sain pari ensimmäistä tuntia vapaaksi.




Tästä se oli lähtenyt. Leviämään ja laajenemaan se lattioiden purkaminen. Ensin olivat ottaneet tuosta komeron lattiasta vain osan pois, mutta sittemmin se on purettu kokonaan.

Tällä kertaa keskiviikkoaamuna tänne tuli lomalta palannut työnjohtaja, joka täällä ei aiemmin ollut käynytkään ja joku mittausmies myös. Nämä sitten totesivat heti, että onhan se nyt ihan selvää, että se vesi on valunut tuosta komeroon ja myös eteiseen. Edellinen mittailija, oli sitä mieltä, että kun eristetila on kuiva, ei siellä ole mitään moitittavaa. Jotta semmosta.

Nämä uudet herrat kylmän viileesti tekivät komeron lattiaan reiän, ja kappas kummaa. Tulos: vesimärkä. Sitten mittasivat eteisestä samoista jo edellisen mittaajan tekemistä paikoista uudelleen. Tulos: vesimärkä. Tässä vaiheessa aloin jo ihmetelllä, miten helevetissä se edellinen mittaaja on saanut tulokseksi kuivaa koko ajan. Ei tuo väärin mittailu muuten haittaisi, mutta kuivatus nyt sitten kestää tuplasti sen ajan, minkä olisi kestänyt, jos heti olisi aloitettu kuivaamaan riittävän laajalta alueelta.

Torstaiaamuna sitten lähti loputkin lattiat ja eristeet.

Uusi, vain vuoden vanha lautalattia purettiin kokonaan ja sitten imettiin viime kesänä laitetut eristeet pois. Täällä eletään ilman lattioita. Ei kiva.

perjantai 9. elokuuta 2013

Se on pusikko.. se on rytteikkö - se on kasvimaa =)

Kiersin pikaisesti alkuviikosta yhtenä aamuna kasvimaan kameran kanssa. Huono oli ottaa kuvia, aurinko paistaa porotti jo täyttä päätä ja suuret puut varjostivat osaa kasvimaata tosi tehokkaasti. Eli ei hyviä otoksia, mutta jotain kuitenkin. Sittemmin onkin ollut ihan turhaa ajatellakaan kuvaamista, täällä kun on satanut melkein koko ajan.




Kovin on vihreää, harmi vaan, että suurin osa vihreästä muodostuu rikkaruohoista. Eipä sitä tarvitse olla kuin viikon verran kitkemättä, niin peli on menetetty. Tällä erää siis rikkaruohot 6 - meikäläinen 0.



On siinä parin aarin kasvimaassa hoitamista normaalioloissakin, saatikka sitten, kun pamahtaa vesivahinko huushollin, sitä pitäisi olla nelikätinen ja kuusjalkainen ehtiäkseen tehdä kaiken tarvittavan.


Vaan onneksi ovat nuo hyötykasvit jo sen verran isoja, etteivät rikkaruohot niitä enää tukahduta tässä vaiheessa millään. Satoa tulee enemmän kuin osasin odottaa. Ja sehän on paha tässä tilanteessa se.

Ei ikinä mene niin kuin toivoisi. Meinaan, missäpäs sitä nyt säilöö noita kasvimaan anteja. Ei onnistu jatkojalostus ruokatarpeiksi ilman keittiötä ja pakastinta, ei sitten millään. Kas kun ei tässä huushollissa ole edes toimivaa liettä tällä hetkellä, ei ole tosin keittiössä lattiaakaan, eli näillä mennään... Kaiken huipuksi tässä vaiheessa ei ole mitään tietoa siitä, missä vaiheessa tuo keittiö kuntoon saadaan. Kunhan nyt kuivaisi paikat edes suhtkoht nopeasti.


Kasvihuoneen edustalla olevat kurkut sun muut astioissa olevat vesselit kasvavat ja tuottavat satoa myös tasaiseen tahtiin. Niitä sitten popsitaankin ihan jatkuvasti.

Kasvihuoneen seinustalla parvekeruukkuviljelmällä menee myös lujaa, asukit kasvavat niin että kohisee.



Paprikoita on jo kerätty muutama ja niitä tulee koko ajan lisää.


Kasvihuoneessa kasvaneista tomaateistakaan ei ole ollut pulaa.


Enemmän niitä tulee kuin ehtii syömään. Tomaattisoseen tekemisestä on tänä kesänä ihan turha edes haaveilla, kun ei ole sitä keittomahdollisuutta.

Yritän nyt kuivailla kaiken mitä voin. Saas nähdä miten onnistuu… kai sitä vaan pitää pilkkoa tomaatit aurinkoon paistattelemaan, josko niistä sitten omatekoisia aurinkokuivattuja tomskuja saisi. Ans kattoo kuin käy, kelit kun tässä muuttuivat sateiseksi ja ennusteetkin uhkaavat sateilla lähitulevaisuudessa.

torstai 8. elokuuta 2013

Satoa…

Kiirettä pitää - huushollissa ei ole keittiötä ja satokausi pukkaa päälle. Täällä mennään edes takaisin pää kolmantena jalkana, on hävitty taistelu rikkaruohoja vastaan ja yritetty tuputtaa tutuille ja tuntemattomille kasvimaan tuotteita. Niitä kun ei itse voi ilman keittiötä edes säiliöä mitenkään. Keittiötarjouksia on pyydetty, kaappeja on käyty katsomassa ja melkein on päätetty mistä sitten kalusteet otetaan. Kamalasti ylimääräistä ja odottamatonta hommaa tuollaisesta vesivahingosta siunaantuu.

Keräsin tuossa tänään pari papua.


Nämä nyt aion tavalla tai toisella yrittää saada pakastuskuntoon. Vielä sinne jäi toinen mokoma pellolle. Saa nähdä onnistuuko säilöntäyritykset huushollissa, jossa ei ole edes toimivaa hellaa.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Ahistaa…

Perhanan vesivahinko.
Viime tiistaina tuli vakuutusyhtiön valtuuttaman saneerausliikkeen vahinkotarkastaja tänne tutkimaan tuhoja. Poika viipyi täällä tunnin jos toisenkin. Aamukahdeksalta tuo tuli ja kolmisen tuntia sitten meni paikkoja syynätessä ja mittausreikiä poratessa.

Ihmettelin vähän työ- ja toimitatapoja, seurasin kaveria ihan joka paikkaan, missä mittasi. Kyselin sitten vähän ja kävi ilmi, että on aikas vihreä tapaus - aloittanut työt ko. yrityksessä noin kaksi kuukautta sitten. Ei ihmekään siis, jos koko ajan soitteli ja kyseli neuvoja muilta.

Kosteusarvot tuli mitattua useammastakin kohdasta, siis niistä, joihin annoin luvan porata reikiä.  Viime syksynä laitettuun eteisen lattiaan en antanut porata. En, vaikka kuinka monta kertaa kysyi. Ei vaan mennyt perille - että lattia on uusi, mutta uskoihan tuo, kun painokkaasti kielsin. Olisi tuo porannut olohuoneeseenkin, vaan samaa perustelua käytin, kun eteisenkin osalta. Totesin, että ne eteisen kosteusarvot voi mitata sitten, kun keittiön lattia puretaan. Sieltä välipohjan kautta voi sitten mittailla myös olohuoneen tilanteen. 

Tilannehan olisi ollut ihan toinen, jos eteisessä olisi vanha lattia, mutta jotenkin ei vaan tuntunut oikealta porailla reikiä uuteen lautaan. Entäs sitten, jos siellä ei vaurioita olisikaan - kyllä olisi tullut porattua porausreiät ihan turhaan. No, kartoittakoot loput sitten purkutyön yhteydessä. Siinä työskennellessään tuo piirsi pohjapiirroksen, vähän nauratti, kun ovetkin vähän lipsahtivat kummallisiin kohtiin, mutta saa tuosta vahingon laajuuden kuitenkin selville. Alla kuva tarkastajan raportista, eli noin puolet keittiöstä siinä sitten meni. Ja on se todennäköistä, että vesi on päässyt sinne eteisen puolellekin ja kellariin. Perhana.



Aika paha tuo tilanne on. Tuolta on lattiaa kastunut useamman neliön alalta. Samoin seinä tiskipöydän takana on mennyttä. Se joudutaan purkamaan, ainakin osittain. Ei kiva. Tämä on hirsirunkoinen rintamamiestalo ja senhän arvaa että homma on melkoisen hankala, kun joudutaan kengittämään vanhaa rakennusta. Ja entäs sitten miten kauan menee kuivattaessa… Perhana.

Sain torstaina raportin tuosta tarkastajan käynnistä. Oli se kokonaisuudessaan aika karmaisevaa luettavaa. Siitäpä sitten heti soittelin vakuutusyhtiöön, ihan sen takia, että kuulisin miten homman kanssa edetään.  Ihan asiallinen ja mukava mieshenkilö sieltä vastasi. Nyt tiedän miten homma hoituu. Samantien soittelin sitten sinne saneerausyritykseen, josta luvattiin olla maanantaina yhteydessä. Vähän venyy tämä korjauksen aloittaminen näin loma-aikaan. Perhana.

Tuon keittiön lattian piti olla meillä remonttilistalla seuraavana. Puutavara koolauksiin ja muutakin tarviketta on jo valmiiksi hankittuna. En halunnut kahta peräkkäistä kesää viettää remppatyömaalla, siksi hommia ei vielä tänä vuonna aloitettu. Tarkoitus oli, että ensi keväänä sitten… Vaan nyt sitten kävi näin.

Jaa-a meilläpä nyt sitten nähtävästi tehdäänkin niin, että korjataan koko keittiö kaappeja myöten kertalinttuulla kuntoon. Vakuutus maksaa viulut vuodon pilaaman lattian, seinän ja pilalle menneiden keittiökalusteiden osalta, itse maksellaan sitten loput. Eihän tässä muukaan auta, kun en enempää eriparikalusteita keittiöön enää halua. Noita vanhan mallisia, mitä siellä on, ei saa enää mistään.  Perhana.

Olisin kyllä tullut ihan hyvin toimeen ilman tätäkin riesaa. Tässä vaiheessa alkaa ahistaa, sama homma kuin viime vuonna. Työt alkavat itsellä ensi kuun puolivälissä, käy taas niin, että joutuu jättämään miehen vahtimaan remppamiehiä. Noiden koirien kanssa ei uskalla vieraita taloon päästää ilman, että on isäntäväkeä paikalla. Koiruudet osaavat avata väliovet ja kaiken lisäksi osa väliovista puuttuu. Varsin kimuranttia.  Perhana.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Mikäs on ollessa - korjatussa kasvihuoneessa

Kasvihuoneremontin jälkeen olen nyt pikkuhiljaa laittanut sen sisätiloja kuntoon. Istutellut kasvulaatikoihin ne kasvit, jotka tähän asti ovat asustaneet ruukussa odottamassa. Ja olen tuossa päivän mittaan muutenkin siistinyt ja raivannut paikkoja.

Kirsikkatomaatit alkavat olla jo poimintakunnossa, kuva on otettu toissapäivänä ja kahden päivän aikana ovat nuo loputkin tuosta tertusta punertuneet siihen malliin, että voisi jo tuoda tuolta syötäväksi.


Kasvihuoneessa yrtit ovat päässeet vanhalle paikalleen, eli seinustalla roikkuu kolme parvekelaatikkoa, joissa on timjamia, kirveliä, sitruunabasilikaa, kanelibasilikaa ja jotain kolmatta basilikalajia - mitä lie - oli nimilappu haalistunut niin, etten saanut siitä enää selvää. Ovat reppanat asustaneet tähän asti liian pienissä ruukuissa missä sattuu. Kylvin kaiken mahdollisen helposti siirreltäviin pieniin ruukkuihin tänä vuonna, kun oli tiedossa, että kasvihuone mahdollisesti saadaan viimeinkin korjattua. Eli mitään pysyvämpiä  asumisjärjestelyjä en kasveille sinne tehnyt, ennen kuin nyt.

