maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kaislikossa suhisee ja pensaikossa rytisee

Tuossa yhdeksän maissa illalla havahduin uutisia koneella lukiessani kamalaan meteliin tuolla takapihalla. Monet juoksuaskeleet hiekalla ja sitten kuului kamalaa rytinää ja katkeavien oksien ääntä. Nousin melko rivakasti ylös ja katsoin ikkunasta ulos. Kolme niitä oli, ainakin. Eipä siinä mitään, minä kun en ole mitenkään pelokas naisihminen, nappasin koiran kaulapannasta kiinni ja ryntäsin ovesta ulos - sukkasillani. Siellä ne olivat kuusiaitaan sotkeutuneina kaikki ja kiivaasti yrittivät pakoon (miksiköhän?).

Siinä vaiheessa sitten karjaisin tuosta talon nurkalta tyylikkäästi - niin sanotusti takapuolesta asti, että ”mitä *****a te siellä rymistelette?” Eipä tullut vastausta ei - sitä vaan jätkät painoivat pakoon tuon ensimmäisen ojan yli niin lujaa, että vesi vaan lotisi. Ei ole muuten tuo ensimmäinen oja tuossa mikään pikkuinen puro - pari metriä leveyttä ja syvyyttäkin ihan kivasti.

Okei, jos olisivat nuo tyypit oikealla asialla olleet ja vaikka ihan vahingossa eksyneet takapihalleni, olisihan sieltä tietysti selitys tullut tuolle kummalliselle käytökselle. Kun selitystä ei sitten kuulunut, taisin karjaista vielä perään, muutamia ärräpäitä ja että paras mennä ja vieläkin lujempaa tai päästän koiran irti. Koiruus tietysti hoiti oman osansa haukkumalla raivokkaasti ja murisemalla kuin paraskin taistelukoira.

Seurasin sitten tyyppien epätoivoista yritystä päästä tontilta pois, niin kauan kunnes viimein häipyivät näkymättömiin tuonne naapurin puolelle. Ei varmasti ollut mukava poistuminen - tuolla toisella puolella kun on rajaojana vielä isompi, melkoisen syvä ja kolmisen metriä leveä oja. Ei siitä kaksijalkainen kastumatta yli pääse, koiralta se kyllä onnistuu.

Tämä tapaus sitten johti siihen, että askartelin tässä koneella pari kylttiä, jotka aion tuonne toiselle puolelle aitaan laittaa - siis sinne mistä nämäkin tyypit ilmeisesti tuohon pihaan tulivat.

Tämmöinen siitä tuli.

Kyllähän näitä kaupastakin saisi, mutta on se itse tehtynä jotenkin kivempi…

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Me saadaan yksi omena!

Istutin tuossa keväällä tontille muutaman hedelmäpuun: kaksi luumua, yhden päärynän ja yhden perheomenapuun.

Nyt meille on kasvamassa yksi ihan kokonainen omena =)


En olisi ikipäivänä uskonut, että samana vuonna kun puu istutetaan, siitä löytyy kuukauden kuluttua pieni omenan alku. Tuolla pikkuisella on vielä matkaa isoksi omenaksi ja paljon voi sattua ja tapahtua tässä kesän mittaan. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä onnistuuko tämä pienokainen koskaan pääsemään oikean omenan mittoihin.

Tuota omenanalkua ihastellessani ja ihmetellessäni mieleen juolahti, että en ole oikeastaan yhtään ajatusta noille istutetuille puille suonut sen jälkeen kun ne maahan laitettiin. Olen kyllä välillä vilkaissut niitä ja todennut, että hengissä ovat ja vihreitä - eli ei ole ollut aihetta toimenpiteisiin. No, nyt tuon ompun havaittuani menin sitten tekemään tarkastuksen muissakin puissa. Oi - voi! Olisi siellä luumujakin tulossa!!?!?!


Vaan mikä se on tuollainen öttiäinen, joka tekee seittiä luumuun? Nyt täytyy varmaan äkkiä opiskella luumua, jotta saa tuon ei toivotun vierailijan pois.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Sateen jälkeen kasvilavassakin vihertää

Tämä aamu valkeni viimeinkin poutaisena, ties kuinka monennen sateisen aamun jälkeen. Pääsin vihdoinkin vähäksi aikaa kasvimaalle tutkailemaan mitä siellä on tapahtunut sitten viime poutajakson. Rikkaruohot kukoistavat, niin kuin aina. Mutta varsinkin näin sateiden jälkeen näyttää melko lohduttomalta, kun rikkakasvit ovat kasvaa hurahtaneet hyötykasveja suuremmiksi.

Ainoa paikka tuolla pellolla, missä rikkakasvit eivät ole päässeet valtaan, on viime vuonna rakennettu iso kasvilava/kasvilaatikko. Olin todella tyytyväinen satoon, joka laatikkoon kasvoi viime kasvukauden aikana. Tänä vuonna näyttäisi olevan saman juttu. Kaikki mitä tuonne kylvää tai istuttaa kasvaa vauhdilla, ja rikkakasvit pysyvät poissa - onneksi. Toki sinne muutama on päässyt juurtumaan, mutta niitä on niin vähän, että ne on helppo ohikulkiessaan nyppäistä pois.

Kylvin toukokuun lopulla rivikaupalla porkkanaa ja kevätsipulia sekä muutamia juurikkaita.


Porkkanat alkavat olla harvennuskunnossa jo. Laitoin tuonne vuorovälein kevätsipulia ja porkkanaa, sipuli ja porkkana kun ovat kumppanuuskasveja, ne viihtyvät todella hyvin keskenään. Sipulit häätävät läsnäolollaan porkkanakempit, joten porkkanat saavat kasvaa kaikessa rauhassa ilman vaaraa tuholaisista sipuleiden keskellä.

Punajuuri-keltajuurikas sekoitus pussissa oli erivärisiä raidallisia lajikkeita. Ne kylvin laatikon toiseen päähän.


 
Juurikkaatkin kasvavat kohtuullisen hyvin, eli jotain satoa on odotettavissa niistäkin.
 
Avomaalle kylvin myös juurikkaita - yksikään ei itänyt. Lantut, eivät myöskään ole suostuneet mullasta nousemaan. Kultajuurikaspenkissä avomaalla on tapahtunut jonkin verran itämistä, hassun näköistä kun ovat melko harvassa, ne itäneet yksilöt. Tässä olen mietiskellyt, että täällä ei nähtävästi kannata avomaalle laittaa mitään sellaisia kasveja, jotka kylvetään suoraan. Toisaalta sitten kaikki taimet, jotka olen sinne istuttanut voivat erinomaisesti ja kasvavat kunnolla. Jatkossa täällä sitten varmaan kasvatetaan vain sellaisia kasveja, jotka voi istuttaa avomaalle taimina.
 
Ihan hirvittää ajatus siitä, että joudun kohta ottamaan itseäni niskasta kiinni ja menemään tuonne pellolle kitkemishommiin. Puna- ja keltasipulipenkit ovat todella hurjan näköisiä - vihreän rikkaruohomaton peitossa. Siinä sitä tulee muutama tunti vierähtämään, kun ne kitkee.
 
Ja muurahaisia on pellolla taas. Harmittaa, kurkkupenkissä on ainakin kaksi pesää. Istutin viikko sitten sitruunakurkun taimet penkkiin, voipi olla, että niistä ei muurahaisten takia mitään tule. Ovat melko nuupahtaneen näköisiä ja täynnä muurahaisia. Pitänee laittaa muutama siemen itämään siltä varalta, että nuo olemassa olevat sanovat kasvusopimuksensa irti.
 
Ronja neitikin sitten täytti vuoden.


Pikkuisesta purevasta, hankalasta pennusta kasvoi kun kasvoikin sitten mahtava koira. Tiesin jo pentua ottaessani, että hankala tapaus on kyseessä. Nythän tuo neiti on jo osittain koulutettu ja osaa vaikka mitä. Tietää paikkansa laumassa ja tottelee todella hyvin. Hyvä näin, tosin viime syksynä välillä tuon otuksen kanssa taistellessa iski uskonpuute omiin kouluttajantaitoihin. Mutta niinpä siinä vaan sitten kävi, että upea otus tuosta kasvoi

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Ikivanha siperianhernepensas sai siipeensä

Tuossa ulkoillessani huomasin pihapiirissä jotain, mikä tarkemmin tilannetta tarkasteltuani nosti niskakarvani pystyyn. Tuosta parikymmentä vuotta vanhasta siperianhernepensaasta oli yksi oksa maassa. Eipä siinä mitään, joskushan pensaista katkeaa oksia ihan itsekseen, myrskyssä tai vanhuuttaan, joten eihän tuollainen yhden oksan katkeaminen harmita periaatteessa lainkaan...


Siellä se oksa makasi pitkin pituuttaan pensaan juuressa ja päätin mennä tutkimaan syytä tähän maanläheisyyteen vähän lähemmin, ajattelin ensin, että joudun tukemaan tuon oksan pystyyn, kun oletin sen kaatuneen omasta painostaan.

Vaan kuinka ollakaan, lähemmäs päästyäni alkoi niin maan perusteellinen sadatus, ärräpäitä tuli ja vauhdilla. On se prkl kumma juttu että tällä tuppukylällä tämä on niin tätä...

Oksa ei ollut kokonaan irti, mutta ei se kyllä enää ollut emokasvissakaan täysin kiinni. Niin, mikäs tämän oli sitten aiheuttanut? Siellähän oli kaikenlaista jälkeä pensaassa, muun muassa tässä alemmassa kuvassa olevat.



Tässä vaiheessa lukijan kannattaa ottaa huomioon se, että minä en ole ikinä tuota pensasta leikannut. Mutta joku muu on, toissapäivänä tai toissayönä. Mikään eläin ei tuollaista jälkeä tee reilun metrin korkeudelle maasta. Prkl!

Nyt sitten herää kysymys, kuka ja miksi. Vaihtoehtoja on tasan kaksi ainakin: Kiusanteko tai pistokkaiden ottaminen. Mutta kuka hemmetti tulee toisen pihaan kymmenen metrin päähän talosta leikkaamaan siperianhernepensaasta oksia? Mitään irto-oksia ei maassa ollut, joten ne ovat lähteneet vierailijan mukaan. Mahtoiko tuo tyyppi käydä puskassani silloin, kun koira iltamyöhällä aloitti murinan ja haukkumisen. Vikkelä pistokasvaras, kun tulin alakertaan katsomaan, ei missään enää näkynyt ketään. Tosin en mitään kiirettä pitänyt, kun luulin koiran varoittelevan ketuista tai supikoirista.

No tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Viime vuonna tuolta saunan vierestä kukkapenkistä lähti kävelemään yksi jaloruusu ja kaikki perennat. En oikein uskonut silloin, että joku ihan oikeasti käy täältä kasvien juuria kaivamassa itselleen, mutta kyllä se nyt vaan on pakko uskoa. Niin, eikä siinä kaikki - kun tämä talo oli tyhjillään viime keväänä muutaman viikon, hävisi kasvihuoneesta mystisesti neljä kymmen litran kastelukannua. Huom. vain ne hyväkuntoiset olivat kelvanneet. Rikkinäiset sain pitää. Tässä on lähimpiin naapureihin matkaa parisataa metriä, suoraa näköyhteyttä ei ole, mikäs täällä on porukan tallustella kaikessa rauhassa pihamaalla, vallankin silloin kun täällä ei ole asukkaita paikalla.

Tässä muuten on yksi syy miksi hankin koiran. Jonain kauniina päivänä tai yönä, seuraavan kerran kun koiruus varoittelee, että pihapiirissä on liikkujia, päästän sen ulos ja irti. Nythän tuo on jo vuoden vanha ja reviiristään hyvinkin tietoinen, tosin ei vielä täysin koulutettu, mutta kyllä se jo alkeet osaa. Menköön prkl ja ottakoon luvatta liikkujan kiinni. Sittenpähän nähdään.

Laiha lohdutus tässä on se, että ne keväällä kylvämäni siperianhernepensaan siemenet tuottivat parisataa tainta, jotka ovat hienossa kasvun alussa. Osan olen koulinut omiin ruukkuihinsa, saamaan vähän lisää vartta ja vahvistumaan. Osa on vielä isommissa astioissa, joihin ne kylvin.



Kasvavat ihan kiitettävää vauhtia, ensi talveksi varmaan istutan ne tuohon pellon reunaan talvehtimaan, ja sitten kun ovat sellaisia vajaan metrin mittaisia, siirrän ne tuonne rajalle aidaksi. Parisataa kappaletta siellä olisi taimia nyt tulossa. 150 metrin matkalle aitataimia tarvitsen noin 450 kappaletta - niitä kun istutetaan aitaan kolme kappaletta metrille, osan yritän nyt kasvattaa itse.



On niitä vielä muutama odottamassa koulimista, aika urakka se tulee olemaan, mutta kai se siitä, pikkuhiljaa.

Tarkoitus olisi pystyttää ihan verkkoaitakin sinne, nyt kun kaupungin mittausosaston porukat sen rajalinjan kävivät merkitsemässä. Nyt sitten osaa laittaa aitatolpat oikeaan paikkaan, ettei mene aita naapurin maille Kallis ja pitkä verkkoaita siitä tulee - kolmatta hehtaaria aidattavana -vaan maksoi mitä maksoi, tällä tontilla vieraiden mesominen loppuu tähän ja nyt, meikäläinen ei tuollaista toimintaa siedä.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Multakuono ja muita poikasia

Rouva oravan toinen poikue on suorittanut pesästä lähdön myös. Ovat tuossa pyörineet pihapiirissä nuokin pikkuiset, mutta en ole ehtinyt vesseleistä kuvia ottamaan. Tänään satoi taas, joten en edelleenkään ole päässyt peltohommiin, eli aikaa on riittänyt pikkuötököiden seuraamiseen.

Tämä varsin sievä otus käväisi aamupalalla tuossa takapihalla. Ristin vesselin multakuonoksi, ja syy nimeen on nähtävissä alla olevassa kuvassa, kun tarkkaan katsoo.


Tämä vauva on vielä pieni kuin mikä, mutta on sillä jo ihan ison oravan elkeet.


Multaisen kuononsa se sai kaivamalla tuonne takapihalle kuoppia. Aika ärhäkkä kaivinkone tuo pikku otus, mutta kai sitä pitää pistää pienen hösseliksi, jos syödä aikoo.

Rouva oravalla on tänä vuonna ollut hyvä poikasvuosi. Täällä on parhaimmillaan 6 oravanpoikasta tontilla, kahdesta eri poikueesta. Voihan niitä olla enemmänkin kuin kuusi, mutta tuon määrän olen nähnyt yhtä aikaa.


Sinitiaisetkin toivat poikaset takapihalle tänään ensimmäistä kertaa. Tällä pariskunnalla nälkäisiä suita on ruokittavana viisi.
 

Oli vaikeaa saada koko perhettä kuvaan, yksi poikasista kun oli sellainen oman tiensä kulkija - eli ei juuri muiden lähettyvillä oleillut.


 
On ne söpöjä nuo pienet linnut, varsinkin sinitiaisen poikaset ovat niin ylisöpöjä, ettei ole tosikaan.
 
Siinä on varsinaista vilinää ja vilskettä kun nälkäiset poikaset kerjäävät ruokaa.
 

Aika ketteriä kavereita ne ovat jo, vaikka ovat hirmu nuoria.



Piti ihan sarjassa ottaa kuvia kun olivat niin hassun näköisiä.


Mikäs noita otuksia on seuratessa, ei sadepäivinä paljon muutakaan puuhaa ole.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Linnunpoikasia ja mutanttivaris

Talitiaisten poikaset ovat lähteneet pesästä. Olenkin niitä jo muutaman päivän odottanut.



On ne vaan vinhan näköisiä, pörröisiä ja jotenkin niin hömelöitä nuo pikku talitiaiset ja hurjan äänekkäitä otuksia myös.

Tuossa on myös pyörinyt variksenpoikasia pitkin pihamaata jokseenkin joka päivä. Tänään yksi niistä otti ja asettautui puutarhakalusteiden alle pitämään sadetta. Siinä se sitten pyöri ja hyöri pöydän alla ja päällä ja viimein asettautui tuolin selkänojalle istuskelemaan vähäksi aikaa.

Tulin sitten katsoneeksi vähän tarkemmin tuota otusta, kun se siinä ihan muutaman metrin päässä tyrkyllä oli. Olin jo aiemminkin vähän ihmetellyt sitä, että se näytti variksenpoikaseksi vähän nuhjuiselta. No nyt lähituntumasta tarkasteltuna syykin sitten selvisi. Tuohan on ihan selvästi mutanttivaris =)

Toisella sivulla tällä vesselillä on mustavalkoinen vyö ja siivenkärjet ovat valkoiset.



Takaapäin se näyttää vielä oudommalta. sillä on ihan selvästi valkoisia höyheniä vähän siellä sun täällä.


Kun sen siipiä katsoo tarkemmin, tulee mieleen väistämättä, että mahtoiko se äitivaris luulla lokkia varikseksi, kun on jälkikasvulla lokin sulkia. Niin tai onkohan sittenkin käyty harakoissa…



Pyrstöönsäkin tuo pikkuvesseli on saanut valkoisen vyön.

Topakka otus se on väristään huolimatta, mennä pistelee aikamoista vauhtia tuolla pihamaalla, kun sille päälle sattuu.




Osaa se jo auttavasti lentääkin, mutta vielä sillä riittää siinä taidossa harjoittelemista.

Varsin omituisen näköinen otushan tuo on, mutta on se ihan hauska tyyppi.

Toinen saman perheen poikanen ei ole ollenkaan niin värikäs - on silläkin valkoisia höyheniä, mutta ei läheskään niin paljon kuin tällä toisella.


Toisella poikasella on valkoista vain siipien kärjissä. Ja tämä yksilö ei sitten suostunut poseeraamaan kuvia varten ollenkaan. Vähän tylsempi tyyppi kuin sisaruksensa.

Västäräkkikin on tuonut poikasensa pihapiiriin.



Västäräkkipariskunnalla poikasia tuossa pyörii vain kaksi.


On niillä syöttämistä kahdessakin. Kovaa kiirettä niillä näyttää pitävän, ihan hyvä kun pyörivät tuolla, ovat älyttömän tehokkaita ötökänpoimijoita.

Sorsaemokin tuossa kävelytti poikueensa ikkunan alta tuonne ojalle. Olin tässä koneella ihmettelemässä mihin ihmeeseen tallensin Game of Thrones -sarjan tämän kauden viimeisen episodin, kun huomasin perheen vaappuvan ohi.



Kuusi poikasta rouvalla näytti olevan. Tuonne ne mennä marssivat saskatoonin alle, mutta viipottivat melko pian ojalle, heti kun minut huomasivat. Arkoja otuksia.

Kyllä sen huomaa, että on ollut sadepäivä. On ehtinyt pitää silmällä pihapiirin villejä vipeltäjiä, kun kasvimaalle ei sateen takia ole päässyt.

Pikkulintuja sadesäällä

Eilinen päivä meni sadekuuroja ihmetellessä, välillä ilma kirkastui sen verran, että ehti nenänsä ulos pistää, mutta ei ne poutajaksot kovin kauaa kestäneet. Tämä aamu onkin sitten kärvistelty kunnon sadetta katsellen sisätiloissa. Koirakaan ei kauaa ulkosalla viihtynyt, mikä on tosi epätyypillistä tuolle eläimelle.

Sisätiloista voi kuitenkin seurailla pihapiirin tapahtumia, vaikka sataakin. Joka puolella on pieniä poikasia. Sirkutusta kuuluu ja loputonta sähellystä tapahtuu ihan jokaisessa puskassa ja järvelläkin. Pikkuvarpusilla on jo melko isot poikaset, neljä kappaletta. Sateesta huolimatta pariskunta toi poikasensa tuohon lintujen ruokintapaikalle siemeniä etsimään.


Ovat sen verran vikkeliä otuksia kaikki, että terävää kuvaa ei millään meinannut saada. Pikkuiset seuraavat aikuisia varsin tiiviisti ja räpyttävät siipiään vallan vimmatusti, kiva tapa kerjätä. Osaavat ne kyllä jo itsekin noita itäneitä siemeniä popsia.



Mutta onhan se niin paljon helpompaa, kun se ruoka tungetaan suuhun asti muiden toimesta.

Pikkuvarpusen poikaset ovat lähestulkoon aikuisten näköisiä, värit ovat hieman haaleammat ja suttuisemman oloiset ja kaulan ympärillä on enemmän harmaata. Niin ja pyrstö on lyhyempi. Muuten niitä ei juuri aikuisista linnuista erota.

Täällä elelee yksi kappale koiruuksia ulkoillessa käskyn alla kokonaan. Pakko se on pitää lähistöllä ja näkösällä koko ajan, muutenhan se ottaisi ja menisi ihan ilokseen napsimaan kaikki mahdolliset puoliksi lentotaitoiset linnunpoikaset. Saihan se tuossa keväämmällä ihan aikuisen vihervarpusenkin kiinni…

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Saamarin jäniseläimet

Maistuu se maissi näköjään jäniseläimillekin, valitettavasti. Istutin jokin aika sitten muutaman lupaavan kokoisen maissintaimen peltoon. Ihan kokeilumielessä, ajattelin katsoa ehtiikö ne näillä leveysasteilla tehdä yhtään mitään.

Vaan niinhän siinä kävi, että rusakko perhana tykkää maissista myös.


Eipä sinne jäänyt kuin rangat jäljelle, kun rusakko vähän kävi lounastamassa.

Toissapäivänä löysin netistä blogin, jossa kerrottiin maissin kasvatuksesta Parikkalassa. Juttujen mukaan maissi pärjää todella hyvin suomalaisissa keliolosuhteissa ja jopa tuottaa kohtuullisesti. Nyt kyllä ottaa päähän, suurella todennäköisyydellä noista maisseista sitten olisi jopa satoa saanut. Olisi saanut jättää se rusakko mun maissiviljelmät rauhaan.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Rusakko vierailulla

Palasin takaisin tänne nelosvyöhykkeelle pikaisen Pääkaupunkiseutureissun jälkeen keskiviikkona. Maltoin viipyä kokonaista kaksi yötä siellä etelässä. Ukkokulta täällä sitten oli yksikseen talonvahtina ja kasvienhoitajana. Reissun onnistuin tekemään parhaaseen mahdolliseen aikaan, helteiden jälkeen täällä nelosvyöhykkeellä oli satanut lähes koko sen ajan kun olin pois. Täällä se mies sitten oli sadetta pidellyt lähinnä sisätiloissa kissojen kanssa.

Onneksi sentään keskiviikoksi sää selkeni sen verran, että edes tuo nurmikko tuli leikattua, ennen kuin mies sitten lähti vuorostaan reissaamaan sinne etelään. Kai tuo olisi ihan mielellään tänne jo jäänytkin, mutta eipä auttanut, kun piti lähteä taas töihin. No, seuraavan kerran tuo palailee maisemiin jo juhannuksen aikaan, eli ei kovin montaa päivää mieskään täältä pois ole.

Tänä aamuna sää näytti melko kivalta, aurinkokin paistoi jo heti aamusta. Tuossa taas tapani mukaan aamukaffella kuuden jälkeen ihmettelin maailman menoa ja mietin sitä, miten tuon koiran saapuminen maisemiin on vaikuttanut villien eläinten vierailuihin tontilla. Nyt kesän aikana olen nähnyt yhden ainoan supikoiran, viime kesänä ja syksynähän niitä parveili tuossa takapihalla joskus seitsemän kappaletta yhtä aikaa.

Ihan kuin tilauksesta sitten tuohon pihalle tulla tupsahti tuollainen jäniseläin. Nyt jo osaan erottaa rusakon ja metsäjäniksen, olen niitä sen verran lähituntumassa päässyt molempia jo tarkkailemaan, eli tunnistaminen ei enää tuota vaikeuksia pitkänkään matkan päästä.


Tämä vipeltäjä siis kuuluu rusakkokantaan. Aika aran oloisesti se tuolla pyöriskeli, viime kesänähän ne pomppivat ihan miten sattuu tuolla pihassa tuntitolkulla. Eipä pompi enää, ja luulenpa, että johtuu tuon koiraeläimen läsnäolosta.

Tuolla se herra rusakko pisteli voikukkia poskeensa nurmikolta. Ja sitten se suuntasi kovasti päättäväisen näköisenä kasvimaalle päin.


Vaan minäpä lähdin koiran kanssa ulkoilemaan. Olen niin kyllästynyt tämän vuoden menetyksiin taimikasvatuksessa, joku oli taas syönyt Turkish Orange munakoisonikin, että lähdin sitten tuonne ulos, estämään herra rusakon vierailun kasvimaallani. Jep, siellähän se jo oli, mutta minut huomattuaan pisti poika jalkaa toisen eteen ja poistui takavasemmalle melkoista haipakkaa. Hassua tuossa oli se, että koira ei tätä vierailevaa jäniseläintähteä edes huomannut. Toisaalta hyvä niin, eipähän sitten lähtenyt jäniseläinjahtiin.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kesähelteillä nimilaputkin hukassa

Täällä on oleskeltu hurjissa helteissä ihan koko viikko. Kasvien kannalta tämä mahdoton kuumuus ei välttämättä ole hyvä asia. Osa tykkää, osa ei. Itselläkin on ollut vaikeuksia sopeutua tämmöiseen kuumuuteen ja jatkuvasta auringonpaisteesta johtuen on onnistuttu polttamaan niskakin, ihan isoille rakoille asti. Jännä juttu, palovammaa on, mutta ei tunnu missään - ainakaan vielä.

Tämän viikon aikana avomaalle on päätynyt muutamia kasveja. Aina silloin tällöin niitä on tullut sinne istutettua, kun on ollut ylimääräistä aikaa. Isompikin istutusrupeama olisi tarpeen, mutta sen toteuttamiseen taidan odotella apujoukkoja. Puuhaa on nimittäin ollut maan rikkaruohopopulaation kurissa pitämisessä ja kastelussa sekä penkkien teossa ja tuommoiset toimenpiteet vievät yllättävän paljon aikaa. Helteet ovat ihan kivoja, mutta helle tietää väistämättä myös mieletöntä kastelurumbaa, jos aikoo mitään tuolla pellolla hengissä pitää. Joskus ihan harmittaa kun tuon alueen kasteluun vierähtää huomaamatta tunti jos toinenkin.

Pellolla on jo aika paljon erilaisia kurpitsoja ja kesäkurpitsoja, niitä tuli nyt tänä vuonna laitettua todella montaa eri lajia.


Hubbard Blue -kurpitsantaimet tuntuvat viihtyvän hyvin oljilla katetussa kohopenkissä. Ainakin toistaiseksi tuntuu siltä, että tuo olkikate oli ihan huippujuttu.

Puna- ja keltasipuliakin on muutama penkki jo saatu aikaiseksi.


Ihan terhakoita sipulinalkuja alkaa pellolla olla jo muutama penkillinen.

Papuja ja munakoisoja on ollut muovitunnelissa jo muutaman viikon. Kylvin purkkeihin muutaman maissinkin, kun oli viime vuodelta vielä pussillinen siemeniä. Esikasvatin niitä pari - kolme viikkoa ja nyt olivat jo sen kokoisia, että pääsivät avomaalle.



En muista mistä olen tuon siemenpussin saanut, mutta ihan mukavasti ne itivät ja nyt ne ovat tuolla pellon reunassa rivissä. Saas nähdä ehtiikö maissi näillä leveysasteilla tekemään yhtään mitään muuta kuin vartta.

Joitakin tomaattejakin on avomaalle jo päätynyt, minulla vaan ei ole harmainta hajuakaan mitä lajeja sinne nyt sitten istutin. Viime vuonna tein päätöksen siitä, että pyrin olemaan tarkempi kasvien nimilaputtamisessa, ensin istutusvaiheessa ja vielä sitten koulimisessakin, että varmasti tulee laputettua kaikki oikein ja tiedän koko kasvukauden ajan mistä lajikkeista on kysymys. Joopa-joo. Eipä toteutunut tuo homma, eipä.

Kasvien koulimisvaiheessa pienikin keskeytys vie koko homman männikköön, sen huomasin useampaan kertaan tänä vuonna. Koulin sarjassa, eli heittelin kiivasta tahtia taimia purkkiin ja multaa päälle ja sitten pöydälle siisteihin ryhmiin. Laitoin aina samaa lajiketta olevat samaan ryhmään ja kuinka ollakaan, monesti (vähän liiankin usein) kävi niin, että kun sen homman joutui keskeyttämään, ei enää muistanutkaan mikä oli sitten missäkin. Ja tomaateista kun ei pirukaan ota selvää, ainakin nämä täällä kasvussa olevat lajikkeet ovat niin samannäköisiä, ettei niitä ilman nimilappua erota millään. No viimeistään siinä vaiheessa kun / jos tomaatteja alkavat tekemään, ne ehkä erottaa toisistaan. Onneksi ovat kaikki kuitenkin runkotomaatteja tänä vuonna. Olisi vähän noloa, jos tuossa kesän mittaan poistaisi varkaat pensastomaateistakin. Eihän siitä mitään tulisi.. ei pensasta ainakaan…

Nimilapullisiakin onneksi on, eilen istutin Tumbling Tom - lajikkeen taimia amppeleihin. Amppelit ostin jo vuosi sitten, kun sattui saamaan sopivan värisiä ja hintaisia. Niin - viime vuonna oli amppelit, mutta unohdin istuttaa amppelitomaatin siemenet. No, tuo korjautui tänä vuonna, eli nyt on tomaattia amppelissakin.

Lavakaulus-laatikotkin ovat jo muutaman asukkaan saaneet.


Tuossa etummaisessa jostain kumman syystä multa valahti kymmenisen senttiä ihan ilman mitään sen näkyvämpää syytä. Tarttis sitä sinne varmaan lisätä jossain vaiheessa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Kesäkuun alku ja avomaalla tapahtuu

Tänä vuonna täällä on kasvimaa jo mukavassa mallissa. Selailin blogista viime vuoden kesäkuun merkintöjä ja huomasin laittaneeni esimerkiksi kesäkurpitsat itämään melko myöhään. Kesäkuun kolmantena päivänä ne olivat juuri nostaneet vähän ensimmäisiä sirkkalehtiään purkista. Ja avomaalle ne päätyivät 13.6. Nyt tänä vuonna suurin osa kesäkurpitsoista ja kurpitsoista on jo kasvimaalla, kukin lajike omassa kohopenkissään. Viime vuonna penkit kurpitsoille tehtiin vasta kesäkuun puolessa välissä. Kuitenkin on vaan vaikea tajuta sitä, että edellä ollaan, jos edellisvuoteen vertaa.



Tänä vuonna olen kattanut noita penkkejä oljilla, pääsenpähän vähemmällä sen kitkemisen kanssa.

Iso kasvilaatikkoni oli viime vuonna vielä 16.6. täysin tyhjä. Nyt siellä puskee jo kaikenlaista kivaa maan pinnalle.


Osa munakoiso lajikkeistakin on jo ollut avomaalla muovin alla monta viikkoa.



Ja vaikka niistä kaikki eivät ole selvinneetkään, jotkin yksilöt alkavat olla jo melkoisen mukavassa kasvussa ja lehdet joita nyt kasvattavat ovat jo niitä paksumpia ja tummemman vihreitä.

Tässähän ehtii vielä vaikka mitä, eihän olla edes kesäkuun puolivälissä. Ja mikä parasta - tänä vuonna on varauduttu kylmempiinkin ilmoihin ihan eri tavalla kuin vuosi sitten. Kasvutunneleita ja harsoja löytyy nyt vaikka millä mitalla. Toivottavasti kesä on kasvun kannalta hyvä, olen jo siis varautunut muovitunneleiden avulla pidentämään kasvukautta tarvittaessa, jos nuo kelit nyt eivät sittenkään olisi suotuisat.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Koiran kujeita

Ai että tykkään tuosta järjestelmäkamerastani. Se on siitä kiva, että sillä saa hassuja sarjoja, joskus ihan huomaamattaan, kun vaan pitää laukaisinta alhaalla.

Ronjakin täällä päivittäin välillä pitää omaa showtaan. Öttiäiset sitä vaivasivat vallan mahdottomasti vielä eiliseen asti, sitten käytiin hakemassa tytölle punkkipanta. Nyt on päässyt koiruus vähän helpommalla. Niin ja emäntäkin - tykkää, koira kun tuoksuu suorastaan herkulliselle =).

Vielä kuitenkin joskus sattuu jokunen itsepintainen ötökkä koiruuden kimppuun.


Sitä ollaan niin muijjaa -”mitäs me pienistä - ei tosikoirat huomioi mitään hiirtä pienempää” ja niin se on ensin hyvinkin valppaana - vahtikoira kun on - tai ainakin yrittää olla.


Sitten alkaa kutittaa… vähän liikaa…



Pakko heittää maihin ja hangata ruohikkoa kiivaasti.…


Ihan kiva muuten, mutta hangatessa sieltä voi mennä jotain silmiin..



Tai tarttua häntään…




Tai nipistää takajalkoja….
 
 


Kun kutinat on taltutettu…
 
 

Näyttäisi olevan edelleenkin vähän sellainen olo kuin jotain muutakin olisi vialla..



Ilmeestä sen näkee, että selkeästi on jotain vikaa..

Jaahas - Mikä sieltä tulee -



… sieltä tulee h-a-u-k-o-t-u-s..

Kuka koira nyt tällaisella helteellä jaksaa..



…  oli ihan liian uuvuttava rapsutusrupeama…



Ja se oli siinä.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kurpitsapenkki olkikatteella

Tämän päivän urakkana olisi kurpitsapenkin viimeistely ja kattaminen olkikatteella. Sain tuossa jokunen viikko sitten kymmenen paalia olkia, joilla nyt voi kattaa sitten kaikki kurpitsapenkit. Hieno homma, säästyypähän edes kurpitsapenkkien osalta rikkaruohojen kitkemiseltä.



Oli sen verran vanha, pöllyävää ja hajoavaa tavaraa nuo oljet, että pakko on hetki liottaa ennen kuin niitä voi edes kuvitellakaan laittavansa penkin päällysteeksi. Harmi, että pölisevät noinkin paljon. Tarttee varmaan ottaa hengityssuojain käyttöön, vaikka ei kyllä mieli tekisi. Siis kauhulla jo ajattelen sen hengityssuojaimen muotoisia rusketusraitoja naamassa.

Osan oljista ehdin tuossa laittaa ensimmäisen kurpitsan ympärille, ennen kuin oli pakko tulla sisälle vähän henkeä vetämään.



Tuohon penkkiin tulee Mandel -nimistä kurpitsalajiketta. En ole tuota lajiketta aikaisemmin kasvattanut, joten tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten se pärjää.