keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ihmettelyä kasvimaan laidalla

Kasvimaa ja pelto on edelleenkin veden vallassa. Nyt siellä on tosin enimmäkseen mutakuoppia, kävely siellä on yhtä tuskaa, saappaat tarttuvat kiinni ja eteneminen on todella hidasta.




Tein kuitenkin eilen aamulla pitkästä aikaa kierroksen, piti käydä katsomassa lähempää mitä kasveille kuuluu. Tässä olen muutaman viikon vain katsellut pellon reunasta tuota rikkaruohoviidakkoa.



Osa kasveista pärjää ihan hyvin, vaikka rikkakasveja on todella paljon. Kultajuurikkaat ja meirami ainakin ovat hyvässä kuosissa.

Istutin aiemmin kesällä muutaman mansikan yhteen lavakauluslaatikkoon. Mansikoitakin on jo syöty muutama kourallinen.



Olisi siellä vielä pari mansikkaa maistiaisiksi. Jokunen lintujen puoliksi syömä ja muutama ihan hyvä vielä siis löytyy.

Aamun yllätyksistä ehkä suurin oli kesäkurpitsa, joka on aloittanut kukinnan. Kaikki kesäkurpitsayksilöt ovat älyttömän pieniä verrattuna viime vuotisiin, mutta näköjään silti jaksavat kukkia.



Ihan kiva, tässä hyvällä onnella saatetaan saada muutama kesäkurpitsa tänä vuonnakin.

Toinen yllättäjä oli vahapapu.



Kitukasvuiset pavunvarret tekevät kuin tekevätkin papuja. Kai noitakin muutaman kourallisen saa.

Violetti papu on yltynyt kukkimaan todella runsaasti.



Nyt kun kasvit ovat todella pieniä ja hentoja liian märkyyden takia, kukat erottuvat todella hyvin.


Kyssäkaalit olisivat siinä kuosissa, että ne pitäisi jo korjata pois ja jatkojalostaa.



En vaan vielä ole päättänyt mitä niille kaikille tekisin. Ehkä taidan kokeilla kuutiona pakastamista tänä vuonna. Ovat kuulemma ihan hyviä pakastettuinakin, kun ryöppää ne ensin.

Tämä vuosi on ollut tosi huono. Säät ovat olleet todella suotuisia rikkakasveille ja tuhohyönteisille. Etanoitakin vilistää tuolla suuressa kasvilaatikossani niin paljon, etten ole aikaisemmin moista nähnyt. Suurin osa jäävuorisalaattisadostani on menetetty - kiitos noiden inhotuksien.

Sipulit ovat mädäntyneet pellolle, eli niistä on turha mitään odottaa. On siellä tosin muutama yksilö, jotka vielä sinnittelevät sen näköisinä, että saattaisi sipulin pari saada sitten syksymmällä.  Eli huonohkolta näyttää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti