torstai 29. marraskuuta 2012

Kummallinen syksy

Muistan vuosikymmenten takaa sellaisen joulukuun, kun ruoho kasvoi kohisten pääkaupunkiseudulla vielä joulun alla, eli tämä syksy ei sinällään ole ollut mitään uutta. Vähän joka puolella vihertää..

Uutta ja outoa sen sijaan on se, että lintujen talipalloset ovat alkaneet kasvaa myös =).



Kovasti pukkaa uutta kasvustoa ainakin vielä. Tosin nyt on luvassa vähän ilkeämpää keliä kasvien kannalta, loppuviikosta pitäisi pakkasten jo paukkua täällä nelosvyöhykkeelläkin.




Vesi järvessä on ennätyskorkealla. Aitakin lilluu vedessä, mutta eipähän tuosta ainakaan meidän koirat aidan ympäri mene, kun kumpikaan ei oikein tykkää uida.

Kasvilaatikossakin on tapahtunut kasvua vielä.



Ne pahuksen ruusukaalit ovat salaa kasvaneet loka-marraskuun aikana korjuukokoon. Todella outoa!
Niin ja vanhasta kasvilaatikosta hain toissapäivänä keiton päälle nipun persiljaa. Enpä tämmöistä ole ennen nähnyt. Nuohan olivat muutaman päivän ihan lumen peitossakin, mutta kun ilmat lämpenivät jatkoivat kasvuaan ihan tuosta vaan.

No, tänä aamuna olikin jo -9 astetta pakkasta, eli eiköhän tuo kasvukausi ole ihan oikeasti ohi nyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti