lauantai 30. huhtikuuta 2011

Kylmä!

Vappuaatto ja perinteiseen tapaan lämpötila on melkein pakkasen puolella. Tai tuntuu kylmemmältä kuin onkaan, mihin on syynä aika navakasti puhaltava pohjoistuuli. Ei tee mieli mennä ulkosalle, ei sitten yhtään. Sen verran on tänään ulkoiltu, että on käyty paikallisessa agrimarketissa hakemassa viisi säkillistä puutarhamultaa.

Ostosreissun päätteeksi sitten kärräsin multasäkit autotalliin viimevuotisten säkkien seuraksi. Niinpä niin, muisti on kuin emmental-juusto, en sitten muistanut ollenkaan, että siellä on varastossa multaa vaikka millä mitalla. Enkä tietenkään asiaa tarkistanut, ennen kuin menin ostamaan lisää, kun ei ollut minkäänlaista havaintoa siitä että niitä viime vuodelta jäi. Onneksi ei haittaa yhtään vaikka niitä nyt sitten on enemmän, kaikki menee kyllä, eikä varmaan riitäkään.

On sen verran viileää, että lintulaudan alla on tänään käynyt vierailijoita enemmän kuin aikohin. Siellä on maassa melkoinen määrä siemeniä vielä ja näin vappuaaton kylmän ilman kunniaksi hyvin näyttävät kelpaavan.


Naaraspunatulkku viihtyi pitkään siemenkasalla.

Järvellä liikkui joku outo otus. Kuvia siitä oli todella vaikea saada - oli niin vikkelä liikkeissään.

Seuraakin kuva-arvoitus:



Onko se kala?


Vai onko se Loch Nessiltä tänne eksynyt hirvistys?

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kevään merkkejä

Jotenkin tuntuu siltä kuin kevät olisi myöhässä. Se saattaa olla vain sellainen epämääräinen olotila, sitä kun harrastelijapuutarhuri odottaa kieli vyön alla niitä kelejä kun pääsee penkkejä tekemään ja kylvämään kaikkea kivaa maahan. Tai sitten olen vain niin tottunut siihen aikatauluun, missä kevät yleensä ykkösvyöhykkeelle - pääkaupunkiseudulle tulee. Siinä voi olla syy, miksi täällä nelosella näyttää mielestäni vielä niin kovin talviselta. Talviselta, vaikka tontilla ei ole enää lunta yhtään missään.

Ehkä osansa tuohon on sillä, että pääsiäisen aikaanhan kelit olivat mitä hienoimmat. Aamuisinkin oli lämpöasteita sen verran paljon, että ulkoilla saattoi ihan t-paidassa. Nyt viikon verran ollaan menty melkein pakkaslukemissa aamuaikaan. Sää lämpenee kyllä puoleen päivään mennessä, mutta silti pääsääntöisesti on kylmä. Tuntuu vähän liiankin varhaiskeväältä nyt.

Luonnossa kasvit heräilevät pikkuhiljaa kevääseen. Täällä on melkoisesti pajunkissoja. Olen nähnyt vain muutaman pajun jo kukkivan, mitä olen ihmetellyt, jotenkin minulla on sellainen käsitys, että edellisvuosina ne ovat kukkineet huomattavasti aikaisemmin. Saatan kyllä olla täysin väärässäkin, muisti kun voi pettää pahasti. Blogi on kyllä mitä mainioin muistin virkistäjä, voi katsoa pikaisesti mitä on tapahtunut edellisenä vuonna samoihin aikoihin. Harmi vaan, että viime vuonna en niin tarkkaan kaikenmaailman asioita ylös laittanut kuin nyt. Mutta viime vuonna tähän aikaan tarkoitushan oli, että tämä blogi on kaverin kanssa jaettu. Sittemminhän omin tämän kokonaan itselleni, kun kaveri lakkasi kirjoittamasta. Siinä vaiheessahan aloin kirjoittaa enemmän muistakin asioista, kuin pelkästään puutarhasta ja puutarhakasveista.

Kiertelin tuolla pellolla, osa pellosta on ollut kesannolla vuosikausia ja nyt olisi tarkoitus jossain vaiheessa yrittää saada siitä viljelykelpoinen taas. Nyt siellä kasvaa lähinnä pajuja, vadelmaa, mesiangervoa ja horsmaa. Saas nähdä onnistuuko koskaan tuon raivaaminen.

Ojan pientareilla on jokunen paju, joissa on pajunkissoja.

 
Tuli testailtua kameran eri toimintoja - tässähän vieläkin opettelen sen käyttöä, ja ihan mukavia lähikuviakin sillä näyttäisi saavan.
 
On se jännän näköinen kapistus tuo pajunkissa.




Hauskan näköinen, vallankin silloin kun kukkii.

On niitä kevään merkkejä jo paljon jos vain osaa katsoa ja joka päivä pullahtaa maasta kaikenlaista uutta ja kivaa. Raparperikin on kasvanut huimasti verrattuna niihin pikku pulleroihin, jotka maasta pilkistivät viikko sitten.


Se onkin tällä hetkellä ainoa väriläiskä tuolla kasvimaalla. Kaikki muu on vielä sellaista yleisilmeeltään tasaisen ruskeanharmahtavaa, mutta jos oikein tarkkaan katsoo, menee vähän lähemmäksi, kyllä sieltä joukosta jo joitain vihreääkin löytyy.

torstai 28. huhtikuuta 2011

Tuppukylän tarinoita - puutarhaliikkeen epäavajaiset…

Paikallinen lehti ilmestyy täällä tiistaisin ja torstaisin. Tänä aamuna varmaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan muistin ottaa postilaatikon avaimen mukaani, kun lähdin koiruuden kanssa aamulenkille. Muuta postia ei ollutkaan tällä kertaa, joten aloitin sen lehden lukemisen jo pihamaalla, sillä välin kun koira puuhasteli omiaan ja kierteli tutkimassa paikkoja.

Hiphurraa - lehdessä oli multasormen mainos - avajaisista. Täälläpäin Suomea avaavat nuo puutarhapuolen liikkeet huomattavasti myöhemmin kuin siellä Pääkaupunkiseudulla. Oli siinä tarjousta jos jonkinlaista ja munkkikahvejakin lupailivat avajaisten kunniaksi. Olin jo odottanut milloin pääsen paikalliseen liikkeeseen katselemaan hedelmäpuita, pensaita ja ostelemaan kasapäin multaa. Katselin siinä liikkeen tarjoukset läpi, ja kuinka ollakaan, olihan siellä se kauan odottamani multatarjous. Viisi 50 litran säkkiä puutarhamultaa, vähän reilu 16 euroa. Ostopäätös syntyi välittömästi. Multaa tarvitsen vähintäänkin tuon viisi säkillistä, tai oikeastaan täällä olisi tarvetta viidellekymmenellekin.

Aamutoimista suoriuduttiin ja ei muuta kuin koira autoon ja menoksi. No joo - tuppukylällä kun ollaan, arvaa varmaan jo mitä siellä kaupassa oli. Ei sitten yhtään mitään. Oli jäänyt mainoksesta päivämäärä pois. Huomenna ne avajaiset ovat,ja avajaistarjouksetkin tietysti vasta avajaispäivänä. En sitten ostanut niitä luumupuitakaan, enkä niitä kirsikoita. Jos siellä pitää mullan perässä juosta monta kertaa, hoituu ne puiden kuljettamiset sitten samoilla sotkuilla - ainahan noista multaisista jutuista autoon sotkua jää…

Tää on niin tätä. Täällä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että mikään ei oikein mene toivotulla tavalla. Ottaisi varmaan päähän enemmänkin turha reissu kaupalle, jos sinne olisi pitempi matka. Tuon puoli kilometriä voi kyllä turhaankin ajaa, jos sitä ei joudu liian usein tekemään. Mutta silti, tää on niin tätä täällä… koskakohan tähän tottuu…

Outo hiljaisuus ja rajatarkastus

Tänä aamuna puoliunenpöpperössä kahvia juodessani mietin mikä on vialla. Aamu oli samanlainen kuin muutkin tätä ennen, sää näytti olevan kohtuullinen, aurinkoakin näkyi vähän vaikka pilviä oli jonkin verran. Kuitenkin tuntui siltä, että jotain ei ole kohdallaan. Sitten se iski se havainto. Hiljaista. Tässä on parin viikon aikana jo tottunut lokkien riekkumiseen tuossa järvellä. Niitä oli parhaimmillaan tuolla hitaasti sulavan jään päällä satakunta kappaletta. Sellainen määrä naurulokkeja, kalalokkeja ja selkälokkeja saa aikaan melkoisen metakan. Tänä aamuna ei niin minkäänlaista ääntä. Oli yllättäen hiljaista. Jäät järvestä ovat hävinneet ja lokit ovat siis jatkaneet matkaansa. Täytyy sanoa, ettei niitä kyllä isommin ikävä tule, ovat sen verran äänekästä porukkaa, mutta kyllä niitä ihan mielellään tuossa viikon pari katselee näin keväisin.

Aamu on minulle sitä aikaa, jolloin hissukseen tehdään havaintoja, pikkuhiljaa heräillessä on kiva katsella, kuunnella ja pohtia erilaisia asioita. Totesin tuossa aamulenkillä, että alkaa koirastakin tulla aikuinen. Sen käytös on muuttunut paljon arvokkaammaksi ja enää niitä pentumaisia kohelluksia ja pentuhepuleita on todella harvoin. Jäin siinä sitten ihan seuraamaan tarkemmin mitä se puuhaa, normaalistihan sen touhotuksiin ei niin kovin tarkkaan tule kiinnitettyä huomiota.

Totesin, että reviirikäyttäytymistäkin on siinä jo havaittavissa. Aamuisin se tekee tarkistuskierroksen, en tuota ollut ajatellut aikaisemmin, olin vain tyytyväinen, että se ihan itsekseen tekee lenkkiä ja juoksentelee - saahan se sillälailla ihan kivasti liikuntaa . Nyt näyttäisi siltä, että sille pikkuhiljaa on selviämässä missä kulkevat ne rajat, joita se ei yksinään saa ylittää. Samanlaisina toistuvat aamurutiinit alkavat olla jokapäiväisiä, en vain niitä aikaisemmin niin tarkkaan pannut merkille.

Kun lähdetään aamulenkille, ihan ensimmäisenä se mennä jolkottelee tuonne pellolle. Siellä se kiertää neljä kesannolla olevaa sarkaa ja siirtyy sitten lähemmäs rakennuksia kasvimaalle. Tästä kynnöksellä kävelystä itse henkilökohtaisesti en ole kovin mielissäni, sehän tietää koiran tassuihin ja turkkiin tarttunutta multaa ja kuraa, joka sitten jossain vaiheessa on siivottavissa sisätiloista.


Pellolta se yleensä hölkkää hiljakseen rantaan. Kulkee rantaviivaa pitkin tutkien ja menee sitten rajalle ja pysähtyy, nuuskii siellä hetken, katsoo ympärilleen, nuuskii taas ja jatkaa matkaansa.


Saattaa se viipyä rannassa pitkäänkin, jos on jotain seurattavaa. Vesilintuja, jos niitä järvellä lähituntumassa on, se katselee pitkään ja hartaasti. Seuraavaksi se yleensä kiertää pihapiirin vielä kertaalleen, tarkistaa kätkönsä ja tekee inventaarion leluistaan, jotka lojuvat pitkin pihaa. Sitten sen pitää kantaa vähän aikaa jotain puukarahkaa tai lelua ympäri pihaa. Kyllästyy se kuitenkin kantamiseen melko pian ja päätyy nakertamaan makuuasennossa jotain - yleensä sitä suurinta puunkappaletta mikä pihapiiristä löytyy.

Aamukierros tehty - kaikki kunnossa - vahtikoirakin voi rentoutua puita järsien hetken.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Taimihakkuri - kuvioissa taas :(

Taimihakkurini numero kaksi, Kiya on taas kunnostautunut ja palannut vanhoihin käytöskuvioihinsa. nimittäin taimien tuhoamiseen. Onneksi sentään tänä vuonna se ei ole ehtinyt vielä maistella kuin yhtä ainoata tainta. Aamulla huomasin, että tuolla se oli käynyt munakoisojen kimpussa. Niin, tietysti se söi sen vaikeimmin kasvatettavan ja harvinaisimman. Sen lajikkeen, joka ei itänyt hyvin. Taimia tuli vain kaksi, toisen tuo rontti tuhosi. Ei tuntuisi missään, jos se ei olisi syönyt juuri niitä taimia, mitä ei ole mahdollista enää saada mistään.

Viime vuonna Kiya kunnostautui ja pisteli surutta poskeensa suunnilleen joka toisen kylvöksen tuloksen, eli vähän parempi tilanne tänä vuonna, ainakin toistaiseksi. Tomaatintaimet se kyllä onneksi jättää rauhaan, tomaatissa lienee sen verran voimakas tuoksu, ettei se kissoja juuri houkuttele.


Ei kelpaa kissaneidille varta vasten kasvatettu kissanruoho, ei kelpaa ohrakaan, mutta auta armias jos näköetäisyydellä on jotain muita taimia, ne kyllä häviävät alta aikayksikön.

Yleensä se sijoittaa itsensä johonkin kasvavien taimien läheisyyteen. Käy makuulle ja on niin viattoman näköinen kuin kissa vain voi olla. Ei vilkaisekaan taimia, kyyhöttää vaan muina naisina lähituntumassa. Mutta entäs sitten kun selkäni käännän. Naps vain ja sinne menivät taas sirkkalehdet parempiin suihin.

Se on viettänyt sellaista hiljaiseloa täällä siitä lähtien kun meille tuo koiranpentu tuli. Puolisen vuotta siis. Käy välillä näyttäytymässä, mutta painuu sitten taas nukkumaan jonnekin yläkertaan. Vasta nyt ihan viime aikoina se on alkanut sietää tuon koiran lähellä oloa. Varovaista tuttavuutta on tehty jo useampaankin otteeseen, mutta vielä pidetään vähintään sellainen metrin väli. Ja kun neiti on alkanut viihtyä enemmän alakerrassa, täytyy vaan toivoa, että loput kasvit saavat olla rauhassa.

Olisin mielelläni tänään laittanut lisää kasveja kasvamaan, mutta koko päivä hurahti kauppareissulla Kuopiossa. Oli pakko lähteä suurempiin kauppoihin, kun oli sen verran pitkä ostoslista jo. Kaikki listan tavarat olivat sellaisia, joita ei tältä tuppukylältä saa.

Yritin saada lisää sitä tervamaalia, mutta eihän sitä siellä kaupassa ollut. Olisihan se pitänyt arvata. Yksi vaivainen purkki siellä oli lattialla kaikkien muiden maalipurkkien alla, punaista tervamaalia. No, kun olen aloittanut nuo maalaushommat mustalla, on vähän vaikea vaihtaa enää punaiseen. Harmittaa. Kaipa sitä jostain saa - jos ei muuten, niin pyydän miehen käymään siellä Vantaan Puuilossa, siellä niitä ainakin on.

Eläinkaupasta kyllä löytyi kaikki mitä tarvittiin. Sattui olemaan kissanhiekkakin tarjouksessa, joten sitä sitten piti ostaa kaksi säkkiä. Kaipa tuo 80 litraa vähäksi aikaa piisaa.

Piipahdin Kodin Terrassakin - toteamassa, että ei siellä mitään ostettavaa vielä ollut. Vasta laittelevat siellä paikkoja kuntoon, ainakin siltä se näytti, kaaoshan siellä puutarhapuolella oli. Eli puutarhaan ei sitten tullut tällä kertaa hankittua mitään. Ehkä ensi viikolla tai… joskus =)

Tässä sitten loppuilta varmaan meneekin suunnitellessa mitä kaikkea ei huomenna ja loppuviikolla ehdi/pysty tekemään. Täällä vaan odottelen apujoukkoja, se paikaltaan siirtynyt laituri kun pitäisi saada takaisin…

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Järvellä tapahtuu

Järvellä käy edelleenkin mahdoton kuhina. Viisikymmenpäinen naurulokkiparvi on nyt pitänyt majaansa tuolla järven pohjoispäässä pari päivää. Tuolla on vielä jäätäkin jonkin verran, mutta nopeasti se sieltäkin hupenee.


Telkkiä liikkuu pareittain ja muutamalla parilla näyttäisi vielä roikkuvan kolmas pyöräkin messissä. Kymmenkunta telkkää tuolla näyttäisi päivittäin vielä olevan.

Tänään tuohon laskeutui myös kuikkapariskunta. En ensin tajunnut mikä lintu se oikein oli, mutta nopeasti syttyi sitten blondinkin aivoissa lamppu - kuikkahan se - tai kaakkuri. En päässyt tarpeeksi lähelle, että olisin lajimäärityksen pystynyt varmuudella tekemään. Tosin on tuo melkoisella varmuudella kuikka, kaakkuri kun on sen verran harvinaisempi otus, etten usko niitä täällä näkyvän.



Ei alkanut telkkäkoiras kuikan kanssa reviiritaisteluun. Kyllä se meni ensin vähän lähemmäs sen oloisena, että ajaa tunkeilijan pois. Mutta teki sitten u-käännöksen. Taisi olla kuikka turhan iso vastustaja telkkäpoijjaalle.



Eivät sitten tulleet lähemmäksi ne kuikat, vaikka odottelin jonkin aikaa. Arkoja otuksia ovat.

Laiturikin lähti sitten liikkeelle - siinä sitten olisi se seuraava homma, kääntää se takaisin paikalleen. Tosin se on vähintään kahden ihmisen homma, on se sen verran painava, eli saanee odottaa jonkin aikaa.

Kasvilaatikko keittiöpuutarhaan lavakauluksesta, osa II

Tämänkeväinen kasvilaatikkoprojektini etenee hitaasti. Hankin viime viikolla Pääkaupunkiseudulta muutaman lavakauluksen, joihin alan kohtapuoleen rakentamaan kasvualustaa yrteille ja muille kivoille keittiöpuutarhaan kuuluville kasveille. Mahtuivat ihan mukavasti autoon, kun niissä on kulmissa saranat, eli aika lättänäksi menee yksi lavakaulus kun sen laittaa pinoon. Kuskattiin ne sitten viime viikolla tänne nelosvyöhykkeelle odottamaan jatkokäsittelyä.

En kauaa malttanut antaa niiden olla, piti niitä alkaa melko pian maalaamaan tervamaalilla. Luin jostain puutarhakeskustelusta, että tervamaali saattaisi olla ratkaisu kasvilaatikon käsittelyyn. Tuollainen kasvilava /kasvilaatikko ei kovin montaa vuotta kasvimaalla kestä, ellei sitä käsittele jotenkin. Tervamaalin pitäisi estää tehokkaasti homeiden, sienien ja bakteerien muodostuminen lautoihin ja myrkyttömänä tuotteena se sopii mainiosti kasvien kasvulaatikon suojaamiseen. En asiaa sen kummemmin tuota juttua lukiessani miettinyt, eikä tullut edes mieleenkään siinä vaiheessa, että voisin joskus itse tuota tuotetta käyttää. Mutta sitten viime viikolla Vantaan Puuilossa käydessäni, jostain syystä valitsin reittini kassalle maalihyllyjen ohi. Ja siinä se oli: ihan silmien korkeudella purkki tervamaalia.



Tuijottelin sitä purkkia siinä pitkän aikaa ja siinä tuijottaessa tuli sitten mietittyä niin kovaa, että varmaan kuului se aivojen raksutus kassoille asti. Tarkkaan harkittuani tulin sitten siihen tulokseen, että mikäettei. Kallishan se purkki oli, mutta pakko se oli siitä mukaan ottaa, täytyyhän kaikkea kokeilla.
 
Sunnuntaina aloitin maalausurakan. Tuossa maalaamisessa kivaa oli se, että eipä tarvinnut miettiä tuleeko jäljestä tasaista. Jotenkin mielestäni tuollainen vähän ronskimmin käsitelty lauta sopii paremmin kasvilavaan. Osassa lavakauluksista oli yrityksen nimi ja muutakin tekstiä maalattuna sinisellä. Kivasti tuo tervamaali peittää sen tekstin ja tuo jännästi esiin puun epätasaisuudet ja syyt.


Tuli siinä sitten samalla vaivalla vähän ronskimmin käsiteltyä kädet, käsivarret ja vähän maisemaakin. Siinä vaiheessa kun olin onnistunut liimaamaan kolme sormea tervalla yhteen, oli pakko ottaa aikalisä ja käydä pikaisesti käsipesulla. Eipä siinä muu auttanut kun kaivaa sitten vinyyliset kertakäyttökäsineet kaapista. Onneksi tuli ostettua tarjouksesta viime kesänä sadan kappaleen pakkaus tuolta paikallisesta halpakaupasta. On muuten todella hyviä kaikenlaiseen käyttöön, yleensä kai noita käytetään enemmän elintarvikehommissa, minä käytän mieluusti silloin, kun kitken tai käsittelen muuten multaa. Olisi pitänyt älytä heti ottaa hanskat käyttöön myös maalatessa. Tyhmyydestä sakotetaan, mutta sitten kun tajusin ne hakea, hoitui homma huomattavasti paremmin tai siis siistimmin.

Tuo purkillinen riittää näköjään nippa nappa neljään lavakaulukseen. Jos haluaa käsitellä useampaan kertaan, purkkeja pitäisi siis olla vähintään kaksi.



Vielä tuolla olisi maalattavaa, mutta se saa nyt luvan odottaa, tässä on ollut ohjelmassa kaikenlaista muuta muka kiireellisempää.

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Aamulenkillä löydettyä…

Aamukuudelta taas mennä lönköteltiin koiran kanssa vähän ulkoilemaan. Kierrettiin pihamaata ja katseltiin ja ihmeteltiin mitä kaikkea on jo lähtenyt kasvamaan. Sitten löytyi lisää krookuksia! Etupihallakin postilaatikon ympärillä on krookuksia - jee. Ne on istutettu myös kaksi vuotta sitten syksyllä. En enää muistanutkaan, että niitä tuli tuonne laitettua noinkin moneen paikkaan.


Nyt ne näyttävät sitten kaikki heräävän ruususen unestaan, ovat nökötelleet siellä maassa kaksi kasvukautta ja nyt sitten päättivät, että on aika kukkia.


Takapihalla niitä on sitten vähän enemmän. Niitä nousee nupulle ihan joka päivä, vaikka tuolla takimmaisessa takapihan nurkassa on vielä viime syksyn lehdetkin haravoimatta. En enää ollenkaan muistanut mitä kaikkea sinne laitettiin, mutta näyttäisi olevan niin, että kolmea eri väriä on maahan pistetty. Kohta siellä on oikea krookuspelto. On muuten vinhan näköistä, vaikka nuo krookukset sellaisia pieniä käppänöitä ovatkin. Ei ole kovin ravinteikas kasvualusta tuo takapiha.

Tässä nyt aloitellaan päivän hommia pikkuhiljaa, tiedossa on ainakin haravointia, kasvihuoneen järjestelyä, siivousta ynnä muuta sellaista mukavaa. Toivottavasti saan tänään jotain aikaan myös niiden lavakaulusten kanssa, jos vaikka saisi ne loputkin maalattua ja sitten iltapäivällä vaikka laitettua jo paikoilleen. No katsotaan miten käy - eli päivitystä aiheesta mahdollisesti myöhemmin tänään.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kyynärpäitä myöten tervassa

Eilen oli mahtava päivä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpötila kohosi täälläkin +16 asteeseen. Aamulla tosin kuuden maissa mittari näytti nollaa, tänään kun heräilin tuossa kello viiden aikaan, asteita oli -3. Eli pakkasen puolella oltiin reippaasti. Nousin tosiaan jo viideltä, kun olo oli niin tukkoinen, ettei nukkumisesta tahtonut tulla mitään. Tuntui eilen jo vähän oudolta ja oletin tukkoisuuden johtuvan siitepöllyistä sun muista sellaisista kevätjutuista, jotka tuollaista yleensä aiheuttavat. Tänä aamuna sitten selkiintyi mistä on kysymys. Ihan näyttäisi peruskevätflunssa olevan tulollaan.

Aamuvarhain on kiva istuskella kahvimukin kera keittiön pöydän ääressä. Seurana tietysti kissa, joka istuu mahdollisimman lähellä ja tuijottaa ulos. Auringon noustessa alkaa pihamaalla tapahtua ja kyllä se katti sen tietää, odottaa ihan kaikessa rauhassa, sitten valpastuu, häntä alkaa viuhtoa ja koko kissa jännittyy saalistusasentoon. Siitä sitten tiedän minäkin kääntää katseeni ulos, jep jep - on siellä niitä lintuja taas - ja paljon. En enää tuohon ruokintapaikalle uusia siemeniä vie, mutten liioin noita siellä jo olevia aio vielä siivota poiskaan Lintulaudan ja ympäristön siivous saa odottaa nyt siihen asti, kunnes linnut ovat laudan tyhjentäneet.

Kuudelta jo sitten piti pistää kammarin uuni lämpiämään. Oli pikkusen koleahkon oloista talossa. Toki onhan täällä sähköpatterit, mutta kyllä tuo uunin lämmitys antaa ihan erilaisen lämpimän olon koko taloon. Pikkuhiljaa se ilma sitten ulkonakin lämpeni ja sitten olikin jo aika lähetä pihahommiin.

Mies jatkoi maan kääntämistä - niin ja tietysti rikkoi sen lapion sitten melko pian. Aina sama juttu, kaikki pitää rikkoa… Vastahan tuon uuden pistolapion ostin - ajattelin ihan itselleni omaan käyttöön, kun se oli niin kevyt verrattuna noihin muihin mitä täällä on.


Suoria reunoja tuo tekee - haki ihan narua ja puupalikat - ettei tule vinoja. Että semmoinen perfektionisti.

Itse sitten olin tunnin verran kyynärpäitä myöten tervassa =). Maalasin tervamaalilla niitä lavakauluksia. Ihan kivan näköisiä niistä tulee, vaikka ei sillä ulkonäöllä niin väliä olisi. Saa nyt sitten nähdä miten hyvin tuo tervamaali suojaa, luulisi sen antavan muutaman vuoden käyttöaikaa lisää laatikoille, suojaamattomiin verrattuna.


Tulee niihin ihan kiva patina, kun ne maalaa. Ja mikä mukavinta - mielettömän ihana tervantuoksu leijailee nyt pihapiirissä. Tykkään. Tuolla ulkona auringossa ne kuivuvat nopeasti +18 asteen lämmössä. Kahteen kertaan ne on maalattava vähintään, saas nähdä riittääkö ostamani maali. Jos ei riitä, on tästä lähdettävä Kuopioon Puuiloon hakemaan lisää, sieltä sitä ainakin saa - näiden paikallisten kauppojen valikoimaan se ei varmaankaan kuulu.

Koirakin nautti ihan silminnähden näistä lämpöisistä kevätkeleistä.




Se on jo kasannut tuohon pihalle valtavasti rekvisiittaa itselleen. Mitä isompi keppi tai puu, sen tyytyväisempi koiruus. Ja kyllähän tuosta kuvastakin sen näkee - onnellinen otus.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Kasvimaalla alkoi mullistus

Viime syksynä kyntämisen jäljiltä kasvimaan laidoilla on kaikenlaista kasvia sikin sokin. Kun lumi on nyt sulanut, tuo lohduttoman näköinen sekamelska on vähän turhankin näkyvää, varsinkin kun uutta kasvustoa ei ole vielä noussut. Nyt ensimmäisenä toimenpiteenä kasvimaalla on vuorossa reunojen siistiminen, ihan käsipelillä. Tuolla se on ukkokulta ollut puolet aamupäivästä pellolla lapion kanssa maata kääntämässä. Ihan hyvä niin, eipähän ole meikäläisen tarvinnut yrittää. Eipä tuo kyllä minulta onnistuisikaan. Olen kyllä sen verran peltohommia tänään jo tehnyt, että olen siistinyt viime vuonna tehdyn kasvilaatikon ympärystää - sitä kun ei voinut syksyllä kyntää ja se jäi vähän vaiheeseen. Ihan hyvä siitäkin tulee, mutta aikaa siihen tulee kulumaan jonkin verran.

Jotain pikku virityksiä on koiruuden takia joutunut jo tekemään. Tuo onneton tohelo kun mennä touhottaa pitkin pihamaata välittämättä pätkääkään onko alla kukkapenkki vai kenties raparperi. Raparperin siis jouduin suojaamaan, ettei se mene tonkimaan sinne tai juosta kohella siitä päältä. Minulla oli tuolla jemmassa viime kesän jäljiltä heinäseipään pätkiä. Alkusyksystä, hetikohta kun tuo koiraneiti tänne muutti, tehtiin vähän aitaa tuonne ulkorakennuksen taakse ja siinä käytettiin heinäseipäitä aidantolppina. Sinne jäi sitten odottamaan parempaa käyttöä muutama pätkä, joista nyt taiteilin aidantapaisen tuon raparperin ympärille. Ei ollut pätkiä tarpeeksi, eli jouduin osan aitaamaan ihan köynnöskehikolla. Ne kehikot aion ottaa sitten parempaan käyttöön kunhan tuo raparperi sen verran kasvaa, ettei tuo koira enää luule sitä normaaliksi nurmikoksi.

Paljon olisi maata tasoiteltavana ja multaa kärrättävänä. Tarttis varmaan tilata jostain kuormallinen multaakin, mistäköhän sitä saisi. Niin ja tietysti hevonpeetä - sitäkin täällä tarvittaisiin. Taidan kuitenkin aloittaa siitä keittiöpuutarhasta, ainakin parempi suunnitelma pitää tehdä - niin ja ne lavakaulukset maalata, tervamaalilla. Mutta se on huomisen hommia se, jossei jotain muuta kivaa tule keksittyä…

Järvessä jää vetäytyy edelleenkin. Ei varmaan mene kovinkaan montaa päivää ennen kuin se on jo kokonaan sula.


Ihan tuo suurenee tuo sula alue silmissä. Sais se jo sulaa ja nopeasti. Sitten pääseekin laituria suoristamaan ja laiturinpaikkaa petraamaan.

Heikoilla jäillä heti aamusta

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, mutta vähän turhan viileänä minun makuuni. Mittari näytti pyöreästi nollaa tuossa kuuden kieppeillä, kun alakertaan aamukahvin keittoon vaelsin. Aika nopeasti se lämpötila sitten lähti nousemaan, mutta viileänpuoleista tuolla ulkona on vieläkin.

Ronja reppana on ollut viime päivät vähän apaattinen. Sen ensimmäinen juoksuaika alkoi samana päivänä kun matkustettiin Pääkaupunkiseudulle. Ruokakaan ei oikein maistu - uni tosin maistuu sitten sitäkin enemmän. Onneksi sentään ulkoilut maistuvat, pitäähän sitä päästä ihan kokoajan reviiriään merkkaamaan.

Kun se pääsee ulos, se on kuin eri koira. Mennä touhottaa joka puolella kuin väkkärä. Aivonsa se varmaan on unohtanut narikkaan, ainakin siltä se näyttää, sen verran tohelona se tuolla ulkosalla koheltaa. Ei tunnu koiraneidin päähän mahtuvan ajatusta siitä, että jää saattaa pettää alla, kun sen päälle kävelee. Se on humpsahtanut nyt muutaman kerran reisiään myöten järveen, mutta silti se jostain syystä pistää uhkarohkea-utelias-otus -vaihteen päälle ja painelee jäälle kuitenkin. Jonkin verran se on alkanut onneksi kuitenkin tutkailemaan mihin jalkansa pistää.



Ihan kuin se nuuskimalla selviäisi, se jään kantokyky. Vai selviääkö? Ihmisnäkökulmasta tuohon kysymykseen on melko mahdoton vastata. Itse en kyllä tuota asiaa noin selvittäisi ;)


 Jostain syystä koiraneiti ei näytä tajuavan, että vaikka se jää jossain kohtaa sen painon kannattaakin, ei se sitten metrin päässä enää kannakaan.



Tuonne se paineli rantajäälle, ensin toki piti tutkia kantaako jää sen kahden askeleen verran. Kun tulos oli koiruuden kannalta positiivinen, eli kaksi askelta pääsi tippumatta, teki se sen johtopäätöksen, että kyllä se kantaa se rantajää koko matkaltaan. Ja sinne se paineli pitemmälle ilman minkäänlaista epäröintiä.

Umpiluuta sen pääkoppa varmaan, ainakin tuossa suhteessa. Saa nähdä kuinka montako kertaa se tippuu ennen kuin se sen tajuaa.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Kevätsiivous!

Nyt se sitten alkoi, se jokakeväinen rumba. Pihaa on tänään jo rapsutettu kirosanojen kera jonkin verran. Kirosanoja tuli päästeltyä ilmoille niin maan *keleesti, ihan siitä syystä, että taas saa haravoida kottikärrykaupalla soraa nurmikolta pois. Tosin tänä vuonna sitä on huomattavasti vähemmän kuin viime keväänä. Onneksi olin täällä paikanpäällä ensimmäisten lumikelien aikaan, niin sai tuon pihan tampattua kovaksi ennen auran tuloa. Olisi vaan ilmeisesti pitänyt tehdä vieläkin huolellisempaa työtä silloin.

Tämän päivän suururakkana on ollut liiterin järjestäminen. Sieltä nyt on sitten kannettu ulos kaikenlaista kivaa ja vähemmän kivaa tavaraa, siivottu lattiaa auringonkukan siemenistä ja vähän järjestelty työkaluja sun muita tavaroita paremmin. Taitaa tuostakin tulla jonkinasteinen ikuisuusprojekti, ei siitä nyt tämän pääsiäisen aikaan valmista tule.

Pelto on jo puoliksi sula. Viime kesänä tehty kasvilaatikko on talvehtinut hyvin. Laatikossakin oli yllätyksiä. Pillisipulit ovat tunkeneet uusia versoja näkyville. Kun kumarruin tuota ihmettä katsomaan, tuoksahti laatikossa kovasti timjamille. Ja kuinka ollakaan - ei se ihmeiden aika ole ohi, timjamit ovat myös talvehtineet ja pukkaavat nyt uutta lehteä laatikossa.


Harmi, että pikkuneiti Ronja pitää sipuleista. Sinne se yrittää ängetä laatikkoon sipuliapajille aina kun silmä välttää. Toivottavasti oppii nopeasti, ettei kasvilaatikko ole neidin ruokailupaikka ollenkaan.

Tutkailtiin Ronjan kanssa tuossa iltapäivän mittaan myös rannanpuoleinen osa pihamaata, siis tuo takapiha. Sinne on varmasti hankittava pari kuormaa ruokamultaa, on sen verran huonossa kunnossa nurmikko. Järvestä jäät lähtevät valtavaa vauhtia, jonkin verran vielä löytyy jäätä rannan tuntumasta ja ihan järven pohjoispäästä. Siellä jään reunalla oli aikaisemmin melkoinen määrä vesilintuja, sorsia ja lokkeja.



Ronja hiippaili vaivihkaa lähemmäksi.  Se on ylenpalttisen kiinnostunut sorsalinnuista nykyisin. Tosin sen nyt piti sitten tutkia joka ikinen mätäs tuossa matkalla. Ihan hyvä niin, eipähän mennyt tyttö vauhdilla järveen, tuossa kun on vähän vielä rannassa jäätä, eikä tuo koiraparka varmaan ymmärrä, ettei se jää enää kanna.


Tuossa kohtaa kun neito tutkaili kurjenmiekkamätästä, joku naapureista pamautti jonkin hiivatin jysärin. Kyllästyivät varmaan noin 50 -päisen naurulokkiparven riekkumiseen jäällä. Oli muuten helevetillinen pamaus. Koirakin säikähti ja tuli  rannasta pois kuin rasvattu salama, häntä koipien välissä.



Niin, lähtihän ne linnutkin sieltä melkoisella tohinalla. Hitto vie, nyt se koiraparka pelkää mennä rantaan. Eipä tässä muuta voi kuin toivoa, että unohtaa tuon pelkäämisen nopeasti. Olisi aika tylsää täällä kesällä, jos olisi koira, joka ei rantaan uskaltaisi tulla.

Illemmalla sitten palokärkikin taas piipahti kukkapenkissä tonkimassa. Mahtaa olla hyvä ateriointipaikka, kun ihan joka ilta pitää käydä murkinalla.


Oli jo sen verran hämärää, että kuvasta ei kunnollista tullut, mutta onhan tuo parempi kuin ei mitään =)

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kyllä maalla on mukavaa

Päästiin sitten vihdoin perille nelosvyöhykkeelle, huolimatta siitä, että matkalla taas piti pysähdellä vähän väliä. Olisin varmaan tarvinnut kokovartalopuudutuksen matkan ajaksi, tai ainakin osittaisen. Mutta perille päästiin ja se on pääasia.

Oli ärsyttävää tuhlata puolet kauniista aurinkoisesta päivästä autojen pakkaamiseen ja matkustamiseen. Mutta ärsytys kyllä hävisi kun tuohon pihaan ajettiin. Vähän reilu viikko sitten kun täältä lähdin, oli pelto vielä ihan valkoinen ja pihalla oli lumikinoksia vaikka muille jakaa. Vaan eipä ollut enää. Pellolla on muutama luminen paikka ja järvikin on lähes jäätön.

Muutamia mukavia yllätyksiäkin on jo löytynyt. Istutin ylijäämä krookuksia pari vuotta sitten syksyllä. Yksikään niistä ei sitten osoittanut elonmerkkiäkään viime keväänä. No nyt siellä niitä on, pikkuruisia ja hirmu hentoisia krookuksen alkuja.



Voisi melkein sanoa, että mullapa on ylivuotisia krookuksia kasvamassa.

Raparperinkin näyttää olevan hengissä, vastoin kaikkia odotuksiani. Luulin tappaneeni sen viime kesänä. Mutta sitkeä sissi tuo näyttää olevan, vaikka varsin iäkäs onkin. Pakko on laittaa kuva siitä, kevään ensimmäiset raparperipullerot - niitähän kaikki muutkin aina kuvaa =)


Tontilla majailevat ja vierailevat eläimet näyttävät myös voivan hyvin. Rusakko kävi iltapäivällä taas takapihalla mussuttamassa kauroja lintulaudan alla. Tämä nyt oli eri rusakko, ei se korvamerkitty kaveri, joka täällä on aikaisemmin tavannut käydä. Palokärkikin kävi samoihin aikoihin tuossa etupihalla kukkapenkissä mönkimässä, mitä lie sieltä löytänyt kun sekin viihtyi pihapiirissä pitkän aikaa. Lintulaudalla tohina näyttää hiljentyneen, muutama talitiainen siellä oli siementen jämiä tonkimassa. Kaksi keltasirkkuakin kävi, mutta siinä se pikkulintutarjonta sitten sitten olikin.

Järvellä näyttäisi käyvän vieläkin melkoinen tohina ja touhotus. Vesilintuja on tullut lisää, parisenkymmentä telkkää tuolla näyttäisi uiskentelevan, sinisorsiakin on muutama. Pari joutsentakin bongasin, mutta siinäpä ne sitten olivat, paitsi mitä nyt viitisenkymmentä naurulokkia majailee tuolla jään reunalla.


Näyttää niillä vesilinnuilla olevan melkoiset reviiritaistot meneillään. Pari telkkää on jo tuon rannan telkkäpöntön käynyt tarkistamassa. Toivottavasti tekevät sen pesänsä sinne telkkäpönttöön, eikä savupiippuun niin kuin niillä takavuosina oli tapana.
 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kasvilaatikoita puutarhaan ja vinha keittiöpuutarhasuunnitelma

Hankin muutaman lavakauluksen tämän vuoden keittiöpuutarhan rakennusaineiksi. Kasvimaallahan on jo se yksi iso viime keväänä rakennettu laatikko, nyt tänä vuonna laatikkokasvatusta on tarkoitus laajentaa ja rutkasti. Kokemukset laatikko- ja lavakasvatuksesta olivat niin hyviä, että tässä jopa ihan mietityttää kannattaako perinteisesti penkeissä kasvattaa tänä vuonna enää mitään. Se jäänee nyt nähtäväksi, mihin tulokseen tässä kevään mittaan tullaan. Mutta nyt on kuitenkin lavakauluksia mistä väsätä laatikoita.

Lavakaulusten hankinta meinasi tyssätä siihen, että niitä ei oikein tahtonut mistään saada. Soittelin läpi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat. Myytiin eiooota. Julmettu onni potkaisi, kun tuosta ihan parin kilometrin päästä alan yrittäjältä löytyi muutama irtonainen, jotka sitten sain ostaa hintaan 7 euroa kappale. On kuulemma lavakaulukset nyt kortilla - ainakin täällä päin Suomea, joten ostin ne hintaa miettimättä. Tulee kasvilaatikko lavakauluksista tehtynä, 7 euron hinnallakin paljon halvemmaksi, kuin jos ostaisi kaupasta sen laatikon - puolta pienempi kuin maksaa vähintään vaatimattomasti 59 euroa.

Edelliskeväänä rakennettiin kohtuullisen kokoinen laatikko, joka sitten siirrettiin kasvimaalle.


Siitä viime vuoden laatikosta kirjoittelin sarjan juttuja, ensin rakennusohjeita ja sitten vähän kuulumisia siitä miten kasvit laatikossa viihtyivät.

1. Laatikko kasvimaalle
2. Kasvilaatikko kasvimaalla valmistunee pikkuhiljaa istutuskuntoon
3. Laatikko kasvimaalla - kyllä se siitä - pikkuhiljaa
4. Täyteen ahdettu kasvilaatikko
5. Kokonainen kasvimaa laatikossa

Tänä keväänä sitten sarja jatkuu, laatikoita tulee lisää ja paljon, mikäli se minusta riippuu.
Olen edelleenkin jumissa pääkaupunkiseudulla, mutta päivän parin kuluessa olisi tarkoitus kääntää auton nokka kohti pohjoista ja hurauttaa takaisin sinne nelosvyöhykkeelle. Jokohan siellä pääsee pihaa rapsuttamaan... toivottavasti.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Perunoiden metsästystä

Lähdettiin sitten kaupoille metsästämään kohtuuhintaisia siemenperunoita. Kyllä se vaan niin on, että olisi pitänyt niitä kympin pusseja sieltä Kodin Terrasta ostella. Huonosti on ollut tarjontaa ainakin niissä kaupoissa, missä nyt käytiin.

Siemenperunahan on osteltava kotimaasta. Perunalla on niin tiukat tuontimääräykset, että niitä ei EU:n ulkopuolelta juuri pysty hankkimaan. Jopa EU:n sisäiset määräykset ovat äärettömän tiukat. Ihan hyvä tietysti näin, pystytäänhän tuolla säätelemään perunan tautien ja tuholaisten leviäminen tehokkaasti.

Näin harrastajapuutarhurin kannalta se on kyllä harmi. Sitä kun mielellään kokeilisi kaikenmaailman mahdottomia lajikkeita, ihan omaksi ilokseen.

Olen tässä jo jonkin aikaa harrastanut tutkivaa lukemista, liittyen perunansukuisiin kasveihin ja niiden kasvattamiseen. Mielenkiintoista on ollut. Viime vuonnahan opiskelin tomaattia. Siis tarkoittaa sitä, että hankin perustietoja ehkä vähän paremman tietopohjan tomaattilajikkeista, niiden kasvatuksesta ja kaikesta mahdollisesta tomaatteihin liittyvästä. Tänä vuonna sitten on opiskeltu perunaa. =)

Törmäsin erittäin mielenkiitoiseen sivustoon näissä perunamerkeissä. Ja Tom Wagner -nimisen tyypin julkaisuihin. Tämä kyseinen herra on ollut näppeinensä mukana myös monen tutun tomaattilajikkeen kehittämisessä. Enemmän hän tosin keskittyy perunoiden jalostamiseen. Vuosien varrella erilaisia yhdistelmiä on hänelle kertynyt roppakaupalla ja nyt sitten suuren yleisön pyynnöstä on viimein avannut kaupan, jossa myy mm. eri perunalajikkeiden siemeniä. Kauppa on tosin vähän vaiheessa, nyt tänään käydessäni sivuilla, osa kategorioista oli poistettu, ovat uudistamassa systeemiä. Viimeksi siellä käydessäni, perunalajikkeiden siemeniä oli tarjolla vaikka millä mitalla. Kaikenkokoisia ja -värisiä, erilaisista muodoista puhumattakaan . Tuo kuva oli pakko linkittää ihan muulta sivustolta, se alkuperäinen kun on sieltä kaupan sivuilta poistettu. Kyllä täytyy tunnustaa, että sormet syyhysivät monenkin lajin kohdalla painamaa Lisää koriin nappia. Tarkennukseksi täytyy tähän lisätä, että tässä on nyt kyse ihan oikeista siemenistä - ei siis niistä siemenperunamukuloista.

Ajatus perunan kasvattaminen siemenestä asti kiehtoo hurjasti. Mitä enemmän tuohon sukeltaa sitä enemmän tekee mieli kokeilla. Tosin näyttäisi olevan niin, että perunan kasvattaminen siemenestä on melkoisen hankalaa. Ja kasvatteluun täytyy siis uhrata kaksi vuotta. Ensin ne siemenet pieniksi siemenperunamukuloiksi, jotka sitten säilytetään talven yli, ja sitten vasta seuraavanan vuonna maahan laitettuna niistä saa varsinaisen sadon. Siltikin ajatus on herkullinen..

Messut Tuusulan Kodin Terrassa

Kävin eilen Tuusulan kodin Terrassa, siellä kun on kevätkauden päätapahtuma 15-17.4 eli messut. Onneksi pääsin sinne kaverini kyydillä, minusta kun ei vieläkään oikein auton rattiin istujaksi ole. Olisi sinne ollut ilmainen bussikuljetus Kiasman edestä, mutta sen hyödyntäminen olisi vaatinut ensin reissun sinne Kiasman eteen, eli ei oikein innostanut.

Aikamoista huisketta oli jo kaupan pihalla. Parkkipaikkakin näytti olevan tupaten täynnä. Onnea meillä oli matkassa, kun satuttiin juuri sopivasti hollille, kun yksi auto oli lähdössä ja siihen sitten pikaisesti parkkeerattiin. Seuraavaksi sitten köpöteltiin sisälle tungokseen, joka oli melkoinen. Tavaraa ja tarjouksia oli tarjolla kiitettävän runsaasti. Oli siellä bändikin, Green Card, jolla oli esiintymisrupeama lavalla menossa juuri kun sisään mentiin.

Kierrettiin kauppaa kaikessa rauhassa ja tutkailtiin tarkkaan eri osastojen tarjontaa. Lemmikkieläinosastolla vierähti ensin melkoisesti aikaa ja mukaan sieltä lähti Ronja-koiruudelle uusi nahkainen kuristuspanta.

Puutarhapuolella siemenvalikoima oli melko surkea, telineet olivat puolityhjiä, joten sieltä ei sitten mitään kivaa löytynyt, harmi. Istukassipuleita otin vielä yhden pussin, sipuleita kun tulee kesänkin mittaan käytettyä melko lailla, kunhan kasvavat syötävämpään kokoon.

Kaikkein mukavin juttu koko kaupassa sitten löytyi siemenperunaosastolta. Siellä oli kuin olikin Blue Kongo -lajiketta. Haikailin jo viime vuonna tuon sinisen perunalajikkeen perään, mutta siemenperunana sitä ei vuosi sitten ollut saatavilla, kun etsin. Nyt oli, ja meikäläinen melkeinpä hihkui riemusta kun sitä löytyi. Hinta oli kyllä melko suolainen, mutta kerrankos sitä tuollaiseen tuhlaa, saahan niistä tulevista mukuloista sitten seuraavan vuoden siemenet ihan omasta maasta, eikä sitten maksa enää mitään.

Vielä on muut siemenperunat ostettava, kunhan sopivat lajikkeet löytyvät ja tietysti tarkoitus olisi saada ne myös kohtuuhintaan. Viime vuonnahan kasvatin mm. puikulaa - tosi hyvällä menestyksellä. Tänään voisi vaikka yrittää lähteä perunan metsästykseen, kunhan kaupat aukeavat.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Saiskos sipulia? - No ei oo. Onks siemenperunoita. - No ei.

Shoppailureissu paikalliseen halpiskauppaan päättyi ilman shoppailun alkuakaan. Alkuviikosta kaupan oven edessä ollut kyltti kertoi, että kauppa avataan tällä viikolla. Eilen sitten perheen juniorijäsenen toimiessa kuskina, suunnistettiin suurin odotuksin myymälään. Tarkoituksena oli ostaa sipuleita ja siemenperunaa.

Kauppa oli toki auki, mutta ei siellä juuri liikkumaan pystynyt, kun kaikki tavarat olivat levällään pitkin käytäviä kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. Varovaiseen tiedusteluun sipuleista ja siemenperunoista vastaus oli: Tulee viikolla 18. Ai että siihen aikaan, kun ne jo melkein pitäisi olla maassa. Sillälailla. Poistuttiin pettyneinä ostamatta yhtään mitään.

Ajeltiin Tammiston Plantageniin ja ostettiin sieltä sitten niitä sipuleita pari pussia kiskurihintaan. Siemenperunoita ei ostettu. Syynä oli sikakova kympin hinta pussilta. Pitäkööt perunansa.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Katupölyistä kevättä

Matka tiistaina tänne Pääkaupunkiseudulle sujui melkeinpä kommelluksitta. Pysähdyksiä matkalla tuli tehtyä kaiken kaikkiaan viisi. Siinä ajaessa sitä huomasi, kuinka kohtuuttoman huonoksi kunto oli päässyt, istua ei voinut paikallaan kuin puolisen tuntia kerrallaan, eli pakko oli pysähdellä ja kävellä välillä. Onneksi tämän päivän sairaalareissu ratkaisee tuon ongelman, toivottavasti.

Täällä etelässä on aivan uskomattoman likaista nyt, mahdottomasti katupölyä ja kuten jo aikaisemmin pelkäsin, kadunvierustat ovat suorastaan saastaisia. Lumen alta on paljastunut vaikka vallan mitä ällöä.

Kevät on täällä paljon pitemmällä kuin nelosvyöhykkeellä, totta kai. Tuolla tien vieressä ensimmäiset kevään krookukset ovat jo pilkistämässä mullan seasta, tosin on täällä vielä jonkin verran luntakin, varjopaikoissa lähinnä. Talven mahtavan kokoisista lumikasoista ei onneksi ole kuin rippeet jäljellä. Mutta ei tuo pitemmällä oleva kevät juuri lohduta, kun astmapiipun kanssa joutuu ulkoilemaan. Oireilu alkoi heti, kun tänne tulin. Nyt ollaan sitten ihan tukossa, ilma ei kulje kuin pihisten ja pitkien matkojen kävely pysyy ihan vaan haaveena.

Eilen heti aamusta menin aivan innoissani paikalliseen halpiskauppaan, tuohon parin kilometrin päähän. Shoppailu on yksi niistä asioista, mitä täällä on ihan pakko harrastaa. Kauppoihin on lyhyet matkat ja valinnanvaraakin on vaikka millä mitalla.

Aikaisempina vuosina tuolla halpiskaupassa on ollut melko kivan kokoinen puutarhamyymälä. Viime vuonna siellä oli tosi hyvä valikoima kasveja, taimia, sipuleita, siemeniä ja kaikkea kivaa krääsää puutarhaan ja halpiskaupan tapaan kohtuuhintaan. Nyt tarkoituksenani oli ostaa multaa ja muutama vähän isompi istutusruukku ainakin ja mahdollisesti jotain kivaa pientä piristystä myös. Tomaatintaimeni täällä ovat jo sen kokoisia, että ne pitäisi jo koulia. Vaan olisihan se pitänyt arvata. "Puutarhamyymälä avataan tällä viikolla" luki kyltissä kaupan ulkopuolella. Että sillä lailla. Jäi sitten puutarhaan liittyvät tuotteet eilen ostamatta, ainoa asia, joka ostoskoriin päätyi, oli kissanruoka.

Tämä päivä kului sitten suurimmaksi osaksi siellä sairaalassa, leikkauspöydällä pötkötellen. Sieltä kun kotiuduin, pysähdyttiin matkan varrella pikapikaa Lidlissä. Sen verran oli kokovartalopuudutusta, ettei kaupassa käppäily tuntunut onneksi missään. Tuli ostettua muutama pussi multaa ja sellainen pehmeä, vihreä Florabest puutarhasaavi.

Saavi oli kyllä huono ostos, en suosittele moista kenellekään. En ainakaan tuota Florabest-versiota. Meni rikki nimittäin jo heti saman tien. Kantokahva sanoi naps, ja tässä sitä sitten ollaan yksikahvaisen saavin kanssa. Kai sitä johonkin voi käyttää, toivottavasti.

Nyt on sitten multaa huushollissa, pääseepähän kohta koulimaan tomaatteja. Ehkä jo heti huomenna - ellei mitään ihmeitä satu.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Lähtökuopissa - kirjaimellisesti

Tämä aamupäivä on mennyt pakkaillessa. Ulkona on tosi kaunis ilma,+11 astetta näytti olevan varjossa. Koirakin ilmeisesti vaistoaa, että jotain erityistä on tekeillä. Joka kerta kun sen vie ulos se saa mielettömiä juoksu-hyppy-hepulikohtauksia.



Siinä lumi vaan pöllyää takapihalla, kun Ronja-neiti hepuloi.
 
Harmittaa lähteminen, juuri kun täällä alkaa kevät tulla ihan tosissaan.
 

Niin, tänään on ollut se kevään ensimmäinen päivä, kun on saanut hätistellä kärpäsiä ulkona.


Tänään on myös ollut se kevään ensimmäinen päivä, milloin nokkosperhoset ovat heränneet.

Harmittaa lähteminen, kun luonto tosiaan alkaa viimeinkin heräillä.

Tänään on myös ollut se päivä, jolloin on saanut kiroilla jäteauton kuljettajaa, joka kirjaimellisesti kaapi lähtökuopat tuohon pihalle.


Liekö syy kuvakulmassa, mutta näyttää huomattavasti hentoisemmalta kuopalta kuvassa. On tuolla kuopalla syvyyttä puoleen pyörään. *tuttaa. Olisi tuolla ollut kääntöpaikkakin, kuorma-auton kokoa, vaan ei kelvannut kuskille, ei. Piti tulla vääntämään keskelle pihaa sorat ruttuun.

Ei harmita yhtään lähteminen, kun ärsyttää moinen idioottimaisuus. Onkohan tänään se kevätpäivä, milloin soitetaan jätehuoltoyhtiölle ja vaaditaan lanaus pihaan.

Niin, ja tänään on se kevään ensimmäinen päivä, kun tuo naapurinpahalainen on taas heitellyt kalanperkeitä pitkin ojanpohjia. *KELE! Varikset taas raahasivat niitä moskia tänne pihalle. Ja ilman muuta, niinhän siinä kävi, että koira otti ja söi osan. Vielä toinen *KELE. Nyt se on pakko madottaa taas.

Ei harmita yhtään lähteminen, mietityttää vaan, mitä ihmettä tuollaiselle naapurille voi tehdä? Onkohan tänään se ensimmäinen kevätpäivä, milloin soitetaan kunnan terveystarkastajalle ..?

Plussat ja miinukset… joo, taidan lähteä huitin helkuttiin täältä!

Pääkaupukiseudulta sitten päivityksiä, jos on aihetta, viimeistään sitten kun pääsen puutarhamyymälään penkomaan.

Hyvää alkanutta kevättä kaikille!

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kevät tuli lumi suli

Niin kuin arvata saattaa tämäkin päivä valkeni - pilvisenä ja harmaana. Kömmin alakertaan tuossa viiden aikaan, kun oli vielä melkoisen pimeää ja vasta aavistuksen verran näkyi keltaista väriä taivaanrannassa. En edes katsonut kelloa, kun nousin ylös. Ehkä olisi pitänyt, oli aivan liian aikaista. Koiraneiti mulkaisi minua petiltään sen näköisenä, kuin olisi halunnut sanoa, että hulluko olet, kun tähän aikaan täällä kolistelet. Sitten se vain huokaisi syvään ja kiertyi tiukemmalle kerälle ja jatkoi uniaan. Istuin sitten hetkeksi keittiön ikkunan ääreen, oli aivan liian aikaista vielä aamukahvin keittoon. Siinä sitten istuessani ja ihmetellessäni mikä ihme minut herätti kukonlaulun aikaan, satuin vilkaisemaan takapihalle. Siellä puolipimeässä ne jo olivat, mustarastaat. Onhan se kyllä olemassa se sanontakin, että aikainen lintu madon nappaa, mutten olisi uskonut, että ne sentään tuohon aikaan jo aloittavat.

Kevään tulon huomaa ihan selvästi jo noiden lintujen käyttäytymisessä. Vielä viikko pari sitten, ne kaikki ruokailivat vierekkäin sulassa sovussa. Nyt on jo aivan toisin, noilla mustarastas herroilla ovat kai alkaneet hormonit hyrräämään ja sen huomaa. Mennä tikuttavat toisiaan kohti, pyrstö pystyssä ja siivet alhaalla, uhkailevat ja ajavat toisiaan takaa. Sama ilmiö on nyt havaittavissa tiaisissakin, aikaisemmin ruokailtiin yhdessä, mutta nyt se ruokailu on melkoista piirileikkiä pitkin takapihaa.


Enimmäkseen tätä takaa-ajodraamaa tapahtuu vain lajitovereiden kesken. Mutta kyllä tuossa on nyt sitten päivän mittaan nähty jos jonkinlaista vastakkainasettelua. Keltasirkku on tosiaan paljon pienempi kuin käpytikkakoiras, mutta ärhäkkä se osaa olla sekin tarvittaessa. Oli ihan pakko ottaa kuvia taas, vaikka sää ei todellakaan ollut siihen sopiva.


Mustarastaskoiras ja käpytikka sen sijaan varmaan painisivat samassa sarjassa koon suhteen. Vähän näyttäisi olevan jämäkämmin rakennettu tuo käpytikka kuitenkin. Ja kyllä se niin vain on, että mustarastas siitä lähtee kun käpytikka niin päättää.



Ja niinhän se käpytikka päättää, ei se halua apajilleen muita.

Varikset olivat kiireisiä myös, hätistelivät sulan reunalle tulleita töyhtöhyyppiä.


Ovat harmaanutut ilmeisesti sitä mieltä, että koko tuo sulan alue kuuluu heille. Yrittiväthän nämä samaiset sankarit muutama viikko sitten hätistää joutsenetkin tuolta pois. Tänään ne härnäsivät sulan reunaan yrittäviä hyyppiä aika pitkään, mutta onneksi töyhtöhyypät saivat lisävahvistusta. Kaiken kaikkiaan hyyppiä sitten oli tuolla kymmenen. Eli ei siinä sitten kaksi varista enää juuri mitään voinut, muuta kuin luovuttaa.


Ei taida näin keväällä, ennen pesimisen alkua linnuilla sen siunaaman rauhaa olla. Meinaan jolleivät omat lajitoverit hätistele, niin sitten jotkut muut kuitenkin.

Itse täällä hätistelen yli-innokasta koiraneitiä jaloista hössöttämästä. Taitaa tuo kevät vaikuttaa tuohon koiraneitoonkin, on vähän ollut pitelemättömissä viime päivät. Olen tässä koko päivän yrittänyt laittaa paikkoja kuntoon täällä. Pakatakin pitäisi vielä vähän, kohtapuoleen kun olisi se lähtö sinne pääkaupunkiseudulle edessä. Niin, yrittänyt olen, mutta eipä täällä paljon ole aikaan saatu. Jos sitä sitten vaikka huomenna… vähän enemmän…

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Lintubongailuja

Taas suhteellisen harmaa ja hiljainen päivä. Variksen sukuiset linnut tosin pitävät mahdotonta mekkalaa tuossa lähipöpelikössä. Noissa pihapuissa, noin parikymmentä metriä tuosta olohuoneen ikkunasta, oli aikaisemmin aamupäivällä melkoinen taistelu. Kaksi harakkaa hätisteli varista. Ja tietysti meteli oli sen mukaista, kolme variksensukuista lintua saa aikaan älyttömästi ääntä.


Saivat ne harakat jollain opilla sen variksen viimein häädettyä pois. Ihmettelin aikani siinä, mistä ihmeen syystä moinen hässäkkä syntyi. Sitten jäinkin seuraamaan harakkaparin kohellusta. Ne onnettomat paukapäät rakentavat pesää tuohon viidentoista metrin päähän talosta. Kuuseen, joka on ehkä noin 5-7 metriä korkea. Siis, rakentavat pesää todella pieneen kuuseen. No huh-huh, saas nähdä mitä tuostakin tulee. Pesä, jos se koskaan valmistuu, tulee olemaan korkeintaan kolmen metrin korkeudella maasta. Enpä ole tuotakaan vielä ennen nähnyt, ne pesät, joita olen joskus tarkkaillut, ovat olleet todella korkealla.

Kun aamuinen sumu hälveni ja aurinko suvaitsi näyttäytyä, tulivat Pulutkin (siis ne sepelkyyhkyset) takaisin taas. On ne jänniä veitikoita nekin. Käytökseltään muistuttavat kovin niitä tavallisia puluja, mitä kaikissa kaupungeissa näkee, mutta nämä ovat jotenkin vaan niin paljon kauniimpia, ja liikkuvatkin sievemmin kuin ne kesypulut.


 Näyttäisi niille kaurat kelpaavan vielä, parina edellisenä käyntikertanahan ne ovat vain syöneet tuolla männyn juurella männyn siemeniä.


 
On se vaan mahtavan värinen lintu tuo sepelkyyhky. Kannattaa napsautella tuo kuva isommaksi, niin näkee kaikki nuo kivat punertavat sävyt paremmin.
 
Piipahti tuossa laudalla yksi pyrstötön talitiainenkin.
 

Hyvin se näytti pärjäävän ilman pyrstöäkin. Mitähän lie sille sattunut, onkohan joutunut ressukka uhraamaan pyrstönsä sille varpushaukalle, joka täällä jatkuvasti pyörii.

Järripeippokin askarteli siemenkasoissa pihamaalla.


Viipyi ihan vaan muutaman minuutin ja pyrähti pois. Olisi sitä ihan mielellään noin kaunista lintua kauemminkin katsellut.

Tää on nyt niin tätä - pelkkää lintubongailua. Ei tosin pitäisi valittaa, onpahan edes jotakin tekemistä.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Sitä samaa harmaata…

Aamut alkavat nykyisin lähes aina masentavan harmaina. Aamunkajastus tänään tosin antoi vähän toivoa auringonpaisteesta, mutta pilviä näytti kuitenkin olevan turhankin paljon. Vastarannalla lumiaidat repsottivat ja läpättivät tuulessa. Aitoja tarkkailemalla voi yleensä arvioida tuulen voimakkuutta ja suuntaa melko tarkkaan. Tänään näytti olevan kyseessä melko kova puuskittainen tuuli, välillä pohjoisesta, välillä luoteesta. Onneksi sentään lämpötila on ollut edelleenkin plussan puolella, mutta silti tällaisella kelillä ei tee mieli mennä ulos.

Tuossa koiraneidon kanssa ulkoillessa tuli muutama hetki kuitenkin pihapiirissä viivyttyä. Huolimatta siitä, synkeän harmaasta päivästä, linnut lauloivat joka puolella mielettömästi. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan, ketkä kaikki siellä äänessä olivat. Kaksi peippoa lauleskeli melko lähellä toisiaan, tuolla suurten kuusten paikkeilla. Siinä on varmasti vielä odotettavissa reviiritaisteluja, sen verran lähekkäin nämä herrat esiintyivät. Samoissa kuusissa oli äänessä myös mustarastas. Loput sirkutukset ja laulun juoksutukset menivät niin limittäin ja lomittain, etten sitten pystynyt tunnistamaan muita kuin hömötiaisen.

Sepelkyyhkyt kävivät taas kääntymässä takapihalla, ne ovat ottaneet tavakseen käydä täällä joka päivä. Siellä ne toikaroivat taas tovin hupenevassa lumihangessa, ihan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.



On ihan liian harmaata. Onnistuin viimeinkin ottamaan kuvan siitä hömötiaisesta. Harmaan kuvan.



 
Aurinko tuli välillä esiin. Aika hassun näköistä. mutta on siellä edes vähän väriä, taivas tuolla vastarannalla on ihan sen näköinen kuin myrskyä enteilisi.

Tietenkään silloin kun valoa olisi ollut, mitään sen ihmeempää kuvattavaa ei näköpiiriin ilmaantunut.

Ja totta kai, aina silloin kun on liian hämärää kuvien ottamiseen, lintulaudalle ilmestyy jotain kuvaamisen arvoista. Tällä kertaa sinne pelmahti parvi vihervarpusia. Kamera päätti käyttää salamaa, joten lopputulos ei ollut paras mahdollinen.



Se, että nämä linnut ovat varsin vikkeliä liikkeissään, ei myöskään edesauttanut kuvien onnistumista. Aina kun painoin laukaisinta peijakkaat käänsivät päänsä poispäin. Tuloksena monta kuvaa, joissa oli joko valotus pielessä tai linnusta ei näkynyt kuin peräpää.

Eipä tässä tämän kummenpaa tällä kertaa, ihan täällä mennään samalla konseptilla: seuraillaan muun tekemisen puutteessa mitä lintulaudalla ja pihapiirissä tapahtuu, tai kudotaan sukkia, kolmas ylipitkä sukka jo tulossa muuten…

Tulisi nyt jo se kunnon kevät, että pääsisi iskemään käpälänsä kyynärpäitä myöten multaan. Pääsisi edes perkaamaan, rapsuttamaan, kuokkimaan, raivaamaan talvituhoja, tai vaan ihan vaan TEKEMÄÄN jotain, jotain ihan mitä tahansa tuolla puutarhassa. Ai minäkö kyllästynyt.. noh, ehkä vähän…