sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Märkää peltoa ja talvivaurioita

Lumi on melkein kokonaan sulanut tontilta. On tuolla toki vielä joitakin pälviä pellolla ja pari isohkoa kasaa pihassa. Ilman noita lumikasoja täällä näyttäisi tosi kesäiseltä, ruskeanvoittoisesta yleisvärityksestä huolimatta.

Nopeasti se sitten mennä humahti se loppu lumi ja sen kyllä huomaa. Pellolla on paikoitellen puoleen sääreen asti vettä.



Jopa pellonlaidassa olevat lavakaulus-kasvilaatikot uivat vedessä. Muutama sieltä piti jo pelastaa ja nostaa korkeammalle paikalle.



Tuo kasvimaan alue jäi muokkaamatta syksyllä, kun oli aivan liian märkää. Traktori olisi tuonne ihan varmasti uponnut akseleitaan myöten. Nyt keväällä sitten, jos mahdollista on vieläkin märempää. Toivottavasti tuo kuivuu pian, niin pääsee rapsuttelemaan ja muokkaamaan. Eilen tuonne jo levitettiin muutama säkillinen kalkkia, vähän kuivempiin kohtiin. Eli jotain sentään on saatu aikaan.

Ojat tulvivat ja pihassa on muutama todella iso ja syvä lätäkkö. Pihan lätäköt ovat tuonne ilmestyneet lumiauran tekemiin kuoppiin. Tässä taannoinhan tuo auraaja kävi pihassa muuttamassa pihan hietikon kynnöspelloksi, pintarouta kun oli sulanut jo, kun se viimeinen isompi lumisade täällä oli. Sama ongelma on tuolla pihatiellä, kuoppia vaikka muille jakaa. Sorat tieltä on pääsääntöisesti tällä haavaa tien pientareella ja ojissa, jopa niin pahasti, että yksi rumpu on totaalisesti tukossa. Tie on todella huonossa kunnossa, osittain jopa multainen - mikä puolestaan kertoo todella hyvin sen, miten syvältä siinä on pintasorat vedelty auralla pusikkoon. Siinä sitä perkaamista riittää varmaan koko kesäksi. Mutta positiivisena asiana voisi mainita sen, että nyt se on sitten vissiin kevät virallisesti tullut tännekin, kun leskenlehdet vihdoinkin kukkivat täälläkin.


Ei niitä montaa tuolla ole, mutta sen verran kuitenkin, että saa aavistuksen verran väriä tuo muuten harmaanoloinen tienpiennar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti