torstai 29. marraskuuta 2012

Kummallinen syksy

Muistan vuosikymmenten takaa sellaisen joulukuun, kun ruoho kasvoi kohisten pääkaupunkiseudulla vielä joulun alla, eli tämä syksy ei sinällään ole ollut mitään uutta. Vähän joka puolella vihertää..

Uutta ja outoa sen sijaan on se, että lintujen talipalloset ovat alkaneet kasvaa myös =).



Kovasti pukkaa uutta kasvustoa ainakin vielä. Tosin nyt on luvassa vähän ilkeämpää keliä kasvien kannalta, loppuviikosta pitäisi pakkasten jo paukkua täällä nelosvyöhykkeelläkin.




Vesi järvessä on ennätyskorkealla. Aitakin lilluu vedessä, mutta eipähän tuosta ainakaan meidän koirat aidan ympäri mene, kun kumpikaan ei oikein tykkää uida.

Kasvilaatikossakin on tapahtunut kasvua vielä.



Ne pahuksen ruusukaalit ovat salaa kasvaneet loka-marraskuun aikana korjuukokoon. Todella outoa!
Niin ja vanhasta kasvilaatikosta hain toissapäivänä keiton päälle nipun persiljaa. Enpä tämmöistä ole ennen nähnyt. Nuohan olivat muutaman päivän ihan lumen peitossakin, mutta kun ilmat lämpenivät jatkoivat kasvuaan ihan tuosta vaan.

No, tänä aamuna olikin jo -9 astetta pakkasta, eli eiköhän tuo kasvukausi ole ihan oikeasti ohi nyt.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Talvi yllätti puutarhailijan…

Niin se vaan on, että näin siinä aina käy. Joka vuosi vannon pyhästi, että kerään talteen kaikki tavarat pihamaalta ja puutarhasta. Siis kerään ne ennen lumentuloa, silloin kun ne ovat vielä tunnistettavissa varastoon kuuluviksi esineiksi. Joka vuosi lupaan myös, että korjaan pois kaiken syötävän kasvilaatikoista, siivoan ylimääräiset maatuvat osat pois ja muokkaan mullan valmiiksi kevättä varten. Vaan kuinkas ollakaan, joka vuosi kuitenkin käy niin, että vaikka kuinka on luvannut nuo hommat hoitaa, aina se talvi sitten kuitenkin ”yllättää” ja suuri osa hommista jää tekemättä.

Osa kaalikasveista asustaa vieläkin kasvilaatikoissa, ensilumi yllätti puutarhailijan ja sinne ne jäivät jäätyneinä. Tänään tosin olisi suojakeli, ihan lämpöasteitakin eli voisi vähän raivata paikkoja, mutta täällä nyt kärsitään taas motivaation puutteesta.

Parsakaali kukki sinnikkäästi lokakuun lopulle asti. Ikinä se ei suostunut itselleen tyypillisen näköisiä kukintoja tekemään, kukat olivat sellaisia kummallisesti hajasijoitettuja ryppäitä, joista sitä ei parsakaaliksi kyllä olisi tunnistanut. Sinne se jäi talvehtimaan kasvilaatikkoon. Ruusukaalit ehtivät tehdä peukalonpään kokoisia kaaleja. Niistä nyt sitten ei ollut mihinkään, eli korjaamatta jäivät nekin. Oli harvinaisen huono vuosi, täytyy vaan toivoa, että ensi kasvukaudella menee paremmin.

Kelit eivät ole parantuneet pätkääkään sitten kesän ja syksyn. Työmatkat ovat olleet täyttä tuskaa, milloin on ollut liukasta milloin liian märkää eli vettä jään päällä. Tuo tie, jota puolet matkasta ajelen, on varsinainen serpentiini. Pahimmista paikoista ei juuri ajellessa kuvia saa, mutta jokunen napattiin kun tuossa miehen kanssa eilen tehtiin pikku lenkki, palattiin kotio kaupoilta kiertotietä. Ei meinaan mies uskonut, että tie on siinä kunnossa kun se on. Hollannikas vaan ei voi näitä suomalaisia keliolosuhteita tajuta, vaikka täällä pitkään asunut onkin. On nääs enimmäkseen noita pääteitä ajellut, eli ihan on uusi tuttavuus sellainen pikkutie, jota ei juurikaan kunnossa pidetä. Ei sitten napannut siitä kimuranttisimmasta osasta kuvaa - taisi pitää molemmin käsin penkistä kiinni, sen verran tärähtäneitä kuvia tuo otti.  Mutta oli siellä yksi kuva melko suorasta osuudesta kuitenkin.




Harmi vaan, että suurin osa jääosuudesta oli jo ehtinyt sulaa ja hiekkaakin oli jo saatu tielle eli ei ihan pahimpia paikkoja nähnyt. Mutta löytyi sieltä sentään sellaistakin pätkää, missä näkyi selvästi millainen luistinrata se voi olla. Kovasti on itsevarmaa tuo mies - kyllä hän kahdeksaakymppiä tällä tiellä talvellakin ajaisi. Joopa joo, muistutin sitten varovasti, että kumpikohan meistä on parempi talvikuski.. ja jos minä en aja kuuttakymppiä kovempaa, tuskin siihen pystyisi hänkään.
Syksyllähän tuota tietä oli tosiaan ihan ilo ajella. Pysähdyin joka aamu ihastelemaan järvimaisemaa ja katselemaan vesilintuja. Tähän aikaan vuodesta maisema on jo ihan erilainen. Nähtävää tosin on vieläkin.


Maisemasta huomaa, että järvellä on jossain vaiheessa käynyt aikamoinen puhuri.



On laineet lyöneet melko pitkälle rantaviivalle. Jossain kohti ihan tielle asti. Ja kylmääkin on ollut, kun on vesi sitten jäätynyt mitä kummallisempiin muotoihin.

Rantakivikkoon on muodostunut mielenkiintoisen näköisiä muodostelmia.


 
Ja osasta oli tullut ihan nättejä jääkukkia. Noita tuollaisia ottaisin tuohon pihaankin, ovat ihan kauniita.

torstai 18. lokakuuta 2012

Syyslomaa

Tämän viikon olen viettänyt syyslomaa. Tällainen viikon syysloma tuntuu ruhtinaallisen pitkältä, vallankin kun sitä vertaa Pääkaupunkiseudun koulujen parin päivän lomaan. Viimeksi kun edellisessä työpaikassani syyslomaa vietin, sitä oli muistaakseni ihan kokonainen päivä. Joten yksi plussa lisää tähän maaseudulla asustamiseen ja työskentelemiseen. Vaikka en tältä seudulta ole vielä tietojenkäsittelyyn liittyvää työpaikkaa löytänyt, ei se ole kumma kyllä haitannut pätkääkään. Myös se, että sitten päädyin peruskouluun, on ollut aivan mahtavaa. Enpä olisi uskonut. Mutta jos jotain, niin tässä iässä sitä arvostaa niitä kokemuksia, joista voi sanoa: ensimmäisen kerran elämässäni… Aika harvassa ne ovat ainakin minulla olleet viime vuosina, sellaiset. Mutta tämän syksyn aikana on tullut tehtyä eka kertaa vaikka vallan mitä. Peruskoulun opettajia sijaistaessa, musiikista kotitalouden kautta biologiaan - ekaluokkalaisista ysiluokkaan, tulee tehtyä noita eka kertaa juttuja paljon. Tuossa mielessä on ollut aivan mahtava syksy.

Syksyn etenemistä on nyt tämän viikon aikana tullut seurattua samaan malliin kuin sapattivapaan aikanakin. Kun on päivällä ollut aikaa, sitä tulee istuskeltua keittiön ikkunan ääressä päivittäin muutama tovi ja seurattua takapihan tapahtumia.

Olen katsellut vipeltäjien touhuja ja vähän vertaillut sitä, miten ne syyspuvuissaan sulautuvat maastoon. Joku onnistuu paremmin ja joku vähän huonommin. Avasin takapihan lounasbaarin jo jokin aika sitten. Alkoi käydä jo hermoille se tinttien ikkunaan naputtelu. Naputtelu loppui sitten kuin seinään, kun apetta ilmestyi ruokinta-automaatteihin. Tuossa käy nyt jo muutama oravakin taas tutkailemassa ruokatarjontaa.


Ovat jo melko pitkällä talviturkin vaihdossa nuo vesselit, jotka tässä käyvät. Näitä hemmoja ei edes sade haittaa, tulevat ruokailemaan ihan joka päivä. Tässä vaiheessa kun talviturkin vaihto on kesken, nämä otukset sulautuvat ruskanruskeaan ja sammalenvihreään taustaan loistavasti.

Suurin porukka, joka tuossa päivittäin käy tällä hetkellä, ovat viherpeipot.




On näilläkin suojaväri kuin syksyä varten luotu.

Niin koirailla….



kuin naaraillakin.


Vielä paremmin tippuneiden lehtien ja kellastuvan ruohon sekaan hukkuvat pikkuvarpuset.



Niitä ei tuolta maasta tahdo huomata ollenkaan.

Tänään olisi suhteellisen kuiva päivä taas vaihteeksi. Ei ainakaan isommin sada. Pitäisi varmaan lähteä luomaan tyhjästä sen pilalle tallatun kukkapenkin tilalle uusi.

Ostin muutaman kukkasipulipaketin, Lidlistä. Ovat tuollaisia suoraan ruukkuun laitettavia virityksiä.

Näitä tällaisia sipuleita olen aina halunnut..




Niin ja lisää tulppaaneja ja narsisseja.




Pakkohan näitä oli ottaa, olivat nimittäin alennuksessa 2 euroa paketti. Olisin ottanut enemmänkin, mutta kun mies oli mukana marisemassa, ettei niin paljoa aina tarvitse. Neljä kuitenkin sain ostettua ilman perheriitaa.

Nämä tosiaan aion upottaa suoraan sinne penkkiin, pääsenpähän helpolla ja ei kulu turhan paljon aikaakaan. Pitäisi vaan löytää se motivaatio, ja raahautua tuonne pihan puolelle hommiin.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Päivän pituus 9 h 43 min

Jestas, että on taas pimeää. Aamulla kun raahautuu koirien kanssa ulkoilemaan, on näkyvyys lähestulkoon nollaluokkaa. Remontin aikana tuossa oli aamusella aina sen verran tohinaa ja liikettä, että uusi ihana led-ulkovaloni liiketunnistimella tuossa ulkorakennuksen pihanpuoleisella seinällä, paloi ihan jatkuvasti. Eli ulkosalla näytti harhaanjohtavasti valoisammalta kuin olikaan. Nyt sen sitten konkreettisesti vasta tajuaa, miten pimeitä nämä aamut jo ovat.

Vielä nyt onneksi työmatka taittuu valoisassa, mutta ei mene kauankaan, kun matkalla jo joutuu pitkiä ajovaloja käyttämään. Hirvittää vähän nuo tulevat työmatkat, on nimittäin sen verran kiemurainen ja huonokuntoinen tie tuossa ensin ajettavana. Reilu kolmekymmentä kilometriä huristellaan serpentiiniä ja sitten pääsee ihan kunnon tielle, jota sitten jatketaan vielä parisenkymmentä kilometriä. Näin syksyllä tuota pikkutietä on ollut kiva ajaa, mutta luulenpa, että viimeistään ensimmäiset liukkaat kelit muuttavat mielen.



Muutama viikko sitten innostuin ottamaan serpentiinin korkeimmalta kohdalta ihan kuvan. Kännykkäkuva ei tee oikeutta tuolle korkeuserolle.

Olen pysähtynyt syksyn mittaan melkein joka aamu ison järven kohdalla hetkeksi. Haistelemaan, kuulostelemaan ja katselemaan mitä järvellä tapahtuu.




Melkein aina siellä jonkin harvinaisuuden on bongannut. Olen seuraillut härkälinnun poikasten kohellusta, kuikkaparven sukelteluja sekä kaikenlaisten pikkulintusten puuhailuja tuossa aamuisin. Enää en ole järvellä pysähtynyt. On ollut aivan liian kylmää, märkää ja hämärää. Nyt sitten varmaan jo pitäisi aloittaa ensi kasvukauden odotus, ettei pääse kaamosmasennukset sun muut yllättämään.

Viime viikolla sain sentään jotain aikaan kasvimaallakin - vihdoinkin: nostin puolet porkkanoista. Se viimeistään on täällä meillä ollut sen merkki, että kasvukausi tosiaan on ohi. Nostin niistä vain puolet, en ehdi nyt kovin isoja eriä jatkojalostamaan. Säätiedotus lupasi että keli paukahtaa pakkasen puolelle pian, eli ajattelin nostaa osan jo nyt, etteivät kaikki palellu. Porkkanat on niin helppo nostaa naateista kiskomalla, paleltuneet joutuukin sitten ihan kaivamaan käsin ylös. Kolmisen kiloa niitä porkkanoita sitten sain raahattua sisätiloihin tänään. Siinä oli kolmea eri lajia, keltaisia, oransseja ja tietysti niitä ihania violetteja.

Kuvia en kasvimaalta ole aikoihin saanut. Tässä sitä nyt sitten vaan ollaan ja odotellaan talvipäivänseisausta - kaksi syytä odotella sitä olisi: se kun sattuu sille päivälle kun joululoma alkaa… =)

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jotain nättiä ja syksyistä ja jotain toivottoman suttuista


Kiertelin pihalla kamera kainalossa ja kauhistelin ympäristön kuntoa. Sen kyllä huomaa, että syksy on tullut ja huomaa selvästi senkin, että kahteen rakennukseen on remonttia tehty. Mutta löytyi sieltä pihapiiristä muutama kauniinpikin kohta. Hortensiat kukkivat kuin viimeistä päivää.


Tämä on jokin kummallinen puuvartinen tapaus, pysyy rumana ja lehdettömänä pitkälle kesään. Hidas tyyppi kasvuun lähdössä, mutta kun aloittaa kukkimisen, kukkii sitten kunnolla ja pitkään.
Näitä alla olevan kuvan kukkia olen ihmetellyt muistaakseni tässä blogissa jo aikaisemminkin. En ollut varma mitä lajia edustavat, myöhäinen syksyn kukkija tämäkin.


Joku syysleimukukka varmaan, tai joku vastaava.

Koristeparsa ehti kukkimaan niin, etten huomannutkaan.



Nyt se on täynnä nättejä oransseja marjoja. Pitäisi varmaan joskus kerätä näitä, josko noista lähtisi uusia parsanalkuja kasvamaan. Tämä parsahan on kasvanut tässä samassa paikassa viitisenkymmentä vuotta. Pitäisköhän sille joskus jotain tehdä… jakaa tai jotain. Ei tuota ole ikinä hoidettu mitenkään, siinä se vaan aina on olla möllöttänyt ja kasvanut ihan mukavasti, siitä kasvaa sellainen parimetrinen tuuhea puska ihan joka vuosi.

Pihapiirissä on tapahtunut kaikenlaista mullistusta. Paikat ovat lievästi sanottuna sotkeentuneet hieman remontin aikana ja takia.

Tässä alla olevassa kuvassa on kukkapenkki. Ei kyllä ihan heti uskoisi, jos ei tietäisi, että tässä on tämän tontin liljapenkki joskus ollut. Siinä kasvoi muutamaa eri lajia liljoja ja kevätkukkina on ollut narsisseja ja scilloja. Niin, oli se kukkapenkin näköinen vielä heinäkuussa, mutta sitten tuli iso paha virolainen puuhapete ja pystytti työpisteensä - kukkapenkkiin.


Talloi kukat ja levitti purkujätettä ja sahanpurua sun muuta mukavaa ympäriinsä. Lopputulos on aika surullista katsottavaa.

Siinäpä sitä onkin sitten urakkaa tiedossa, tuon kun saisi joku päivä raivattua ja kärrättyä uutta multaa tuohon päälle. Jonkin sortin kukkasipuleitakin on jo hankittuna, pitäisi vaan istuttaa, että ensi keväänä olisi tuhotun kukkapenkin tilalla uusi ja toivottavasti entistä ehompi tapaus.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kasvihuoneen kuulumisia lokakuussa

En ole moneen kuukauteen hoitanut mitään tontilla tai kasvihuoneessa kasvavia kasveja. Pellolla on ollut koko kesän niin märkää, että siellä ei oikein mikään ole suostunut kasvamaan. Kasvihuoneessakin kaikki kasvit ovat kärsineet, tosin hoidon puutteesta, jotenkin vaan innostus lopahti. Tässä on ollut kaikenlaista muutakin tämän kesän ja alkusyksyn mittaan. Välillä tuonne kasvihuoneeseen ei edes ole päässyt sisälle, rakennustelineet ovat estäneet kulkemisen sinnekin.

Mutta onneksi kasvit ovat tunnetusti sitkeähenkisiä olioita. Kasvihuoneelta tulee kuin tuleekin satoa, huonosta hoidosta huolimatta.

Suipot paprikat alkavat olla syöntikelpoisessa kuosissa, pitäisi varmaan käydä napsimassa pois.


Ja jos kuvaa oikein tarkkaan katsoo, oikeassa alalaidassa on keltaisia päärynätomaatteja - tosin vielä vihreinä.

On tuolla muutama muukin paprikalaji saanut satoa aikaan. Oranssi on saanut väriä pintaansa, ensimmäistä kertaa täällä tuo nyt tapahtui, aikaisemmin olen oranssit joutunut keräämään vihreinä. Eivät ole ehtineet kypsäksi asti, ne kun vaativat melkoisen pitkän kasvukauden. Ja tämä siis on ihan kaupasta ostetun oranssin paprikan jälkeläinen.

 

Huonosta hoidosta kielii kuvassa näkyvät rupsahtaneet lehdet. Ehkäpä tuo onkin sopivampaa paprikoille, siis se että hoitaa niitä huonosti tai ei lähes ollenkaan. Tänä vuonna paprikasato on nimittäin ollut suurin ikinä.

Niitä on tulossa melkoinen määrä, aika monta vihreää siellä vielä on tulossa.

 

Jos oikein hyvin käy ja kelit pysyvät leppoisina vielä muutaman viikon, saattavat nuokin jopa ehtiä kypsiksi asti.

Joku onneton myöhäisherännäinen on aloittanut kukkimaan kylvöruukussa. Jäi sitten viemättä pellolle alkukesästä, kun oli liian märkää. Tuossa tuo on sinnitellyt koko kesän ja nyt sitten otti ja aloitti kukinnan.

Jokin kurpitsansukuinen tämä on, luultavasti kesäkurpitsa. Taidan tämän pelastaa sisätiloihin ja vaihtaa vähän isompaan ruukkuun. Sitähän voisi kokeilla pöllytellä ihan käsin ja katsoa, kasvaako kurpitsa sisällä. Ainakin kissat tykkäisivät - saisivat jotain vihreää naposteltavaa. Kesäkurpitsa ja sen lehdet ovat ainakin Kiya-neidin herkkua.

Ja se oli sitten siinä

Nimittäin kattoremppa. Ohi on.. ohi on… rallattelen täällä mielessäni - vihdoinkin. Yksi rakennusliikkeen työntekijöistä kyllä tulee vielä maanantaina, mutta ei tuon ulkorakennuksen katon takia, vaan vaihtamaan saunan ulko-oven.

Keskiviikkona rakennusliikkeeltä tulikin jo kaksi miestä töihin.  Taas uusi tyyppi, tällä kertaa todellinen ammattilainen, sanoi 30 vuotta rakennushommia tehneensä. Ja sen kyllä huomasi, oli sen verran varmat otteet heti alkuun ja hommat lähtivät sujumaan mahtavaa vauhtia. Huopaa puuttui edelleenkin, eli lähdin sitten kauppaan takaisin vaihtamaan niitä vääränvärisiä rullia. Hyvin meni siihen asti, kun huomattiin, ettei heillä ollut varastossa riittävästi sitä oikeaa väriä. Otin kaikki mitä sieltä löytyi, kun muutakaan en sitten voinut.

Sitten alkoikin mahtava kattohuovan metsästys. Onneksi lopulta löytyi tuolta toisesta rautakaupasta vastaavaa tuotetta, joten 5 rullaa sain sitten sieltä. En tuota rautakauppaa yleensä käytä - asiakaspalvelu kun siellä ei ole parasta mahdollista. Eikä ollut nytkään - sain odottaa varttitunnin varastolla, eikä kukaan tullut tavaraa antamaan. Piti ihan käydä varastomies paikalle hakemassa. Sain huoparullat autoon ja ajelin kotipihaan. Itse kun en mitään voi nostaa, työmiehet purkivat lastin ja hommat jatkuivat. Tässä vaiheessa näytti taas vaihteeksi siltä, että hommathan hoituvat.

Koitti sitten seuraava päivä. Oli taas seitsemältä kolme miestä pihassa hommia aloittelemassa. Rakennusmies numero kakkonen oli edellenkin vänkärinä, leikkaamassa huopaa ja kantamassa tarvikkeita katolle. Itse pyörin siinä pihalla keräillen laudankappaleita sun muuta roinaa talteen. Yhtäkkiä huomasin, että rakennusmies numero kakkonen leikkaa jotain harmaata. Menin sitten siihen katsomaan, luulin ensin, että huoparulla oli väärinpäin ja siksi näytti eriväriseltä. Mutta eihän se ollut. H****TTI. Olin saanut Rautiasta näköjään yhden harmaan huoparullan mustien lisäksi. Ja totta kai - rakennusmies kakkonen aloitti leikkaamisen JUURI tästä väärästä rullasta. Eikä edes sen vertaa katsonut, että taas on väärän värinen rulla kyseessä. Leikkuupaikan vieressä maassa oli vaikka kuinka paljon mustia huovanpalasia, eli ero oli ihan selvästi nähtävissä jo kaukaa. Tämä tyyppi ehti sen perkeleen rullan taas pistää jo kolmeen palaseen, ennekuin ehdin siihen hätiin. Siinä vaiheessa meikäläisen ***tutuskäyrä nousi taas melkoisen suuriin lukemiin. Eihän leikattua  rullaa edes palauttaa voi. Tärvättyjen huoparullien saldo siis jo +2.


Kyllä tuosta kuvastakin huomaa, että huopien väriero on todella huomattava. Vasemmalla kuvassa sitä mustaa, oikealla harmaata. Miten ihmeessä joku voi sössiä noin koko ajan?

No, eipä siinä sitten mitään. Hetken manasin ja totesin, ettei voi enää mitään. Hommat jatkuivat taas, nyt oikean värisillä huovilla. Puolen päivän jälkeen sitten näin taas tämän rakennusmies kakkosen seisoskelevan pihalla ja katselevan kun toiset tekivät töitä katolla. Aikani sitä seurasin, tuota tuijottelua ja sitten menin jo sanomaan, että nuo varmaan pitäisi nuo kolmiorimakaistojen päät naulata tältä puolelta kattoa kiinni tässä vaiheessa. Ei mitään vaikutusta. Piti ihan sitten määrätä. Eikä tuo mennyt hommaa tekemään sittenkään. Vasta kun toinen rakennusliikkeen miehistä sanoi, että kyllä se olisi nyt tässä vaiheessa hyvä tehdä, tapahtui jotain. Eli menihän se sinne naulaimen kanssa, mutta ryssi heti sen ensimmäisen. Aloitti naulaamisen alhaalta - ja totta helkkarissa se huopa venyy, jos jo osittain kiinnitettyä alkaa alhaalta päin naulata. Huomautin asiasta - ei ryppyjä kiitos. Eipä tuo uskonut. Teki seuraavankin samalla lailla. Puutuin asiaan taas ja tämä ns. rakennusmies sitten repi sen naulaamansa huopakaistan pois! AUTS! Jatkoi ihan samaan tapaan kuitenkin - naulat menivät vähän minne sattuu. Siinä vaiheessa määräsin homman seis. Ei uskonut. Ei uskonut ennen kuin suorastaan huusin, että ”anna nyt jo saatana sen homman olla”. 

Sai lähteä. Se loppui työnteko ihan heti ja just siihen. Tärvättyjen huoparullien ja kaistojen saldo siis oli jo +3.  Eikä ole muuten ihan halpaa tavaraa tuo kattohuopa, toistasataa euroa tuohon huopahölmöilyyn upposi, kun lasketaan muut väärinleikatut palat mukaan, puhumattakaan sitten siitä, että lautatavaraa tuo tärveli aikamoisen kasan myös, ihan uuttakin puutavaraa. Huomasin nimittäin viikolla, että oli naulannut tuonne toiselle puolelle kattoa ponttilaudasta askelmia itselleen, että pysyisi siellä katolla paremmin. Niin - oli pitänyt ihan katkoa sitä kattoon varattua ponttilautaa askelmiksi. Ei mikään ihme, että se sitten tuon toisen puolen osalta se ponttilauta loppui kesken, sitä kun oli laskettu aika tarkka määrä. Olisihan tuolla ollut vanhaa jo käytettyä puuta vaikka millä mitalla sopivina pätkinäkin. vaan eipä kelvannut ei - oli pitänyt uutta sinne mäiskiä. Katonharjatikkaitakin täällä on tontilla kolmet, mutta eipä kelvannut tikkaitakaan käyttää vaan piti tärvätä ostamaani puutavaraa.

Jälkeenpäin sitten rakennusliikkeen miehiltä kuulin, että olivat jo ihmetelleet: Oli pistänyt silmään tuo ilmeinen ammattitaidottomuus ja hitaus. Naureskelivat, että ei olisi ollut montaa tuntia heidän firmassaan töissä pysynyt tuo, ennen kuin lähtöpassit olisi saanut. Eli vaikka tuo juttuni aika hurjalta kuulostaa, en toiminut mitenkään epäeettisesti enkä väärin, irtisanomisaikaa kun ei ollut ja työntekijä ei tehnyt määrättyjä töitä ja tuhosi materiaaleja, olin oikeutettu laittamaan pois. Että semmoista.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Mullapa onkin seeprakatto… :(

Tässä on tosiaan tapahtunut taas paljon, suurimmaksi osaksi kaikenlaista ***tusta aiheuttavaa pientä ”kivaa”. Olen ollut tämän viikon kotosalla, heitellyt kipulääkkeitä kitusiin ja yrittänyt könkkäillä tuolla ulkosallakin työmiehiä ”vahtimassa”. Pariin otteeseen jouduin kattohuopaa sun muuta pientä tilpehööriä rautakaupasta hakemaan, autolla ajo kun on sujunut - onneksi. *Huokaus*. Oli ihan onni, että olin saikulla ja täällä paikan päällä. Hommat nimittäin alkoivat mennä persiilleen jo maanantaina.

Maanantai valkeni varsin harmaana ja jäin siis kotiin, kun en tahtonut liikkumaan päästä. Soittelin itselleni lääkäriajan, jonka sain vasta iltapäivälle. Rakennusliikkeeltä tuli vain yksi mies töihin, toinen oli joutunut menemään toiselle työmaalle. Liikkeen pomo ajoi tuohon pihaan jo seitsemältä, ja oli hyvin huolissaan, kun kuuli minun jo irtisanoneen tuon rakennusmies numero kakkosen. Heppu tuli sitten työtodistustaan hakemaan, joten sovittiin, että tekee vielä muutaman päivän, kun raksaliikkeellä ei miehiä hommiin tänne riittänyt.

Siinähän sitä sitten alkoivat hommiin keskenään ja ihan hyvinhän se näytti sujuvan. Ainakin aluksi. Tuo raksaliikkeen työntekijä on nuori mies, parikymppinen. Todella asiallinen ja osaava kaveri onkin.
Siinä aamusella seurailin kaffea juodessani ikkunasta miesten hommia. Rakennusmies numero kakkosen piti siis toimia vänkärinä ja leikata huopaa sekä toimittaa tavaraa raksaliikkeen hepulle katolla. Vaan kuinka ollakaan, rakennusliikkeen mies istuskeli katonharjalla ja odotti.. ja odotti ja odotti… Enemmän näytti olevan odottelua, kuin varsinaista työtä. Siinä vaiheessa kun rakennusmies numero kakkonen ihan selvästi esti toisen työntekoa, aloitti näköjään selittämään jotain, alkoi meikäläisellä jo ***tuskäyrä vähän kohota. Kahdenkymmenenviiden minuutin jälkeen jo paiskasin takin niskaani ja saappaat jalkaan, paukkasin pihalle ja totesin melko ykskantaan, että mitä ihmeen turpakäräjiä täällä pidetään. Aika inhottava muija olen - myönnän. Meinaan, vaikka ovatkin miehiä - pitäisi sen jutustelun onnistua työn lomassakin, vaikka miehiltä yleensä monen asian yhtäaikainen tekeminen sujukaan ;)

Jouduin sitten huopaostoksille, kun loppui tavara kesken. Ainoa ongelma tuossa oli se, että antoivat väärän väristä huopaa. Kun tuohon kattoon on käytetty ihan tavallista mustaa, ei siihen oikein grafitinmusta viereen sovi. Pakko oli palauttaa ja vaihtaa. Vaan eipä tuokaan niin helposti käynyt. Nimittäin rakennusmies numero kakkonen kun ehti sitten, vaikka ****tin hidas yleensä olikin, leikkaamaan yhden rullan palasiksi. Että ei sitten edes sen vertaa katsonut, onko oikean väristä huopaa leikkaamassa. Siinä sitten meni yksi rulla tärviölle, tappiosaldo siis +1 huoparulla.
 





Huopien väriero on todellakin varsin huomattava. Tuossa edessä sitä huopaa, mitä kattoon laitettiin eli mustaa ja takana grafitinmustaa, joka on huomattavasti tummempaa ja kiiltävää. Myös kolmiorimakaistat olivat sitten sitä väärää väriä, ja ne päätyivät katolle. Tuli sitten seeprakatto, perkele.




Kyllä sen tuosta huomaa, katonreunan kaista on väärää väriä. Ja noita siis on sitten tuolla useampikin. Vähänkös harmittaa.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksyä pukkaa taas ja remppa etenee


Blogger teki sen taas, laitoin jutun ajastuksella julkaistavaksi - vaan eipä tuo sitä koskaan julkaissut. No, kun on kerran kirjoitettu, julkaisen sen nyt manuaalisesti muutaman päivän myöhässä. Kirjoitin tämän alla olevan jutun siis jo päiviä sitten, jossain on pakko olla jotain vikaa - en nimittäin Internet Explorerilla pääse kirjoittamaan juttuja ollenkaan, pakko oli ottaa toinen selain käyttöön.

Työkiireet ja remontti ovat kyllä pitäneet huolen siitä, että täällä minulla ylimääräistä aikaa ei ole ollut. Tuntuu ihan hurjalta olla näin kiireinen sapattivuoden jälkeen, tähän on ollut vaikea tottua. Blogiakaan ei ole ehtinyt paljon päivittelemään. Ehkä tämä ajanpuute vähän helpottaa sitten, kun tuo remppa joskus valmistuu.

 Kelitkään eivät ole olleet kovin suotuisia pihahommiin. Olen tuolla kuitenkin ehtinyt lähes joka ilta hetkisen pihalla vähän rapsuttelemaankin. Lehtiä alkaa olla melkoisen paljon nurmikolla, eli pakkohan sitä on ympäristöä yrittää edes vähän siistiä. Toisaalta tuolla on mahtavat kasat purkujätettä ynnä muuta sekalaista tämän remontin tiimoilta eli eipä tuo pihapiiri muutenkaan niin kovin siisti tällä hetkellä ole.


On tässä taas vähän marisemisen aihettakin. Ovat nimittäin työmiehet viikko sitten perjantaina paketoineet tuon ulkorakennuksen niin, ettei sinne liitereihin ole menemistä. Siinä on nakuteltu 10 x 8 metrin pressua niin hyvin talon ympäri, että vasaraa tai jotain muuta työkalua siihen olisi tarvinnut, jos piharakennukseen sisälle olisi halunnut. Siis ihan oikeasti - ovat panneet ovetkin peittoon. Olisivat kyllä samalla saaneet sulkea autotallin oven lähtiessään, talo siististi paketissa, mutta autotallin ovet apposen auki kun perjantai-iltapäivällä kotio tulin. Ei ihan kiva - siellä kun on ruohonleikkurit ja puutarhajyrsin + muut koneet autotallissa… Olishan se kiva, jos ne olisivat lukkojen takana silloin, kun täällä ei ketään kotona ole. Ai niin, miksikö pitäisi päästä liiteriin…? No puita hakemaan tietysti, kun tarttis taloa lämmittää ja saunaakin, täällä nimittäin alkaa olla melkoisen vilpoista.

On vielä muutama asia, joka suoraan sanottuna kiukuttaa, eli yleinen piittaamattomuus toisten omaisuuden suhteen.  Tässä nyt näitä työmiehiä nyt on pyörinyt jos jonkinlaisia ja täytyy sanoa, että kaikin osin en ole toimintaan tyytyväinen kenenkään osalta. Viimeisin tempaus työmieheltä numero 2, oli sellainen, että jouduin pulittamaan ihan selvää rahaa korjatakseni tilanteen. Heppu nimittäin irrotti nurkkalaudat ulkorakennuksesta, jotta pääsi paremmin sokkelia korjaamaan. Eihän siinä mitään, että irrotti, mutta… Olisi tuo nyt saamari soikoon voinut ne laudat suojaan laittaa, eikä jättää märkään mutaiseen maahan lojumaan. Siinä sitten lautojen päälle oli vielä purkujätettä heitellyt. Tarkoitus oli, että ne laudat, joissa ei mitään vaurioita ollut, olisi laitettu takaisin.  Nykyisin kun ei edes niin leveää lautaa tahdo mistään saada, olisi ollut järkevää laittaa vanhat kunnostettuina takaisin. Nyt niistä ei sitten enää mihinkään ole, ovat nimittäin niin mutaisia, limaisia ja märkiä jo, ettei niitä enää takaisin seinään voi laittaa.

Tässä kärvistelen nyt tämän viikon saikulla. Maanantaina piti käydä ihan lääkärissä, kun alkoivat nivelkivut olla sen verran pahoja, ettei oikein mitään pystynyt tekemään.  Siitä käynnistä sen enempää - ettei taas mene ihan pelkästään valituksen puolelle.

Positiivista on se, että ulkorakennuksen katosta on melkein neljännes jo valmiina ja joka päivä huopaa kiinnittyy kattoon melkoista haipakkaa, tai siis ainakin toivon niin.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kattoremppaa

Tämä aamu valkeni kohtuullisen selkeänä ja pakkasen puolella oli käyty reippaasti yön aikana. Rappuset olivat jäässä kun koirien kanssa ulos mentiin. Siinä olikin tekemistä, että pystyasennossa pysyi. Liukastellessani en sitten huomannutkaan, että tuolla pihatiellä oli pakettiauto jo pihaan tulossa. Kello oli seitsemän, eli kuvittelin, ettei tänne kukaan vielä siihen aikaan tulossa olisi. Vaan kuinkas ollakaan siellähän oli rakennusliikkeen edustajat jo työmaalle pyrkimässä. Ainoa este tuossa sitten oli tuollainen vähän vajaa nelikymmentäkiloinen sakemanni, joka porhalsi auton eteen, iski kaikki neljä jalkaansa tukevasti maahan, pörhisti niskakarvansa ja rähisi autolle niin maan vietävästi. Eikä tuo ryökäle sitten totellut, ihan piti juosta se sieltä auton edestä poistamaan.

Seuraavaksi alkoi varsinainen hulina tuossa pihassa. Työnjohtaja antoi ohjeet miten tuo homma oli ajateltu tehdä ja poistuivat paikalta noin varttitunniksi, jonka jälkeen alkoi pyöriä useamman auton ruletti. Ensin tuli telineitä sitten tuli muuta materiaalia. Toinen työmiehistä haki materiaaleja ja toinen jäi kasaamaan telineitä. Kuinka ollakaan, kun tuosta itse kahdeksan aikaan töihin lähdin, kaksi ensimmäistä vanhaa kattohuopavuotaa oli jo kiskottu katosta irti.



Töistä palasin kahta tuntia normaalia aikaisemmin. Melkein haukoin henkeäni ihastuksesta. Tilanne katolla kahden aikaan oli tuon yllä olevan kuvan mukainen. Ja huomattava on, että tehokasta työaikaakin heillä oli jäljellä vielä pari tuntia. Kuvan nappasin kännykällä heti pihaan ajettuani.

Kun kaverit sitten puoli neljän aikaan tontilta poistuivat, oli molemmat päädyt katosta jo valmiina, katto peitetty pressuin asianmukaisesti ja paikat siistitty. MITÄhäh? Paikatkin siivosivat ennen lähtöään - tämä oli jotain ihan uutta ja outoa - ainakin täällä.


Tätä menoa katto on valmis ennen kuin huomaakaan. Ihan on erilaiset otteet näillä rakentajilla, tosin täytyy nyt olla sen verran pessimisti, että odottaa taas jotain tapahtuvaksi. On tässä kesän mittaan sen verran monta vastoinkäymistä ollut, että ihme on, jos nyt ei mitään eteen tulisi.



tiistai 25. syyskuuta 2012

Kovan onnen remontti - jatkuu vaan..

On ollut mahdoton vuosi. Remontin olisi pitänyt olla alkuperäisen suunnitelman mukaan valmis jo kuukausi sitten. Mutta toiveajatteluahan se oli, ensin teki rakennusliike oharin, urakka piti aloittaa jo heti kevätkesästä. Sitten sain palkatuksi sen virolaisen puuha-peten, joka teki kyllä hurjasti töitä aina silloin kun oli paikalla ja jolle sitten jouduin antamaan potkut kun vissiin jäi ryyppy päälle. Talon katto ja vähän sisätöitä kuitenkin tuli valmiiksi.



Palkkasin heti saman tien uuden rakennusmiehen, joka kävi paikkaamassa pahimmat kesken jääneet hommat ja jatkoi sitten tuon ulkorakennuksen katon kanssa. Minulla ilmeisesti on ollut tavallista huonompi tuuri näiden rakentajien kanssa. Nythän on niin, että tämä tyyppi on tuhrannut kolme viikkoa sen yhden katonpuolikkaan kanssa. Kattoon on pitänyt uusia kattoparruja ja laittaa raakapontti päälle. Ensin tietysti revittiin vanha kattohuopa pois. Niin - tyyppi on tuhertanut kolme viikkoa sellaisessa hommassa, joka periaatteessa olisi pitänyt valmistua viikossa.


Kattoparruja on uusittu ja räystäslautoja, aika paljon on jouduttu metsän puoleiselle sivulle uutta tekemään, isot kuuset kun olivat kasvattaneet oksansa kattoa pitkin, ja huopa oli mennyt rikki. Lahovaurioita oli melkoisesti.



Tänään sitten meni meikäläisellä hermot. Aamulla töihin lähtiessäni, annoin ohjeet, että purkaa katolta telineet, jotka sinne tehtiin muuraria varten. Siellä oli myös savupiipun reunuksen valumuotit vielä paikoillaan. Muurari teki ihan korkeimman omakätisesti ne muotit, kun epäiltiin, että rakennusmieheltä menee vähintään viikko niiden nysväämisessä. (Oli muuten muurarikin sitä mieltä, että ei hommat oikein suju. Kas kun yksinkertaisen tason ja kaiteiden tekeminen katolle vei neljä päivää, totesi sitten, että ehkä hän tekee ne ihan sitten vaan itse,ne valumuotit, niin tulee valmista.) Siis aamulla ohje oli: telineet pois ja loppulaudoitus valmiiksi (pari neliötä puuttui katon reunasta). Tarkoitus oli, että näytän miten kattohuopa kiinnitetään, kunhan tuo laudoitus on valmis. Tämä tyyppi kun kattohuopaa ei ole aikaisemmin laittanut. Kun tulin töistä, telineet olivat katolla vieläkin, eikä se parin neliön laudoituskaan valmis ollut  siis mitä häh? Seitsemässä tunnissa ei ollut edes paria neliötä ponttilautaa saatu nakuteltua kattoon…

Siinä sitten yritin herralle kertoa, että olisi tuo ennen lumen tuloa saatava valmiiksi, mutta piru vie kun ei tuo suunvuoroa antanut. Aina kun yritin lausetta aloittaa, alkoi puhua päälle. No siinähän sitten jo meikäläiseen piru iski, ja täytyy tunnustaa, että tuli vähän karjahdeltua. Sainpas sitten sen suunvuoron, kun karjaisin, että niin kuin tässä jo viisitoista kertaa olen yrittänyt lausetta aloittaa, tuota loppua laudoitusta ei uusita. Siinäpä alkoi sitten valitus siitä, että työssä pitäisi olla pari kolme työmiestä, niin kyllä siitä valmista sitten tulisi. No huhhuh, sehän tässä on ollut ongelmana, ettei niitä työmiehinä niin vaan ole ollut saatavilla.

Oli tuo tuhrannut loput laudatkin niin, että ei niistä enää kattoon laitettaviksi ollut. Kiehuin kiukusta, pakkohan tuo on vedenpitäväksi ennen lumen tuloa saada, tuo ulkorakennuskin. Lähdinpä siitä sitten sanaa sanomatta ajelemaan paikalliseen puutavaraliikkeeseen. Tarkoituksenani oli ostaa sitä perhanan ponttilautaa, että nyt edes toinen puoli katosta valmistuisi sen pohjan osalta.



Puutavaraliikkeellä sitten löin palan ponttia myyjäpersoonan käteen ja sanoin että tommosta pitäs saada, ja apuja tarvitsisin menekin laskemisessa, kun tiedän vain kuinka monta lautakertaa tarvitaan. Tuli siinä sitten vähän avauduttua, eli kerroin koko episodin kaverille, joka päätään pyöritellen totesi vaan, että aika hurjalta kuulostaa. Kysäisin sitten siinä vielä ohimennen, sattuisiko tietämään ketään rakennusmiestä, kun nyt olisi sellaiselle tarve. Heh, tyyppi sattuikin olemaan liikkeen omistajan poika. Sanoi, että on heilläkin rakennusliike tässä toiminnassa ja kyllä luulisi timpureita löytyvän.

Lopputulema: Liikkeen omistaja oli puolen tunnin kuluessa tontilla katsastamassa työmaata ja sopimuskin tuli tehtyä saman tien. Huomenna aamusta on sitten kaksi timpuria täällä töissä. Ja mitäpä sitten totesi rakennusalan ammattilainen kattourakan kestosta… ”No tuohon nyt ei montaa päivää mene”, ja pyöritteli vielä silmiään sen oloisena, että valohoitoa tuolle on viikkokaudet annettu.

Oletettavasti tuossa on sitten katto valmiina jo ihan tällä viikolla, ellei ihmeitä satu. Niin, ja tuo aikaisemmin palkkaamani rakennusmies jo kyseli sitten että saako hän enää tullakaan. Totesin, että tulkoon tekemään rakennuksen nurkkalaudoitukset ja toimikoon vänkärinä niille oikeille kirvesmiehille. Ja sen jälkeen laitetaankin pennit jonoon eli maksellaan lopputili.

Mitä tästä opin, no ainakin sen, että jos joku rakennusalan tyyppi on työtön, se on työtön ihan syystä. Tämä tyyppi  varmaan ihan sen takia, että mitään valmista ei oikein synny.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Rillit huurussa


Tänä aamuna se sitten tapahtui, ulkoa kun sisälle tuli oli heti rillit huurussa. Nyt ne alkavat ilmeisesti sitten ne ajat, jolloin ulkolämpötilat ovat sen verran alhaisempia, että sisään tullessa saa olla tosi varovainen, ettei seiniä päin kohella.

Kasvimaalle ei kuulu kovin hyvää. Maissit ovat tuskin puolen metrin korkuisia. Niistä ei tänä vuonna satoa saada, vaikka kuinka olisi intiaanikesä tulossa, sitähän nuo uutiset ovat nyt viimeaikoina povailleet. Kasvilaatikoiden asukit kyllä tuottavat jonkinlaisen sadon. Kyssäkaaleja olen jo kerännyt ja keitellyt sosekeitoksi. Se on kyllä ehdottomasti yksi suosikeistani, siis tuo kyssäkaalisosekeitto.

Työt ja tämä remontti ovat pitäneet minut kohtuullisen kiireisenä, joten en tuonne pihahommiin ole paljon ehtinyt. Kyllä se nyt vaan taitaa olla niin, että tämän kesän puutarhahommat on tehty. Jotain raivaus- ja suojaushommia tuolla on vielä tosin tehtävä, hedelmäpuille pitää laittaa verkot ja kasvimaa pitää kääntää ennen lumen tuloa. Mutta siinä se sitten melkeinpä olikin se kausi tältä vuodelta. Toivottavasti näin huonoa kesää ei ihan heti tule.

Maa oli kuurassa seitsemän aikaan aamulla, kun koirien kanssa ulkoiltiin. Otin kameran mukaan, kun kerrankin muistin, että kuviakin pitäisi ottaa. Keskityin kasvilaatikon asukkeihin, muualta kun on rikkaruohojen seasta ihan mahdoton mitään kuvattavaa löytää.


Sen verran vilpoista oli, että ruusukaalin lehdet olivat ihan valkoiset. Onneksi nuo kaalikasvit eivät isommin piittaa, vaikka lämpötila laskisikin tuonne nollan tuntumaan. Ruusukaaleja ei varmaan tänä vuonna ehdi tulla, ellei ihmeitä satu. On tuolla tosin muutama peukalonpään kokoinen motti tulossa, mutta ei tuollaisista kyllä mihinkään ole.

Tänä vuonna on ollut aivan valtavasti etanoita. Niitä on ihan joka paikassa, eikä paljon auta, vaikka kuinka niitä keräilisi ja hukuttaisi. Olen sen suhteen jo luovuttanut. Täytyy vaan keksiä miten estää mahdollisten munien kuoriutuminen ensi kesäksi. Nehän munivat multaan, eli jotain luonnonmukaista torjuntalitkua pitäisi kehitellä.

Jos noita etanoita ei olisi niin paljon, kaaleista saisi ihan kivan sadon


Tuossakin kuvassa on varmaan kymmenen etanaa, jos oikein tarkkaan katsoo.

Parsakaalin ryökäleet aloittivat kukinnan.



Yhtään korjauskelpoista nuppua en huomannut, yhtäkkiä ne vaan olivat kirkkaankeltaisessa kukassa. Mielenkiintoista.


Ja tänä vuonna meille ihan oikeasti tuli yksi omena.



Viime vuonnakin puussa oli yksi omenan alku, mutta se hävisi johonkin kesän mittaan. Tänä vuonna sentään tuo ainokainen on päässyt syöntikokoon asti. Ihan nätti punainen möllikkä, kukakohan sen sitten aikanaan saa…

Niinhän siinä sitten kävi..


Työmies otti ja teki katoamistempun. Ei ollut kyllä ensimmäinen kerta, aikaisemmin olen vähän katsellut läpi sormien, kun on hävinnyt päiväksi pariksi. Vaan nyt ei ole miehestä kuulunut mitään viikkoon. Viikko sitten perjantaina maksoin palkan, kas lauantaina kun oli kuukauden viimeinen päivä. Vaan sittenpä ei äijää enää työmaalla ole näkynytkään. Jätti hommat niin pahasti kesken, että tuon eteisen lattiankin jouduin sitten vahaamaan ihan korkeimman omakätisesti itse. Ei olisi muuten päästy muuttamaan saunakammarista takaisin taloon ollenkaan. Siellä saunakammarissa kun oltiin evakossa sen aikaa, kun tuon eteisen viimeistelytyöt olivat käynnissä. Ja voin sanoa, ettei se ollut mitenkään hauskaa aikaa se. Ihan ilman mukavuuksia oltiin monta päivää pienessä huoneessa kahden ison koiran kanssa.

Vaan nyt onkin sitten tilanne sellainen, ettei ole tuolla tyypillä enää takaisin tulemista. Palkkasin jo uuden, kävi todella hyvä tuuri, että löytyi vapaana oleva työtön rakennusmies, joka sitten jo kävi viime viikon puolella paikkaamassa pahimmat puutteet, jotka edelliseltä kesken jäi. Tuolta puuttui ulko-oven listat ihan kokonaan, vyllit vaan tursusivat laudoituksen lomasta. No ne tuli korjattua sitten onneksi saman tien. Kaikki eteisen ovilistat puuttuivat myös. Niin ja lattialistatkin. Että semmosta täällä meillä on tapahtunut viimeisen viikon aikana. Onneksi nyt työt siirtyvät tuonne piharakennuksen puolelle. Uusi työmies aloittaa virallisesti maanantaina.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Lattia!!


Vihdoin ja viimein meillä on eteisessä lattia. On muuten huomattavan tärkeä asia talossa tuollainen. Tässä kun nyt on oltu viikkokausia siinä tilanteessa, että tuolla eteisessä ei ole ollut lattiasta tietoakaan. Siellä on siis ollut vain pelkät koolaukset ja lastulevystä tehdyt sillat kulkua varten. Muutama vaaratilannekin tuossa on koettu ja sydän pamppaillen siellä on saanut koirien kanssa kulkea. Hurjat hurtat kun eivät oikein tahtoneet tajuta sitä, että siellä voi tippua ja satuttaa itsensä. Mahdotonta kohellusta se niiden ulos meno on aina ollut, mutta nyt siis ainakin pääsevät koheltamaan ilman vaaraa vammoista.



Lattiaan pitää vielä yksi kerros vahaa vetäistä ja sitten se on valmis. Listat tosin vielä puuttuvat ja jotain pientä muutakin räpellystä tuolla on tiedossa, mutta pääasia on, että lattialla voi kävellä =). Eteinen muutenkin alkaa näyttää jo kohtuullisen siistiltä, ulko-ovikin kun on jo vaihdettu.

Tässä siis nämä viime viikot ovat menneet remonttihommissa ja töissä. Ei ole paljon koneelle ehtinyt, saatikka sitten blogia päivittämään. Mutta ehkä tässä pian jo pääsee normaaliin päiväjärjestykseen, toivottavasti.

Tämä remonttihan sitten paisui melkoisen suureksi, alun perin siis piti vain uusia tuo talon katto. Tähän mennessä on katon lisäksi tehty: Uudet ulkorappuset, sokkeli rapattu ja maalattu, sokkelin viereen on laitettu karkea sora, joka on erotettu nurmikosta nauhalla, sadevesijärjestelmä asennettu, nurkkalaudat maalattu, ikkunan pielet korjausmaalattu, savupiippu korjattu ja maalattu, ulko-ovi vaihdettu, talon paraatipuoli on maalattu uudelleen (varastosta löytyi yllättäin iso astia vanhaa ulkoseinämaalia, niin oli helppo vetäistä maalipinta uusiksi), WC:n lattia purettu ja tehty tilalle uusi vedenpitävä, joka on laatoitettu. WC:n seinämateriaalit ja viemäröinti on uusittu. Ulkorakennuksen viemäröinti on korjattu ja ulkorakennuksen ikkunat on osittain uusittu.

On se kiva kun on tuollainen puuhapete työmiehenä. Osaa tehdä uudet ikkunanpokatkin vanhan mallin mukaan tuosta noin vaan. Ensi viikolla remppa siirtyy onneksi tuonne ulkorakennuksen puolelle. Siellä sitten uusitaan katto ihan kokonaan mahdollisesti kattotuoleja myöten. Siellä laitetaan sokkeli kuntoon myös ja muutenkin ehostetaan, eli maalataan uudestaan. Niin ja tietysti ne ikkunat uusitaan samaan syssyyn. Saas nähdä mitä kaikkea ehditään ennen syyssateita.

maanantai 20. elokuuta 2012

Mihin se kesä katosi..?


Aletaan jo olla melkein syksyn puolella. Harmittavaa. Aika on mennyt todellakin niin, ettei ole huomannutkaan. Ja kaiken kukkuraksi, koulut alkoivat ja tässä on nyt sitten ehditty olla jo kokonainen viikko töissä.

Aika ei yksinkertaisesti riitä mihinkään, tässä on joutunut kovalla kädellä priorisoimaan. Kauheaa angstia ja avuttomuuden tunnetta on ollut ihan liian monena päivänä ja vain siksi, etten ole pystynyt kaikkea tekemään mitä pitäisi. Nyt yritän ottaa vähän rennommin ja tehdä vain tärkeimmät asiat siihen asti, kun nämä kiireellisimmät on tehty alta pois.

Remontti on edennyt sisätiloihin, eteisen lattia on ollut auki jo pari viikkoa - siellä on nyt vain uudet koolaukset ja lastulevyistä tehty silta, jota pitkin pitää tipsutella ulos. Onneksi tein päätöksen eteisen lattian uusimisesta. Sieltä nimittäin löytyi vaikka vallan mitä lattialautojen alta. Lattian alus oli täynnä lahonneita koolauksia sun muita hajupesiä. Tuo eteisalue on jo vuosia tuoksahtanut vähän oudolle ja nyt siihen sitten löytyi se syy.

Niitä rakenteita purkaessa ilmoille sitten pullahteli mahtavia pölypilviä. Kuivaa siellä nyt oli, mutta ihan ilmiselvästi se on ollut pitkiä aikoja melkoisen märkä paikka. Osa hirsirakenteestakin oli lahonnut ja nyt niitä korjatessa hirret vain varisivat hienona pölynä maahan. Onneksi ei tarvinnut alkaa uusia hirsiä etsimään, paikkaus onnistui ihan muulla puulla, kun nuo paikkaukset siis eivät näy mihinkään sieltä lattian alta.

Vessassa on ollut joskus vuosia sitten pienoinen tulva. Sen aiheuttamat tuhot olivat nähtävissä heti, kun tuo eteisen lattia avattiin. Kynnyksen alta pilkotti mustunutta tavaraa, joten ei siinä muu auttanut kuin pistää vessan lattiakin palasiksi. Eli täällä on nyt kärvistelty ilman veskiä reilun viikon verran, kun lattiaa on korjailtu. Ja kaiken lisäksi ei mennyt ihan putkeen tuo homma. Työmies on ryssinyt pahemman kerran ja itsepäisenä henkilönä teki just niin kuin halusi, eikä niin kuin minä vaadin. Ja miten sitten näin pääsi käymään - olen itse töissä, eli sillä aikaa kun olen muualla - sattuu ja tapahtuu.

Tuossa äsken heräsin ajatukseen, että helvetti - pesuallas ei osukaan enää viemärin kohdalle. Ei todellakaan ihan miellyttävin mahdollinen heräämismuoto kello puoli viisi aamulla. Minulla on jo muutaman päivän tuolla takaraivossa ollut sellainen tunne, että jotain on vielä vinossa. Ihmeellinen se on tämä ihmisten aivotoiminta. Nukkuessa asiat selkiytyvät, vaan on se melko tylsää herätä ajatukseen ja todeta, että on tehty sutta ja sekundaa.

No, tänään saa työmies luvan ihan mittanauhan kanssa esittää, miten hän on tuon altaan paikan aikonut ratkaista. Se kun ei tuonne mahdu kuin yhteen ainoaan kohtaan ja yhdellä ainoalla tavalla. Nyt tehdyn ratkaisun takia allas siis tulisi osittain vessanpöntön huutelualtaan päälle.

Saa luvan purkaa tekemänsä sössimiset. Ja sehän taas sitten tietää vielä yhtä vessatonta viikkoa, puhumattakaan sitten lisäkustannuksista.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Ihmettelyä kasvimaan laidalla

Kasvimaa ja pelto on edelleenkin veden vallassa. Nyt siellä on tosin enimmäkseen mutakuoppia, kävely siellä on yhtä tuskaa, saappaat tarttuvat kiinni ja eteneminen on todella hidasta.




Tein kuitenkin eilen aamulla pitkästä aikaa kierroksen, piti käydä katsomassa lähempää mitä kasveille kuuluu. Tässä olen muutaman viikon vain katsellut pellon reunasta tuota rikkaruohoviidakkoa.



Osa kasveista pärjää ihan hyvin, vaikka rikkakasveja on todella paljon. Kultajuurikkaat ja meirami ainakin ovat hyvässä kuosissa.

Istutin aiemmin kesällä muutaman mansikan yhteen lavakauluslaatikkoon. Mansikoitakin on jo syöty muutama kourallinen.



Olisi siellä vielä pari mansikkaa maistiaisiksi. Jokunen lintujen puoliksi syömä ja muutama ihan hyvä vielä siis löytyy.

Aamun yllätyksistä ehkä suurin oli kesäkurpitsa, joka on aloittanut kukinnan. Kaikki kesäkurpitsayksilöt ovat älyttömän pieniä verrattuna viime vuotisiin, mutta näköjään silti jaksavat kukkia.



Ihan kiva, tässä hyvällä onnella saatetaan saada muutama kesäkurpitsa tänä vuonnakin.

Toinen yllättäjä oli vahapapu.



Kitukasvuiset pavunvarret tekevät kuin tekevätkin papuja. Kai noitakin muutaman kourallisen saa.

Violetti papu on yltynyt kukkimaan todella runsaasti.



Nyt kun kasvit ovat todella pieniä ja hentoja liian märkyyden takia, kukat erottuvat todella hyvin.


Kyssäkaalit olisivat siinä kuosissa, että ne pitäisi jo korjata pois ja jatkojalostaa.



En vaan vielä ole päättänyt mitä niille kaikille tekisin. Ehkä taidan kokeilla kuutiona pakastamista tänä vuonna. Ovat kuulemma ihan hyviä pakastettuinakin, kun ryöppää ne ensin.

Tämä vuosi on ollut tosi huono. Säät ovat olleet todella suotuisia rikkakasveille ja tuhohyönteisille. Etanoitakin vilistää tuolla suuressa kasvilaatikossani niin paljon, etten ole aikaisemmin moista nähnyt. Suurin osa jäävuorisalaattisadostani on menetetty - kiitos noiden inhotuksien.

Sipulit ovat mädäntyneet pellolle, eli niistä on turha mitään odottaa. On siellä tosin muutama yksilö, jotka vielä sinnittelevät sen näköisinä, että saattaisi sipulin pari saada sitten syksymmällä.  Eli huonohkolta näyttää.


torstai 2. elokuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 6


Täällä odoteltiin kattohuopatoimitusta kieli vyön alla viikko. Mitään ei kuulunut, ei näkynyt. Kun tuo luvattu viikon aika kului umpeen, piti ottaa auto alle ja hurauttaa kaupalle ihmettelemään. No johan nyt on markkinat - olivathan ne huovat kaupalle saapuneet - mutta olivat unohtaneet toimittaa. Niinpä.

Tulihan ne tavarat sitten, kun itse kävi asiasta muistuttamassa, tosin toimitus sitten tapahtui neljän jälkeen iltapäivällä, eli eipä enää ollut tehokasta työaikaa jäljellä. Samassa kuormassa tuotiin kolmiorimoja ja telinetarpeita. Siis tarkoitus oli, että kaikki puutavarakin tulisi samassa kuormassa…. mutta…

Oli kaupalla mennyt sirkkeli sököksi, joku sulakejuttu tai jotain. Eli kolmiorimoja tuotiin ihan vain muutama kappale. Ai että minua jo otti päähän. Taas meni yksi päivä hukkaan, ja tarvikkeistakin jäi puuttumaan osa.

Jotain positiivista kuitenkin, työmies oli seuraavana aamuna paikalla ajoissa ja telineiden rakennus pääsi alkamaan. Telineet sitten valmistuivat myös kohtuuajassa. Ja sitten olikin vuorossa kattotikkaiden uusiminen - ne vanhat, olivat suorastaan hengenvaaralliset. Onneksi puutavara niihin uusiin tikkaisiin löytyi tuolta autotallista, eli ei tarvinnut tällä kertaa lähteä puuostoksille.

Vanhan huovan poisotto alkoi myös vauhdilla ja yhtä vauhdilla rupesi uutta huopaa kattoon kiinnittymään.



Vaan sittenpä tulikin vastaan seuraava mutta… Kattohuoparullia ei sitten oltu toimitettukaan sitä tarvittavaa määrää - niistä puuttui yksi. No voihan ***tti! Eipä siinä sitten taaskaan auttanut muu kuin hurautella kaupalle reklamoimaan. Menin ihan henkilökohtaisesti, kattohuopanaulat kun olivat sitten kuitenkin jääneet myös toimituksesta pois. Ostin naulat ja pyysin toimittamaan ne puuttuvat kolmiorimat ja sen yhden huoparullan.  Lupasivat sitten toimittaa puuttuvat saman tien. Eipä kulunut kovin kauaa, kun puuttuvat kolmiorimat sitten olivat tuossa pihassa, mutta… Se pahuksen huoparulla ei sitten vieläkään päässyt tänne asti - unohtivat. (Kävin sen rullan sitten myöhemmin ihan itse hakemassa, tulin siihen tulokseen, että sen tuominen on kaupan väelle ylivoimainen tehtävä.)

Mistäköhän muuten johtuu, että jos kattohuoparullan levittää maahan, koirat juoksevat ihan varmasti sen päältä. Täällä siis ei huopia voi jättää levähtämään maan tasalle ollenkaan, ne on levitettävä katolle odottamaan kiinnitystä (eli siksi tuo kuva näyttää vähän hassulta).

Mitä sitten kuuluu katolle tällä hetkellä. Työmies on työskennellyt tuolla katolla tähän mennessä 55 työtuntia. Katto on viimeistelyjä vaille valmis. Piipun läpiviennin viimeistely vielä puuttuu. Nyt jo työtahtia seuranneena voin sanoa, että nuo viimeistelyhommat tulevat viemään korkeintaan tunnin pari, ellei mitään odottamatonta satu. Työtunteja noin kokonaisuudessaan on kyllä tehty enemmän, mutta taloon on nyt tullut tehtyä paljon muutakin kuin kattoa. Tuo sää on ollut varsin epävakaista, silloin kun katolle ei ole voinut mennä on mm. korjattu sokkelia, naulattu irvistäviä lautoja seinään paremmin kiinni ym. ym. Mutta kattoon siis kokonaisuudessaan ei ole kulunut kuin reilu viikko - yhdeltä mieheltä siis.

Ai niin.. paljonko sitten maksoivat rautakaupassa kattohuovat, naulat ja kolmiorimat + telinepuutavarat, bitumit sun muut..? Tähän mennessä on rahaa palanut materiaaleihin noin 1.200,-. Loppujen lopuksi kattohommaan siis kuluu yhdeltä mieheltä yksi työviikko ja muutama työtunti päälle, eli helppo tuosta on pikaisesti laskea, paljonko sitten rahaa paloi kokonaisuudessaan katon uusimiseen. Ei todellakaan kahtatoista tonnia.
.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Monen mutkan kattoremontti, osa 5

Tämän kesän aikana on ainakin yksi asia tullut varsin selväksi, jos remonttia alkaa tekemään, monta mutkaa ja muttaa tulee varmasti vastaan. Jos yksi juttu menee putkeen joku toinen kyllä **see ihan varmasti.
Noin heinäkuun puolessa välissä oltiin siis siinä tilanteessa, että mahdollinen remontin tekijä oli olemassa. Materiaalit vain puuttuivat. Tuohon lähistölle on muutama kuukausi sitten avattu uusi rautakauppa, aamusella sitten ajeltiin sinne. Pyysin tarjouksen kattoremonttitarvikkeista. Olin kattohuovan, kolmiorimojen ja naulojen menekin laskenut jo itse siinä vaiheessa kun päätin palkata työntekijän suoraan. Mutta olisihan se mun pitänyt arvata. Eihän se setä siellä rautakaupassa uskonut, että blondi osaa tarvikemenekin laskea…. =). No - kirjallinen tarjous saatiin saman tien ja ei kun seuraavaan kauppaan.

Tuo toinen kauppa, missä myydään rakennustarvikkeita, on tuollainen vähän isompi yksikkö. Asiakaspalvelussa siellä on rutkasti toivomisen varaa. Tällä kertaa tarjous kuitenkin tehtiin siinä saman tien. Pääsin heti vertaamaan kahden eri tarjouksen välillä. Isoa eroa ei ollut, mutta jotain kuitenkin.

Ajeltiin vielä sitten siihen kolmanteen, S-ryhmän puljuun. Aika tovin siellä kiertelin, ennen kuin ensimmäisen myyjän löysin. Kysyin ystävällisesti, jos joku ehtisi rakennustarviketarjouksen antamaan. Ei ehdi - oli vastaus. Myyjä, joka niitä normaalisti tekee, oli vapaalla, joten ei onnistu. Aijjaa. Että et voi sitten ottaa ylös mitä tarvikkeita tarvitsen ja se toinen voisi laskea kun tulee töihin, ajattelin. Mutta ääneen sitten sanoinkin vaan, että ei sitten. Ja kävelin ulos. Ei väkisin, pitäkööt tarvikkeensa, onhan noita kauppoja tässä maassa muuallakin.

Kaksi tarjousta kuitenkin olin jo saanut ja helppo niistä olikin valita. Se kauppa mihin ensimmäiseksi mentiin, oli asiakasystävällisin. Siellä oli todella huippuhyvä palvelu. Ja olihan se hintakin muutaman kympin edullisempi kuin siinä isommassa. Eli tarvikkeista sitten tehtiin kaupat. Ongelmana tässä oli se, että heillä ei sitten varastossa ollut sitä väriä, mitä tuohon meidän kattoon tarvittiin. Toimitusaika…? Viikko! Eli seuraavan viikon torstaina viimeistään piti huopien olla tuossa pihassa. Ehti se myyjä jo soittaa sitten minullepäinkin - kas kun ei sitten kuitenkaan uskonut, että olen menekin laskenut oikein… Oli tilannut enemmän sitä huopaa varmuuden vuoksi. Tarkisti sitten minulta vielä, että olenko aivan varma, etten tarvitse useampaa rullaa kuin mitä tilasin. No, en todellakaan tarvitse yhtään enempää kuin tuohon kattoon menee.

Koska huopaa ei heti saanut, ei muu auttanut, kuin soitella sille työmiehelle, joka edelleenkin olisi ollut ihan heti tulossa töihin. Kysäisin siinä, että passaisiko ulkorappuset tehdä ensin, kattotarvikkeita odotellessa. Tuossa nuo ulkoraput alkoivat jo pettää, nekin kun olivat jo lähes 25 vuotta vanhat. Kokemuksista viisastuneena ajattelin, että jos tuo nyt yhden pienehkön homman tekee, niin näen miten toimii ja onko luottamista, jatkosta voi päättää myöhemmin. Sovittiin siinä puhelun aikana sitten niin, että mennään hankkimaan puutavara rappusiin yhdessä seuraavana päivänä. Okei, seuraavana päivänä mentäisiin aamukahdeksalta puutavaraliikkeeseen.

Aamu koitti sitten aikanaan ja näköjään ihmeiden aika ei ole ohi. Tämä kaveri saapui minuutilleen tuohon pihaan valmiina puutavaraostoksille. En ollut uskoa silmiäni. Mentiin siinä sitten puutavarakauppaan ja katsottiin sopivat puut ja kaupasta toimituskin luvattiin puolen tunnin kuluessa. Tarkoitus siis oli aloitella rakennushommat heti kun tontille päästäisiin. Mutta….


Portaiden tekoon sitten pääsikin vasta seuraavana päivänä, tyypillä kun oli pakollinen meno. No, koittihan se seuraavakin päivä ja portaat valmistuivat huippunopeasti ja ihan selvästi näki, että tyyppi osaa hommat.

Portaiden edessä olevat pihalaatatkin tuli siinä samalla sitten oikaistua ja laitettua kunnolla paikoilleen. Tuollaiset portaat niistä sitten tuli, vanhalla mallilla tehtiin uudet.

Seuraavat päivät sitten menivätkin kattohuopia odotellessa. Kaupan kanssa oli sovittu, että tuovat huovat tuohon pihaan heti kun itse ne saavat. Mutta… Totta kai, siinäkin hommassa sitten oli yksi mutta, vaan siitä sitten enemmän seuraavassa postauksessa.