Munakoisoja kasvihuoneella on kasvamassa viisi kappaletta, yksi nistä kukkii jo vallan mukavasti. Hieman ovat myöhässä, mutta toivottavasti ehtivät ennen syyskylmiä edes jotain tehdä. Muutama taimilaatikkokin siellä vielä on, myöhään kasvimaalle istutettavia taimia täynnä, pitäisi vaan ehtiä siirtää ne sinne.

Olen kasvattanut kasvihuonekurkut tänä vuonna ruukuissa piharakennuksen seinustalla, todella aurinkoisessa ja paahteisessa paikassa. Kaksi yksilöä siellä niitä on kasvanut ja yksi kurkku on jo popsittu parempiin suihin. Jokin ongelma noilla kurkuilla näyttäisi olevan, kellastavat vähän lehtiään ja ovat muutenkin hieman aneemisen näköisiä. Laitoin tuossa nokkosvettä tulemaan, luultavasti tokenevat nokkosvesikuurilla, ainakin niin toivon.



Kun tuo uusi kasvihuone valmistui, siirsin kurkut kasvihuoneen edustalle. Ostin muutaman rakennuspaljun alennusmyynnistä jo viime vuonna. Nuo ovat sellaisia mustia tylsän näköisiä muovirumiluksia, mutta vallan käyttökelpoisia kasvilaatikkoja, kunhan vain muistaa tehdä muutaman reiän pohjaan liikavettä varten.



Laitoin tuollaiset penkinreunukset noiden laatikoiden ympärille - kummasti muuttui paljujen ulkonäkö miellyttävämmäksi, ainakin minusta. Noita reunuksia sain todella edullisesti Heikkisen kukkatarhalta Kuopion läheltä. Harmi vaan, että 2.50 euron hintaisina olivat kelvanneet muillekin kävijöille. Nappasin siitä lavalta viimeiset. Tuohon hintaa olisin niitä ostanut vaikka parikymmentä, normaalistihan nuo ovat melkein kympin.  Ne pitäisi vielä jossain vaiheessa sutaista tervamaalilla, niin kestävät kauemmin.  Muuten tuon kasvihuoneen välipuita voisi vähän myös siistiä, vaikka valkoisella maalilla. No, kattoo nyt mitä ehtii ja mitä ei.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Pellolla vihertää ja keittiössä tulvii

Nyt alkaa jo näyttää mukavalta tuolla kasvimaalla. Vihannekset sun muut kasvavat sen kun kerkiävät. Kyssäkaalia olen laittanut tänä vuonna myös porrastetusti kasvamaan.


Ensimmäiset alkavat jo olla siinä vaiheessa, että kohta voi alkaa korjaamaan satoa.  Ei ihan vielä, mutta kohta.

Maissit ovat venyneet ihan kiitettävästi pituutta.



Kyllä niitä tähkiä vielä jokusen viikon joutuu odottamaan, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitää nuo ehtivät kyllä tähkiä tekemään.

Kasvilaatikot pullistelevat liitoksissaan, niin hurjaa on sinne istutettujen kasvien kasvu ollut.



On se vaan jännä juttu, että istuttaessaan sitä ei koskaan muista, että tilaa pitää olla jokaisella lajilla ja rutkasti. Vaan vielä nuo tuolla tulevat toimeen sulassa sovussa keskenään, sitten kun alkavat kärsiä liiasta lähentelystä teen niille pesäeron. Osan kun voi siirtoistuttaa tuonne kasvimaan puolelle.

Tänä kesänä kaikki kasvaa ihan kivasti, päinvastoin kuin parina viime vuonna. Kahtena kesänä tuolla pellolla on ollut varsinainen vedenpaisumus, sateiset kelit aiheuttivat sen, että siellä suorastaan tulvi. Vesi seisoi isoissa lammikoissa ja kasvit kuolivat liikaan märkyyteen. Tämä vuosi on ollut huomattavasti poutaisempi ja kuivempi, onneksi.

Mutta jos ulkona ei tulvi, niin sitten tulvii sisällä - näköjään. Viime viikolla perjantaina myöhään iltapäivällä, huomasin, että keittiön tulovesiputki oli sanonut työsopimuksensa irti ja päästellyt vedet pihalle. Ei nyt mitenkään ryöppyämällä - vaan sillälailla vaivihkaa ja salaa, että oli ehtinyt kastua paikat melkoisesti ennen kuin vettä alkoi tulla tiskipöydän kaapin alta esiin.  Harmittava juttu. Ei siinä muu auttanut kuin kuivata ja kuivata ja ihmetellä, mistä ihmeestä se vesi oikein tulee. Soitin seuraavana aamuna heti kun kello löi seitsemän paikalliseen putkiliikkeeseen. Kymmenessä minuutissa olivat paikalla. Ja siinä samantien korjasivat molemmat tulovesiputket .

Ajattelin jo horisontissa siintävää henk. kohtaista konkurssia, putkihommat kun ei niitä halvimpia ole, ja tässä nyt on vettä päässyt rakenteisiin asti aikalaille.  En edes tullut ajatelleeksi vakuutuksia - tässä kun on äitini aikaan ollut pelkkä palovakuutus. Jotenkin vaan ei tullut mieleenkään mikään korvauspuoli.  Mutta putkiliikeen omistaja, joka tänne yhdessä sen putkimiehen kanssa tuli, kysäisi siinä ohimennen vakuutuksia… Enpä ollut muistanut, että vakuutin paikan heti ensitöikseni vähän paremmin. Olipa hyvä, että huomasivat ihmetellä asiaa. Lukaisin siinä pikaisesti vakuutusehdot, ja siellä oli kuin olikin listattuna myös LVI-vahingot!

Seuraavaksi tietysti olin vakuutusyhtiöön yhteydessä. Yllättävän hyvän palvelun sain, lupasivat myös tuon ensimmäisen puhelun aikana kuitata 250 euron omavastuuni sillä, että itse olen hoitanut siivosutyön ja raivauksen vahingon jäljiltä.  Jos näin tosiaan käy, en kyllä kadu yhtään tuon vakuutuksen ottamista.

Nyt tunnin kuluttua vakuutusyhtiön sopimusliikkeestä  (tuolta isommasta kaupungista 50 kilometrin päästä - paikallisen putkiliikkeen palvelut kun vakuutusyhtiölle ei kelvanneet) pitäisi tulla vahinkotarkastaja tässä aamutuimaan toteamaan onko vahinkoa ja mitä tehdään jos on. Saas nähdä kuinka käy - meneekö koko keittiön lattia uusiksi. Tiskipöydän alakaappi ainakin on pilalla, samoin osa lattiaa kaapin alta ja vierestä. Ihan on mielenkiintoista nähdä miten tämä nyt toimii - vai toimiiko ollenkaan. Toistaiseksi siis ainakin puhelimessa ovat olleet vallan avuliaita ja korvausta on luvattu - mutta nähtäväksi jää…

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Satokausi korkattu

Hain eilen ensimmäiset kesäkurpitsat kasvimaalta. Nämä kolme yksilöä pääsivät perunoiden ja jauhelihan kanssa kesäkurpitsavuokaan.  Tein valtavan annoksen ja melkein kaikki meni. Oli se vaan niin hyvää. Yrtit sapuskaan keräsin myös omalta maalta. Tällä kertaa lisäsin perunoiden päälle myös pinaatinlehtiä, antoivat mukavasti makua perunalle.  Kesäkurpitsa on niin vetistä, että uuniruokana se tulvii pannun yli, jollei sinne pohjalle laita jotain imemään nestettä, olen käyttänyt perunaa tai pastaa tuohon tarkoitukseen.




Hurjasti niitä on tulossa. Tämä Diamand F1 lajike tekee tasalaatuista ja suoraa tumman vihreää hedelmää. Tämä on yksi niistä harvoista hybridilajikkeista, joita täällä viljelen. En aio tuosta siemeniä kerätä, joten ei haittaa, vaikka se hybridi onkin.

Tänä vuonna porrastin hieman kurpitsansukuisten kasvatusta. Ensin menivät multiin vihreät kesäkurpitsat ja sitten keltaiset. Muutaman päivän eron kasvuun lähdössä huomaa selvästi nyt.



Keltaiset vasta alottelevat, kun vihreä pukkaa satoa jo täyttä päätä.

Tämä vuosi on papuvuosi. Papuja laitoin vallan mahdottoman määrän kasvamaan. Tai ehkä se nyt ei ole mahdoton määrä, mutta vähän vajaa sata kappaletta niitä tuolla pellolla oleskelee.

Ensimmäistä kertaa kasvatan salkopapua. En hätäpäissäni keksinyt mitään mihin se voisi kiipeillä, joten improvisoin jonkinlaisen tuen noista tukikepeistä.


Nyt näyttää vähän siltä, että nuo 180 sentin kepit jäävät vähän lyhyeksi. Mitenköhän korkeaksi tuollainen salkopapu oikein kasvaa…

Kaikki pavut kituivat jostain syystä kesäkuun. Onneksi ovat nyt ottaneet kasvuvajeen kiinni heinäkuun puolella ja näyttäisivät voivan vallan mainiosti.



Kukkia ainakin piisaa, ja sehän tarkoittaa suotuisissa oloissa sitä, että papujakin tulee. Toivottavasti kelilt pysyvät hyvinä, niin saisi pakastimen täytettä kerrankin riittävästi.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

No nyt on ovi

Viikko sitten oma poika ja pari pojan kaveria käväisi viettämässä viikonlopullisen aikaa täällä, vähän remuten karnevaaleilla ja talkoohommissa. Kasvihuoneen rakennus jäi nuorilta vähän vaiheeseen, siitä jäi puuttumaan se ovi. Itse en tässä ajassa ja paikassa ole siinä kunnossa, että edes kuvittelisin jotain tuollaista itse laittavani, vaan eipä hätää mitään, nyt viikonloppuna se ovi siihen sitten saatiin. Jes!

Kävi nimittäin niin, että kaksi entistä oppilastani tulla tupsahti vanhaa opea tapaamaan. Toki kysyivät jo muutama viikko sitten, että saako tulla.  Silloin mietin, että mikä ihme juttu tämä nyt on, mutta eihän sitä kieltääkään voinut.  Vallankin, kun kysymys kuului: ”onks sulla jotain maalaishommia siellä?”  Nämä kaverit siis ovat ajalta ennen kuin muutin tänne nelosvyöhykkeelle ja olin pääkaupunkiseudulla eräässä toisen asteen oppilaitoksessa töissä. On niitä muutama jäänyt niiltä ajoilta - satakunta - jotka edelleenkin pitävät yhteyttä, pääasiassa somen kautta, mikä sinänsä on ihan kiva.

Muutaman aamyön puhelun olen vuosien varrella saanut: ”oot sä kyllä hyvä jätkä” -tyyliin.  Mutta tämä ”saako tulla käymään” oli nyt lajissaan ensimmäinen - matkaa tänne kertyy melkoisesti sieltä pääkaupunkiseudulta - eli ensin kuvittelin että kyseessä nyt on joku ”juju”.

Vaan kuinkas ollakaan, perjantaina nuoret miehet saapuivat hyvässä järjestyksessä, majoittuivat tuonne piharakennukseen ja lauantaina sitten alkoivat paiskia töitä. Kasvihuone sai ovensa ja meikäläinen kiittää =).

Mies sai rauhassa keskittyä raivaamaan ja lajittelemaan loppuja rakennusjätteitä tuolta piharakennuksen takaa, kun pojat hääräsivät kasvihuoneen kimpussa.



Tänään puolen päivän maissa sitten poistuivat ja miehenikin huokaili, että olipa kohteliaita ja hyvin käyttäytyviä nuoria miehiä.  Ihan kiva kun kävivät ja en varmaan panisi pahakseni, vaikka tulisivat joskus toistekin. =)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kasvihuone ilman ovea

Viime viikonloppu mennä hurahti nuorison pelmahtaessa paikalle. Nuorisolla nyt tässä yhteydessä tarkoitan perheen nuorisoedustajaa ja kahta hänen kaveriaan. Tulivat viikonlopuksi vähän talkoilemaan ja juhlimaan paikallisille karnevaaleille.

Piharakennuksen tien puoleinen pääty siistiytyi päivässä, rakennuksesta puretut kattolaudat ja palkit lajiteltiin kunnon ja koon mukaan pinoihin. Samalla niistä poistettiin törröttävät naulat. Kyllä nyt kelpaa kun kaikki se törky on siisteissä pinoissa, eikä näytä kaatiskamalta enää ollenkaan.

Meillä on ukkokullan kanssa väännetty kättä noista purkulaudoista ja kattohuovan paloista pitkään ja hartaasti. Mies tyypilliseen keskieurooppalaiseen tapaan olisi halunnut kuljetuttaa kaiken kaatopaikalle. Itse olen ollut sitä mieltä, että miksi hyvää puutavaraa pitäisi kaatikselle viedä - vanhaa puutahan se on, mutta varsin käyttökelpoista - ainakin kasvilaatikoiden rakenteluun ja jos ei muuhun, niin saunapuiksi. Kattohuopaakin mielestäni voi uusiokäyttää puupinojen sadesuojana. Ja kaiken huipuksi tuota tavaraa on tuolla niin paljon, että sen kaatikselle raijaamisesta joutuisi pulittaamaan melkoisen pitkän pennin.

Voi että oli ilo kuulla kun yksi nuorison edustajista ensimmäiseksi sanoi, että hei, eihän tätä hyvää huopaa roskiin kannata laittaa. Hymyilin sisäänpäin koko loppupäivän =). Nyt on rikkinäiset ja huonot palat yhdessä kasassa odottamassa kaatopaikalle pääsyä. Hyvät on sijoitettu siististi lautapinojen päälle suojaamana sateelta.



Sunnuntaina pojat sitten hyökkäsivät kasvihuoneen kimppuun. Kasvihuoneen kattohan tuli alas keväällä, muovinriekaleet vain lepattivat ilosesti tuulessa. Väliaikaisratkaisuna katoksi sitten laitettiin pressu. Suurin osa seinäpalkeista oli lahoja, ja osa melkein poikki. Joten jo oli aikakin sitä vähän korjata. Korjaamista olen suunnitellut jo useamman vuoden, mutta eipä tuo ole onnistunut ennen kuin nyt.


Kovin kauan vei nuorisolta sunnuntaisen aamukooman selvittely. Herättelin nuoret miehet puoli kymmenen aikaan. Aamukoomasta selvisivät parissa tunnissa ja sitten kasvihuoneen uudelleen rakentaminen alkoi. Ehti siinä päivän mittaan yli pyyhkäistä yksi ukkoskuurokin kastellen rakentajat ja kaiken muunkin ihan litimäräksi. Lopputulema oli se, että lopettivat iltakymmenen aikoihin, jolloin kasvihuoneesta vielä puuttui ovi. Oli nuorten miesten lähdettävä ajelemaan takaisin pääkaupunkiseudulle - kuulemma olivat perillä vasta kolmen aikaan aamuyöllä. Vähän turhan pitkäksi venyi päivä pojilla, minua ihan harmitti, kun koko päivän ja illan joutuivat ahertamaan, kun eivät isommin halunneet hommaa kesken jättää.

Vanha Kasvihuone oli ainakin kymmenen vuotta vanha ja sen kyllä huomasi.



Tukipuut pullistelivat vähän minne sattuu ja ihmetyttää, millä ilveellä se edes enää pysyi pystyssä. Kohtuullisen nopeasti se saatiin purettua, mutta uuden tekeminen sitten kesti vähän pitempään.

Uudesta en kuvaa vielä ole saanut - sadetta kun on täällä piisannut ja juuri silloin, kun ei sada, ei ole sattunut kameraa mukaan tuonne pihalle.

Hurjan urakan tekivät, en olisi yksin tuosta selvinnyt vaikka koko kesän siellä olisin huhkinut. Lopputulos on kerrassaan loistava, uusi kasvihuone on siisti ja nätti ja varmaan muutaman vuoden taas kestää.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Satotoiveita

Kasvihuoneessa asuva paprika voi paksusti. Näyttää jo vähän siltä, että kohta alkaa vaihtaa väriä.
Kohta… kohta sieltä voi jo paprikaa napsia.




Kesäkurpitsat kukkkivat jo ihan mukavasti.



Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, pari viikkoa vielä ja saadaan ensimmäiset omat kesäkurpitsat.

Vanha iso kasvilaatikko alkaa täyttyä vähän liiaksikin.

Porkkanat, meirami ja mangoldit ainakin antavat satoa tänä vuonna.

Kultajuurikkaat, pillisipulit ja valkosipuli näyttävät voivan hyvin myös.


Valkosipulia en ole aiemmin täällä kasvattanut, joten mielenkiinnolla odotan miten siitä saa satoa.
Olen kokeeksi nyt istuttanut sitä kolmeen eri paikkaan, eli pitäisi olla suuremmat mahdollisuudet onnistua.

Melko hyvältä siis näyttää kasvimaalla ja laatikoissa - ainakin tässä vaiheessa.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Uusherännäisiä karkulaisia

Tänä kesänä täälllä on löytynyt vaikka vallan mitä mielenkiintoista kasvia ja kukkaa pitkin peltoa ja pihan laitoja. Jostain kumman syystä tuolla kukkii sellaisia kasveja, joita en ole vuosikymmeniin täällä nähnyt. Siis sellaisisa kukkia, joita mummoni joskus muinoin täällä kasvatti. Uskomattoman kauan ovat nuo siemenet tuolla säilyneet.

Ulkorakennuksen oven pielessä kasvaa nyt tällaisia. Miten lie siemenet päätyneet tähän, näitä kasvoi tuolla ihan toisessa suunnassa joskus kauan kauan sitten.



Siinä on näitä ihan vain muutama, mutta sen verran kuitenkin, että mukavan vaaleanpunaisen väriläiskän siihen tuovat.

Vähän matkan päässä kasvaa pari -kolme tällaista.



Jännän näköinen kukkkarypäs ja värikin on ihan kiva.

Sitten tuolla kuusien alla, pihapiirin ulkopuolella, on myös yksi punainen väriläiskä.



Näitäkään en täällä ole nähnyt varmaan 30 vuoteen. Eilen illalla myöhään katselin ikkunasta tuota punaista länttiä kuusen alla, mietin pitkään, mikä ihme se on. Tänä aamuna sitten piti mennä tarkistamaan ja kukkiahan siellä kasvoi.

Vielä oudompi uusherännäinen on tuolla rannassa, noin kolmen- neljänkymmenen metrin päässä talosta.



Siellä pajujen joukossa kasvaa nyt tällainen pensas.

Tätä pensasta oli mummollani pihan ympärillä tuulensuojana. Kasvavat melko korkeiksi, parin kolmen metrin mittaisiksi ja tekevät kohtuullisen tiheän lehvästön. Aikanaan, kun talo siirtyi äidilleni, nuo pensaat revittiin tuosta pihasta ja hävitettiin kokonaan. Tilalle istutettiin siperianhernepensasta. Minua on jo jonkin aikaa harmittanut se siperianhernepensas, ja olen miettinyt hankkivani samanlaisia pensaita, siis niitä mitä siinä alun perin olikin.

Helpommin mietitty kuin tehty, olen nyt jo pari kesää katsellut taimistoilla, josko tuota pensasta löytäisin. Eipä ole löytynyt, samantyyppisiä ja näköisiä löytyy kyllä, mutta huomattavasti pienempiä sekä kukinnoltaan, että lehdiltään. En tuon nimeä tiedä, se nimittäin kuuluu sarjaan kasveja noin 70 -vuden takaa.

No nyt niitä tuolla on, eipä tarvitse ostaa, kun ovat näköjään sittenkin jääneet tontille asustamaan. Täytyy varmaan jossain vaiheessa yrittää siirtää niitä lähemmäksi taloa.