sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Purkitusta ja telkän pesä savupiipussa

Viime viikolla vanha kunnon digiboksi sanoi työsopimuksensa irti ja ei sitten suostunut toimimaan ollenkaan. Eipä siinä muu auttanut, kun heti perjantaina aamukahdeksalta suunnata auton nokka kohti Kuopiota, uutta digiboksia hankkimaan. Oli ihan pakko lähteä, ei sitä osaa ilman telkkua kovin kauaa olla. Harmitti kyllä kokonaisen päivän tuhraaminen, ihan kun täällä ei olisi muutenkin aikapulaa ja tekemistä riittäisi vaikka muille jakaa. Tuonne kun lähtee lähistön suurimpaan kaupunkiin, tulee siellä sitten viivyttyä pitempään ja hoidettua kaikki mahdolliset ostokset - siis tulee ostettua sellaiset asiat, joita ei tältä tuppukylältä saa. Niin, tai jos saa - joutuu maksamaan mansikoita. pääsääntöisesti tuolla missä on enemmän kilpailua, hinnatkin ovat ihan kohtuullisia. Perjantai sitten meni melko tarkkaan ostosreissulla, ei illalla sitten enää jaksanut mitään isompaa tehdä.

Eilinen päivä sitten olikin uudelleenistutuspäivä. Minulla on tuolla kasvihuoneessa taimia, jotka ovat vaatineet jo pitkään isompaan ruukkuun istuttamista. Kärsivät ihan silminnähden liian pienestä kasvuastiasta. Siinä se melkein koko päivä sitten vierähtikin, taimia purkittaessa.

Aitaverkon sentään sain kiinnitettyä niihin aitatolppiin. Kestihän se siellä ehjänä ihan pari tuntia. Sitten otti tuo koiraryökäle pienen spurtin aitaa päin. Ei reppana nähnyt sitä, kun se aitaverkko on vihreä. Tuollainen vihreä verkkoaita maastoutuu todella hyvin pitkähkön heinän sekaan ja on melko huomaamaton. Aita siinä rytäkässä jäi toiseksi ja kaatui suosiolla. Mitään isompia vaurioita ei tämän yhteentörmäyksen osapuolissa sitten jälkikäteen näkynyt, mitä nyt koiran ego sai pienen kolauksen ilmeisesti.



Seuraavan kerran kun se tuonne pellolle pissille meni, jäi se sinne kaatuneen aidan taakse istumaan ja odottamaan. Ei tullut pois ennen kuin kutsuin, outo koira =).

Purkittelut ovat tässä jatkuneet urakkaluonteisesti tänäänkin. Sen lisäksi olen kylvänyt ainakin ziljoooona siementä. Nyt ovat olleet vuorossa koristekurpitsat ja loput yrtit. Koulin myös ohimennen parikymmentä siperianhernepensaan tainta omiin ruukkuihinsa.


Purkit tietysti loppuivat kesken, taimia kun alkaa olla jo melkoinen määrä - parisataa niitä on itänyt ja kasvattelevat jo neljänsiä lehtiään. Kyllä noista jo aidan saa, jos nyt suostuvat kasvamaan vähän isommiksi.

Pienessä Florabest -kasvihuoneessa kurpitsan- ja kurkun sukuiset kasvit ovat itäneet hienosti. Kohta nuokin alkavat olla sen kokoisia, että voi jo avomaalle harson alle istuttaa.


Osa antaa vielä odottaa itämistä, mutta parempi niin, eipähän sitten ole liikaa istutettavaa kerralla.

Isossa kasvihuoneessa alkaa olla tungosta myös.


Seinähyllyillä ja seinälle ripustamissani parvekelaatikoissa kaikki kasvaa kohisten. Tuolla on kaikkea kivaa pientä, viinisuolaheinää, meiramia, purjoa ja kaikenlaista sekalaista joko kasvamassa tai itämässä.

Linturintamallakin on uutisia, telkkä perhana on sittenkin väsännyt sen pesänsä talon savupiippuun. Ihmettelin tuossa miksi kummassa telkät lentävät katolle, kunnes tajusin, että ei hiivatti, siellä on taas pesä. Olenkin ihmetellyt, miksi tuossa näyttäisi pyörivän kaksi telkkäpariskuntaa - nyt se syy selvisi, toinen pari pesii telkkäpöntössä ja toinen savupiipussa. Yritin siitä ottaa kuvaa kun se lensi katolta pois, mutta totta kai se oli liian nopea.


Kovasti huolestuneen näköisenä se jäi uiskentelemaan tuohon talon eteen. Ei mennyt katolle takaisin ennen kuin mentiin koiran kanssa sisälle. Ei ihan maailman mukavin juttu tuo, telkänpesä savupiipussa, saas nähdä kuinka tässä vielä käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti