lauantai 12. marraskuuta 2011

Muuttolintujen mekastusta

Tuossa järvellä on oleskellut syksyn mittaan melkoinen määrä joutsenia. Tulevat pieninä parvina, viipyvät hetken ja jatkavat sitten matkaansa. Pääsääntöisesti vierailijat ovat olleet perhekuntia, kaksi aikuista ja jokunen nuori lintu. On siinä tänä vuonna ollut yksi suurperhekin, 7 poikasta - tai nuorta lintua ja kaksi aikuista. Nyt siinä on muutaman päivän asustellut kolme aikuista joutsenta.



Kovasti ne toitottelevat, jos rantaan menee. Yölläkin välillä havahtuu ja herää, kun jokin saa nämä otukset ääntelemään. Ovat aika kovaäänisiä lintuja nämä joutsenet. Vaan eipä tuo minua haittaa, päinvastoin, näitä suuria kauniita lintuja on mukava seurata. Aika arkojakin tämän parven jäsenet ovat, silloin kun joutsenilla on poikaset mukana, aikuiset tuppaavat tulla lähituntumaan vähän uhittelemaan. Edellinen parvi teki juuri näin. Näillä ei poikasia tai nuoria mukana ole - lähtevät kauemmaksi heti, kun niitä lähestyy.

Mikä lie sitten tämän kolmen yksilön parven tarina. Mietityttää, mihin on näiden poikaset päätyneet, vai ovatko nämä poikasia tänä vuonna tehneetkään. Saattaahan olla, että nämä ovat viimevuotisia nuorukaisia, joilla ei omaa pesää vielä ole ollut.



Pyörii tuossa muutama sorsansukuinenkin otus vielä ja ainakin kolme telkkää. Yhtenä pakkasaamuna järven pinnalla oli jo jääriite - kauankohan nuo linnut vielä täällä viihtyvät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti