tiistai 10. tammikuuta 2012

Uusi vuosi ja eläininvaasio

Vuodenvaihteen jälkeen tuntuu ja näyttää siltä, että kaikki mahdolliset villit eläimet ovat liikenteessä ja pakkautuvat tähän pihapiiriin. Vuoden ensimmäisen aamun saldona tuolla ruokintapaikalla oli peräti 5 oravaa yhtä aikaa, käpytikkanaaras, naaraspeipponen, viitisenkymmentä keltasirkkua ja niin paljon erilaisia tiaisia, ettei niitä edes laskemaan pystynyt. Ihan kivaa on, että oravia on monta, se tarkoittaa sitä, että tontilla aiemmin asustellut rouva orava on onnistunut kasvattamaan poikasensa viime vuonna ja osa niistä on nyt sitten jäänyt asustamaan tähän ihan pihapiiriin. Ravintoa niillä kun on jatkuvasti saatavilla tuossa lintujen ruokintapaikalla. Ja kun ruokintapaikan baari oli kesän kiinni, oppivat ryökäleet murtautumaan tuolla liiterissä säilössä olleisiin siemensaaveihin. Hirmu siivoa ne siellä ovat tehneet ja ajoittain tekevät vieläkin, mutta ei tuo nyt niin kauhiasti haittaa.

Iltaisin täällä liikkuu myös melko lailla kaikenlaisia petoeläimiä. Tuossa viime viikonloppuna katseltiin iltahämärässä erittäin mielenkiintoista tontin ylilentoa - iso lintu ja lensi todella matalalla. Ei mennyt kuin pari sekuntia kun tunnistin otuksen huuhkajaksi. Supikoiriakin on vielä liikkeellä, ainakin jäljistä päätellen, nekin liikkuvat pimeällä, eli niistä näkee aina silloin tällöin vain vilahduksia kun painelevat pöpelikköön karkuun.

Uusimpana vierailijana tuossa lintujen ruokintapaikalla pyörii yksinäinen metsähiiri.



Tämäkin vesseli liikkuu kuvaamisen kannalta melko toivottomaan aikaan, yleensä tuossa loppuiltapäivästä, jolloin alkaa olla jo sen verran hämärää, ettei kuvia juuri saa. Nätti otus tuo on, mutta täytyy toivoa, ettei niitä pesiydy nurkkiin tuon enempää. Yhden vierailevan hiiren kanssa vielä pystyy ihan hyvin elelemään rinnakkaiseloa, useampi olisi jo liikaa.


Rusakon perhana on taas käynyt silppuamassa lintujen kauralyhteen.



Ihan samat kuviot näyttäisi rusakkoherralla olevan kuin viime vuonnakin. Kauralyhteet ripotellaan ympäri pihaa ja sitten tietysti koristellaan papanoilla.

Pihapiirissä siis riittää liikennettä, ja hyvä että riittää noita otuksia on tosi kiva seurailla, kun tuolla ulkona ei mitään hommiakaan oikein tähän aikaan vuodesta voi tehdä. Muutama pikkulintu on toiveikkaana aloittanut kevätlaulut jo. Niin ja räystäätkin tippuvat - aina silloin tällöin, meinaan lintulaudalla =)



Oisko tuossa jo jotain kevään merkkejä havaittavissa, toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti