torstai 10. marraskuuta 2011

Hankintoja talveksi

Olen kahden viime talven aikana hankkinut melkoisen määrän lintujen ruokinta-automaatteja tänne pihapiiriin. Ajatuksena on ollut, että niitä ei niin kovin usein tarvitsisi täyttää, jos niitä on monta. Täältähän tulee talven mittaan reissattua sinne Pääkaupunkiseudulle useammin kuin kesällä. Eli muutaman viikon varasto linnunruokaa automaateissa olisi ihan hyvä juttu. Pärjäävät tintit sun muut sitten sen aikaa kun olen täältä poissa.

Tosin lähes kaikki ne automaatit, joita olen ostellut, ovat olleet niin sanotusti ”susia”. Kestävät yhden talven, jos sitäkään. Muoviosat murenevat käsiin ja osa on niin hankala täyttää, että tuolla ne roikkuvat tyhjinä, kun ei viitsi ruveta niiden kanssa säätämään.

Nyt sitten päätin ostaa muutaman sellaisen, joiden luulisi kestävän useammankin vuoden.



Sattui silmiin Lidlissä kasa ruostumattomasta teräksestä valmistettuja ruokinta-automaatteja. Hintaa niillä oli vähän vajaa kymppi ja näyttivät melko hyvin suunnitelluilta ja tehdyiltä. Kolme niitä sitten nappasin mukaani.  Toistaiseksi olen noihin ollut tosi tyytyväinen, helppo täyttää ja helppo ripustaa. Saas nyt sitten nähdä miten kauan nuo kestävät.

Tuli hankittua vähän isompi lintulautakin samalla reissulla. Se vaan sitten oli niin iso, ettei mahtunut autoon. Oli nimittäin kaksi kissan kuljetushäkkiä ja kaksi koiraa mukana, kun tänne ajelin eli tilaa ei juuri ollut enää muulle tai millekään ylimääräiselle. Ukkokulta sen kuulemma tuo nyt ensi viikonloppuna, kun tulee tänne tekemään loput syystyöt. Itsehän en pysty mitään tekemään - olkapää on edelleenkin **skana ja sen lisäksi on vielä nyt tuossa saman käden selkämyksessä sellainen puoli senttiä syvä ja pari-kolme senttiä pitkä haava (vaatisi tikin tai pari, mutta katsotaan nyt, menenkö tikkauttamaan vai en), joka sitten aiheuttaa sen, että kättä ei käytetä yhtään.

Täällä on nyt sovellettu ja kehitelty uusia toimintamalleja - yksikätisyys saa aikaan luovuuspuuskan - kun on pakko. On muuten harvinaisen ärsyttävää kantaa polttopuut sisään yksi - kaksi kerrallaan, ärsyttävää ja varsin aikaa vievää. Onneksi on sentään tuolla ruokintapaikalla vielä ainakin viikon sapuskat linnuille, ettei tarvitse yksikätisenä alkaa automaatteja täyttelemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti