tiistai 1. toukokuuta 2012

Kukkia!

Ensimmäiset kukkaset ottivat sitten kasvuspurtin. Päivä pari sitten kävin kiertämässä tonttia kukkia etsien, enkä muuta löytänyt kuin muutaman narsissin alun. Eli nopsaan ovat nousseet.



Tästä sinisestä kukasta en tiedä varmasti mikä sen on, mahdollisesti scilla.

Muutamia krookuksiakin tuolla jo sinnittelee. Ne kyllä sentään tunnistan.




Nämä kasvavat tuolla rannassa, koivujen alla. Hyvin tuntuvat viihtyvän, vaikka maa melkoisen köyhää ja hiekkaista tuolla onkin. Näitä pitää muistaa syksyllä hankkia lisää.

Saunan edessä kasvaa myös jotain aikaista kukkasta. Mikä lie tämäkin, vaikuttaa siltä, että koristekasvien tuntemus on melkoisen hataralla pohjalla täällä. No, näyttäisi olevan ainakin näiden aikaisten kevätkukkijoiden osalta.



Tunnistaako joku tämän? Tässä on jännää seurata, mitä tuolta seuraavaksi nousee. Uusia lajeja näyttäisi aina silloin tällöin putkahtelevan esiin, nuo saunan luona kasvavat eivät kukkineet tuolla viime vuonna.

Tuolla kivikkoryhmässä kuukausimansikka tuntuisi viihtyvän hyvin. Ripottelin sinne viime kasvukauden aikana vanhentuneen siemenpussin jämät, kun en niitä viitsinyt poiskaan heittää.


Sieltä niitä nyt nousee, kiivasta tahtia. Olisko ikinä uskonut… kylvö ei todellakaan tapahtunut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, eikä varmasti ollenkaan sinä ajankohtana, kun sen olisi pitänyt tapahtua. Taas vaan tuli todistetuksi se, että ei se aina välttämättä pidä paikkaansa, mitä siemenpussissa lukee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti