torstai 30. syyskuuta 2010

Syysmietteitä

Nämä syksyiset, aurinkoiset aamut ovat mahdottoman upeita. Lämpötila täällä nelosvyöhykkeellä on ollut jo muutamana aamuna selkeästi pakkasen puolella. Sinne sitä on kuitenkin pakkaseen lähdettävä pikkukoiruutta ulkoiluttamaan. Samalla reissulla tulee kierrettyä lähes koko tontti - tulee tehtyä vähän lenkkiä koiruuden kanssa, ei mitään pitkää tietenkään, pentuhan on vielä kunnon lenkkeilyyn liian pieni.

Siinä kävellessä tulee tutkailtua sitten kaikkea mahdollista, mitä kasveja pitäisi jo leikata, missä kohtaa nurmikko on sammaloitunut niin pahasti, että pitäisi uusia ja sen semmoista. Tosin, nyt olenkin sitä mieltä, että sitä sammaloitunutta nurmikkoa ei uusita. Ai miksikö? Kuva kertonee miksi.


Kuinka monella kasvaa suppilovahverotkin pihassa?
Tämä on todellakin huippupaikka. Aikaisemmin syksyllä sain kaikki tatit ihan tuosta vierestä. Pihasta keräsin punikkitatteja kasapäin ja tuolta muutaman kymmenen metrin päästä herkkutatteja kilokaupalla. Nyt sitten näyttäisi käyvän niin, että suppilovahverotkin saadaan ihan tuosta pihasta. Vähän siistiä :).
Kuuluu tuossa järvessä olevan ihan kunnon kalaakin. Joskus ovat jopa istuttaneet lohia. Tiedä häntä onko niitä enää. Pikkukaloja kuitenkin riittää - jopa koiraneidin ihmeteltäväksi.


Haukia siinä ainakin on ja paljon. Riittää tuota roskakalaa - salakoita ja särkiä niille syötäväksi. Olen joskus mateitakin käynyt kolkkailemassa - hurrjan kauan sitten.


Harmi vaan, että tuokin järvi on tässä vuosikymmenien kuluessa rehevöitynyt ja pahasti. syynä tähän on tämän kaupungin persuksista oleva jätevesipolitiikka. Älypäät kun rakensivat jäteveden puhdistamon paikkaan, josta on vajaa kilometri kaupungin keskustaan, tuossa joskus pari - kolmekymmentä vuotta sitten.

No, nyt sen pitäisi olla puhdasta tuon järviveden, ainakin niin väittävät. Voisihan sitä alkaa kalastelemaankin ja tässähän voisi vaikka ryhtyä omavaraistalouteen, ainakin osittain. Tosin nyt on ollut kaikinpuolin hyvä vuosi ainakin kasvimaan kannalta ja sienienkin - satoa tuli ja paljon - niin paljon, että talven tarpeet on tallessa. Ei se tietenkään joka vuosi onnistu.

Mutta on se vaan niin, että on tuo luonto sitten nätti aina aamutuimaan syyskeleillä. Tässä pitää miettiä päivän hommat ja alkaa touhottamaan, vaikka ei malttaisi, mielellään sitä vaan menisi tuonne ulos pällistelemään kaikenmaailman syysihmeitä.

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Mangoldileipää ja kurpitsan keittoa

Olen nyt keitellyt loput kurpitsat soseeksi. Osan aion pakastaa sellaisenaan, osasta leivon kurpitsaleipää, sitä versiota, missä on rusinoita - on kuulemma parempaa rusinoiden kera.

Innostuin tässä sitten vielä kokeilemaan, miltä mahtaa maistua mangoldileipä. Jossain olen joskus nähnyt ohjeen mangoldisämpylöihin, mutta en sitä ohjetta nyt sitten tähän hätään löytänyt.

Eipä hätää - ammoin emäntäkoulun käyneenä (heheh) osaan kyllä leipoa leivän jos on tarvis ilman ohjettakin. Suunnilleen tällaisen ohjeen mukaan sen leivän sitten väsäsin.

Mangoldileipä

2 dl maitoa
2 dl mangoldin keitinlientä tai vettä
1 muna
2-3 dl vehnäjauhoja
2-3 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl keitettyä mangoldia hakattuna
1 dl öljyä
1 tl suolaa
1-2 pss kuivahiivaa

Sekoitellaan kuten normi leipätaikina, hiiva liotetaan lämmitettyyn nesteeseen. Lisätään jauhojen määrää tarvittaessa, jos taikina jää liian löysäksi. Paistellaan 200 asteessa noin tunti.

Ehdin sen leivän sitten jo leikata, ennenkuin hoksasin, että kuvahan siitä ihmeestä pitää ottaa.

Ihan vinkeän näköinen siitä tuli, ja on se ihan syötävääkin =)



Syksyä nelosvyöhykkeellä

Sitä ollaan oltu täälllä nelosvyöhykkeellä pääsääntöisesti toukokuun loppupuolelta lähtien. Mitä nyt pari reissua on etelään tehty, mutta tänne on palattu pikapikaa, kun oli sen kasvimaan hoitohommia aikamoisen paljon. Eli ihan koko kesä - syksyyn asti.  Kyllä se vaan on uskottava, että on jo syksy, puissa on vain ihan muutamia lehtiä jäljellä ja haravahommat olisivat ajankohtaisia. Kesä vilahti niin, etten edes huomannutkaan ja tässä sitä nyt sitten herättiin syksyiseen arkeen ja syksyn mukanaan tuomiin askareisiin.



Takapiha on peittynyt koivunlehtiin. Tässä ihan pihapiirissä kasvaa julmettu määrä koivuja, sen kyllä huomaa näin syksyisin tuossa lehtien määrässä. Koivuja en kuitenkaan aio kaataa - en missään nimessä. On tämä nimittäin sellainen tontti, että kosteus hiipii ihan arvaamatta koko pihamaan alueelle niin, että luulee asuvansa lammikossa. Näin siis ennenvanhaan kun noita koivuja ei ollut sitä vettä kuluttamassa. Väittäävät, että yksi täysikasvuinen koivu käyttää noin 500 litraa vettä päivässä. Ihan hyvä jos käyttävät, pysyypähän pihapiiri kuivana.


Yksi syy tuohon kosteaan maahan mahtaa olla tuo järvi, joka sijaitsee mukavasti noin kahdenkymmenen metrin päässä rakennuksesta.




Edessä olisi myös syksyinen rannan perkaus - koivut kun eivät katso mihin niitä lehtiään pudottavat. Tuossa on erittäin kiva ja kova hiekkasavipohja, joka nyt on hoidon puutteessa päässyt hieman mutautumaan. Tarttis varmaan vähän ruoppailla sitä enemmänkin. Täällä siis kuuluu pihapiirin ja puutarhan hoitoon lehtien haravointi järvestäkin - ja rannalta myös.


Olenkin tässä joka aamu pyrkinyt pikkuisen rapsuttelemaan, tosin kannattanee odotella vielä vähän, ennenkuin tositoimiin ryhtyy, niitä lehtiä kun vieläkin tippuu jonkin verran. Täytyy haravoida ne kertaheitolla sitten joku päivä pois. Tai ollaanpa realistisia, ei niitä kertaheitolla kukaan jaksa näin suurelta alalta haravoida - reilut puolitoistatuhatta neilötä haravoitavaa aluetta ainakin. No, ehkä olisi parempi ajatella asia niin, että pienissä erissä rapsutellaan, sitten kun puut ovat lehdettömiä.


Aamut ovat nyt olleet melkoisen kirpakan viileitä. Eilen oli pakkasta peräti 3 astetta tuon keittiön ikkunan mittarin mukaan. Sen ilman kylmyyden huomaa parhaiten kauniina aurinkoisena aamuna, jolloin tuo järvi on usvan peitossa.



Kaikki nämä tämän postauksen kuvat on otettu aamulla kahdeksan aikaan. Tuo usva hälveni muuten vasta yhdeksitoista, oli aika outoa että kesti niinkin kauan.


Olisi täällä vielä muutakin tekemistä näin syksyn kunniaksi.

Ainakin tuo lähes umpeenkasvanut oja pitäisi perata. Ronja tosin jo avustaa perkaamisessa melko hyvin,  mutta kai tuo liian kauan kestäisi, jos noin yksi lehti kerrallaan hommaa hoitelisi. =)

maanantai 27. syyskuuta 2010

Satokauden loppu - virallisesti

Eilen kerättiin loputkin tomaatit ja kaikki mitä kasvimaasta irti sai, pois syksyn ensimmäisen kunnon pakkasyön alta. Satoa oli vielä vaikka kuinka - ei sitä edes tajunnutkaan miten paljon kaikkea pellolla vielä oli. Vasta kun vihannekset ja muut kasvit oli kerätty laatikoihin, koreihin ja ämpäreihin, alkoi ymmärtää kuinka paljon sitä tavaraa siellä sittenkin vielä oli. Kiirettä piti, että sai kaiken pois. Alkoi jo tulla tosi hämärää, kun viimeisiä kiinankaaleja pellolla keräilin. Ja kylmäkin oli.

Lopputulos oli melko hurja: kukkkurallinen 35 litran laatikko kiinankaalia, toinen samanmoinen paksoita ja mangoldia + vielä sitten jokunen korillinen samaa sekalaista tavaraa.


Tuossa kuvassa siis vain osa sadosta. Kuvan laatu on melko huono - oli jo sen verran pimeää, että kamerapahus päätti käyttää salamaa. En sitten valaistusolosuhteiden ollessa niinkin epäsuotuisat edes yrittänyt kuvata koko saalista.

Tomaattejakin tuli kerättyä jonkin verran; eri kypsyysasteessa olevia, hennosti punertavia ja sitten tietysti ihan vihreitä. Punnitsemaan en niitä nyt sitten ryhtynyt. Mutta 140 litran verran astioissa niitä nyt on tuolla varastohuoneessa. On siinä varmaan jokunen kilo.

Tänä aamuna sitten maa oli jo kuurassa. Pakkasen puolella oltiin ja tosi kylmältä tuo tuntuikin.

Kasvimaa alkaa näyttää melko lohduttomalta paikalta. Kuten kuvasta näkyy - ihan kaikkea sieltä ei sitten talteen saatu, mutta nuo mitä sinne on jäänyt, ovat vain murto-osa siitä mitkä sitten loppujen lopuksi onnistuvat pääsemään jatkojalostukseen ruokatarvikkeiksi.



Seuraavaksi on sitten ohjelmassa tuon kasvimaapläntin lopullinen siivous. Sen jälkeen tuo olisi tarkoitus vielä kyntää ennen talven tuloa. Toivottavasti onnistuu, ettei vaan olisi maa liian märkää jo. Täällähän ongelmana on ollut se, että traktori tuppaa tuonne uppoamaan aina silloin tällöin. No, katsotaan kuinka käy, jossei onnistu on tuo käännettävä käsipelillä - siis puutarhajyrsimellä - vaan siihen puuhaan en ihan mielelläni ryhtyisi - on se sen verran iso pläntti kuitenkin.

Mitä sitten lemmikkirintamalle kuuluu. Pikkuneito Ronja sopeutuu pikkuhiljaa talon tavoille. Vielä on toivomisen varaa neidin käytöksessä - paljonkin. Harvinaisen kovapäinen ja itsepäinen ja omapäinen otus tämä pikkuneito on.

Tänään tuossa pihassa on ollut valtava parvi erilaisia tiaisia. Sini-, tali ja hömötiaisia pöllähti pihamaalle, kun virittelin uutta lintujenruokintapaikkaa, johon voin ripustaa talipallot ja pähkinäautomaatit. En sitten malttanut olla kokeilematta uutta viritystä, vaan ripustin pari ruokinta-automaattia siihen, testatakseni kestääkö meikäläisen tekele ollenkaan. Voi että mikä hyörinä ja pyörinä niiden automaattien ympärillä alkoi.


 
Pikkulintujen touhut kiinnostivat Ronjaa niin, että välillä jo aloin epäillä, onko tullut sittenkin hankittua palveluskoiran sijaan lintukoira.
 
Syksy alkaa täällä nelosvyöhykkeellä olla jo melko pitkällä - puiden lehdet ovat jo lähestulkoon kaikki tippuneet maahan.


Kyllä riittää tämänkokoisella tontilla haravoitavaa muutamaksi viikoksi. Ihan takuuvarmasti. Laiturilta varmaan voisi aloittaa, ennen kuin nuo lehdet kastuttuaan liiskaantuvat sellaiseksi yliliukkaaksi mössöksi. Turvallisuus ennen kaikkea - en kyllä epäile etteikö pikkuneiti uida osaisi, mutta täytyy nyt kuitenkin varmistella, ettei vahingossa pääse järveen putoamaan.

torstai 23. syyskuuta 2010

Sadonkorjuuta sateella ja portti rappusiin lehtikompostorista


Tässä ovat viime päivät menneet ihan työn touhussa niin, että ei ole ehtinyt blogia edes miettimään. On uskomatonta miten paljon tekemistä ja touhua uuden pienen perheenjäsenen saapuminen tuottaa. Vallankin kun tämä uusi perheenjäsen on 9 viikkoinen koiranpentu. Pentu on ollut täällä nyt vähän reilun viikon, ja kasvanut ja kehittynyt tuona aikana huimasti. Korvatkin alkavat jo nousta pystyyn ja ensimmäinen uhmis on varmaan tulossa, sen verran jääräpäinen neito tämä on. Mutta kyllä se siitä - ei onneksi ole ensimmäinen sakemanni minulla.

Yleensä neito on pienen, suloisen ja viattoman näköinen, varsinkin kun kuvia ottaa. Mutta kas kummaa, sieltä suloisen ja viattoman oloisen karvaturrin sisältä löytyy vallan hirmuinen pahantekijä, kun se sille päälle sattuu. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että kyllä se tietää mikä on sallittua ja mikä ei - eli ymmärtää kiellon. Mulkaisee alta kulmain ja jatkaa pahantekoa ihan sen näköisenä, että minä kyllä pidän pääni, vaikka tekisit mitä. Onneksi tämä ei ole jatkuva tila - neito on sitten kyllä niin huippunopea oppimaan - kun sille päälle sattuu. Hieno tapaus!

Kasvimaalla se viihtyy aivan mielettömän hyvin. Vallankin nyt kun sieltä korjataan loppuja vihanneksia sun muita pois ja mikäs sen ihanampaa - kaivetaan perunoita ja porkkanoita. Ja kaivamisestahan kaikki koiranpennut tykkäävät. Vallankin kun multa on niin ihanan pehmeää ja märkää ja tarttuu ihan joka paikkaan. =)

Tomaattienkin keräämiessä neito auttoi taas todella paljon. Tällä kertaa tosin vain omasta mielestään. Tomaattien päällä olevat harsot saivat kyytiä neidin raahatessa niitä pellon laidasta toiseen. Onneksi sain tämän ei toivotun aktiviteetin loppumaan lyhyeen. Tulee turhan kalliksi ostella uusia harsoja ensi vuodeksi, vain sen takia, että koiranpentu sattui tykästymään harson rieputukseen.



Keräsin tänään korillisen vihreitä tomaatteja - San Marzano -lajiketta. Nämä yksilöt ovat hennosti jo punastuneet, joten laitan ne paperipusseihin ja pahvilaatikoihin kypsyttelemään itsensä loppuun Nyt ovat säätiedoitukset jo lupailleet useammalle yölle viikonlopun aikaan nollakelejä, mikä tarkoittaa sitä, että ihan satavarmasti tällä tiluksella vierailee halla ja tämä taas tarkoittaa sitä, että nyt on se viimeinen hetki kerätä kaikki käyttökelpoinen avomaalta pois. Vielä sinne avomaalle jäi vähintäänkin neljä kertaa tämä määrä, mitens ois.. kelpaisko kenellekään vihreät tomaatit? =)

Pikku sakemannin saapumisen myötä on täällä meilllä katsottu lauman arvojärjestystä ja kuka määrää ja ketäkin jo muutaman päivän melko kovakouraisesti. Taimihakkurini Gizmohan suorastaan rakastaa koiria ja kaikenmaailman haasteita. Mutta nyt taisi pojalle löytyä sellainen vastus, että ei ole kaveri sellaista varmaan kuvitellut olevankaan. Aikansa Gizmo jaksoi tunkeilevaa koiranpentua paukuttaa päähän tassulla - kynnet piilossa. Mutta kun tuo pentu kasvaa niin valtavaa vauhtia, eikä tyhmä tajua omia voimiaan, ei se jaksa kissapoikakaan kauan katsella typeryyksiä, varsinkin jos toinen vielä ymmärtämättömyyttään tuottaa kipua. Eilen sitten se Ronja-neiti saikin ensimmäisen lävistyksensä - korvaan. Oli aika hurjan näköistä kun kissa roikkui yhdestä kynnestään koiran korvanlehdessä. Hurjemmalta ilmeisesti näytti kun mitä olikaan - Ronjaan se ei tehonnut lainkaan. Se vaan mennä touhotti ja yritti epätoivoisesti taklata Gizmoa. Tuossa vaiheessa jo jouduin puuttumaan asiaan, oli se semmosta riepotusta puolin ja toisin.

Tosin välillä Gizmo kyllä ihan kerjää koiraa takaa-ajoon. Leikkimisestä koirien kanssa se tykkää, niin kauan kun leikistä ei tule liian rajua.

Joskus siis tuntuu ja näyttää siltä, että pikku pennulla on pää tyhjää täynnä. Se ei malta millään antaa kissojen olla rauhassa. Siksi olen rauhottanut koko yläkerran ja julistanut sen koiravapaaksi alueeksi. Vaan tämä ei oikein ole mennyt pennulle perille. Vaikka se vielä ei kunnolla noita rappuja ylös pääsekään, vain siihen asti kun raput tekevät mutkan. Varmistin kissoille rauhallisen alueen tekemällä lehtikompostikehikosta aidan rappujen eteen. Vinkin tuohon kompostorikehikon käyttöön sain lagottokasvattaja kamultani. Väsäsin sen esteen kahdesta palasta ja jätin yhteen kulmaan kissanmentävän aukon.



Siitä aukosta ei koiruus enää rappusille pääse, on se sen verran jo Gizmoa isompi ja huomattavasti kömpelömpi.

Loputkin perunat täällä nostettiin maanantaina ja tässä pitkin viikkoa olen keräillyt kypsiä tomaatteja kasvihuoneesta, sitä mukaa kun kypsyvät. Kivan muotoisia tomaatteja ja perunoita täällä kasvatellaan.



Kuvassa Incas, Goldene Königin ja Yellow Pear - lajikkeen tomaatteja. Niin ja yksi hyvin muodostunut peruna :)

Nyt loppuviikon ohjelmassa täällä täällä olisi lopunkin kasvimaan tyhjennys, mikäli säät sen edes jotenkin sallivat.


perjantai 17. syyskuuta 2010

Munakoisot mussakaan ja täällä on hurahdettu kurpitsaleipään

Tänään sitten päätin käyttää eilen keräämäni munakoisot ihan oikeasti ruokaan. Eli valmistin mukaeltua mussakaa. Niitä oli ihan riittävästä - vähän liikaakin - yhteen vuokaan. Ajattelin vähän säästää sähköä ja tehdä uuniruokaa samalla kun leivon lisää niitä ihania kurpitsaleipiä. Tämänpäiväinen kurpitsaleipä on versio numero kaksi - rusinoiden kera.

Siis tämä leipä tehdään samalla reseptillä kuin edellinenkin, siis eilinen leipä, jätetään vain inkivääri pois ja lisätään desilitra rusinoita. Oli muuten hyvää tämäkin. Ajattelin seuraavaan satsiin kehitellä sitten jotain omaa reseptiä - nyt kun tietää miltä nämä jenkkiversiot maistuvat.

Aamupäivällä meni tunti pari takapihan raivauksessa. Haravoitiin kuusenneulasia saunarakennuksen takaa pois Ronja-vauvan kanssa. Neiti osallistui taas kiitettävästi, kaivoi minulle kuoppia. Tosi hyvin se uskoo kun sille kertoo, että harava ei ole leikkimistä varten. Aina välillä se kyllä yrittää haravan kimppuun hyökätä - tottakai - pentu kun on, mutta uskoo yhdellä sanomisella - ainakin toistaiseksi. Saas nähdä miten sitten käy kun uhmaikä alkaa... No, se on sen ajan murhe se. Kasvimaalle en aio enää tehdä yhtään mitään. Vieläkin siellä on korjuukelpoista vihannesta vaikka kuinka. Mangoldeja esimerkiksi. Keräilen niitä pois sitä mukaa kun ehdin jatkojalostaa. Ensi viikolla varmaan laitankin sitten koko kasvimaan sileäksi. Alkavat kelit olla jo sellaisia, että tuskin nuo loput tomaatit enää siellä kypsyvät. Eli sitten pääsee taas tekemään kaikenlaista kivaa vihreistä tomaateista.

Takapihan raivaushommat oli aika rankkoja itse kullekin, välillä pikkuinen väsähti totaalisesti, silloin kun tulee väsy on kiva mennä rappusille makoilemaan.


Rappusilla on pikku koiruuden turvallista olla - ainakin neiti itse on sitä mieltä. Rapuille se aina ryntää, jos kadottaa minut näkyvistään ja ei ihan heti löydä. Sieltä on sitten hyvä ottaa suuntaa ja etsiä se emäntä - rapuilta kun näkee tuollainen pienikin pitemmälle.

torstai 16. syyskuuta 2010

Kurpitsaleipää ja koirakoulua

Tänään ei puutarhassa ole tehty yhtään mitään. Kasvihuoneesta ja ämpärikasvatuksessa olleista tomaateista keräsin kypsät pois. Siinä kaikki. Nythän ei edes rikkaruohojakaan kannata enää kitkeä - eli tässä ei hommia juurikaan ole.

Hommien puutteessa ja sukankutomiseen kyllästyneenä päätinkin sitten, että tänään on leipomispäivä. Tein kurpitsaleipää. Sellaista mausteista ja kivan pehmeää leipää. Sitä sitten tulikin syötyä niin, että ei muuta ruokaa tarvinnut laittaa. Oli se sen verran hyvää se. Niinhän siinä sitten kävi, että en edes kuvaa ehtinyt ottaa kun se olikin jo sitten syöty. Mutta tällaisella ohjeella (ohje taas mukaeltu jostain jenkkireseptistä) sen tein:

Kurpitsaleipä

1 muna
1,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl keitettyä kurpitsaa soseena
1 rkl sokeria
1 pussi kuivahiivaa
¼ tl kanelia
muskottipähkinää
inkivääriä
2-4 rkl öljyä

Taikina sekoitellaan ihan normaalin leipätaikinan tapaan. Tästä tulee tosi löysää, eli paistoin sen vuoassa. 200 astetta ja noin tunti. Ja hyvää tulee.

Leipomisen lomassa päivä sitten onkin kulunut pikkuhauvelin opetuksessa ja totuttelemisessa talon tavoille. Vastahan tuo pieni on täällä ollut 5 päivää, joten opettelemista riittää puolin ja toisin. Paljon on pikkuinen jo tuossakin ajassa oppinut.

 
Rappusetkin neiti on oppinut jo pomppimaan sekä ylös että alas. Tänne tullessaan viime viikonloppunahan se oli melkoista koettelemusta noiden rappujen kanssa, ei oikein sujunut kumpaankaan suuntaan. Kerran tippuikin tuonne ukkokullan tekemän kukkapenkin tiilireunuksen päälle selälleen. Mätkähti onneksi sen verran löysänä, että ilmeisimmin mitään vammoja ei tullut. Ainakin tuo vesseli tulla touhotti raput samantien taas ylös.
 
Neiti on muuten todella oppivainen tapaus. Nyt jo osaa tulla luokse, istuu vasemmalle puolelle (tosin vähän mihin sattuu - eli ei tarpeeksi lähelle ihan joka kerta) ja ottaa kontaktia. Istuminen pyynnöstä sujuu ihan kivasti - samoin maahan meno. Paljon on vielä opittavaa kuitenkin. Hinhassa kävely kun ei ota sujuakseen ollenkaan, sitä nyt vasta pari kertaa on kokeiltukin eli eiköhän sekin siitä suttaanu ajan kanssa. Aika paljon 8,5 viikkoiseksi otukseksi tämä on kuitenkin jo omaksunut.


Jos mitään outouksia ei satu - tästä tulee huippukoira!

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Syyshommia

Tänään keräsin sitten suurimmat munakoisot pois avomaalta. Ajattelin nimittäin tehdä munakoiso ruokaa tässä illaksi ja tosi tyhmäähän se olisi mennä kauppaan ostamaan koisoja, kun niitä tuolla pellollakin kasvaa.

Ihan kivasti niitäkin on tulossa, harmi vaan, että syksy on jo näin pitkällä.Niin ja kasvavat siis avomaalla - kuka olisi uskonut...

Eilenhän keräsin ämpärillisen paprikoita. Tänään sitten aloitin pakastusurakan. Mielenkiintoista oli se, että muutamasta löytyi sisältä kutsumattomia vieraita.

 
Etanoihin en ollutkaan osannut varaututa. Paprikoita en ole koskaan aikaisemmin kasvattanut, joten tämä oli tosiaankin ihan uutta minulle. Että ne ryökäleet sitten menevät paprikan sisälle. Olen jotenkin aina kuvitellut, että etanat vaan löhöävät kasvien pinnalla ja syövät minkä kerkiävät. No aina oppii jotain uutta.
 
Muutaman litran sitten sain niitä paprikakuutioita pakkaseen. Onhan niitä tuolla vielä kasvamassa - kasvimaalla ja avomaallakin. Varmaan sitten loppuviikosta pitää katsoa, jos vaikka keräisi ne loput hyötykäyttöön.
 
Ruokahommien jälkeen lähdettiinkin sitten Ronja-vauvan kanssa pihahommiin. Tässä näin syksyllä on aina kaikenlaista rapsuteltavaa ja haravoitavaa.
 
Ensimmäiseksi tietysti piti työvälineet löytää. Tässä on mennyt rutiinit ihan sekaisin tuon vauvvelin tultua, eli en muistanut alkuunkaan mihin olin haravan viimeksi laittanut.
 
Pikkuneiti piti huolen suojavarusteista. Tappoi parit kumikäsineet ohimennen, ennen kuin ehdin kieltää.


Eipä tuo minua haittaisi ,tuo kumihanskojen riepottaminen ollenkaan, mutta noista voi kyllä irrota sellaisia paloja, jotka aiheuttavat tukehtumisvaaran.

Sitten kun tarvikkeet oli haalittu kasaan, ajattelin laittaa autotallin nurkan tienoot kuntoon, pikkuinen kun tykkää mennä autotallin vierestä metsään asioilleen. Siinä on nyt vuosikausien rojut maassa, siis kuusenneulasia ja kaikenlaista lehtiroskaa. Näitä sitten pikkuneidin avustuksella rapsuteltiin metsään päin ja tehtiin pikkuneidille vähän polun alkua.

Siinä on sitten koiruuden kiva kävellä metsään, kun ei tarvitse hyppiä hirmuisessa pöpelikössä ja kuopissa ennen kuin metsään pääsee. Neiti avusti kiitettävästi.



Harmi vaan, että hänen käsityksensä mukaan (ainakin suoritetusta toimenpiteestä päätellen...) tuo iso kuusi pitää kaivaa juurineen maasta. Aika suuren kuopan se sai aikaiseksi muutamassa minuutissa. No, tuo on onneksi niin iso kuusi, että se ei pienistä kuopista hätkähdä.

Sadetta ja sadonkorjuuta

Tänä vuonna on ollut ensin kaikenpuolin poikkeuksellinen kesä ja nyt sitten syksy. Täytyy sanoa, että on ollut meikäläisen onni, että näin on ollut. Keväällähän olin auttamattomasti myöhässä istutusten kanssa, ja muutenkin tarvikkeita puuttui ja alkukesä meni siinä melkeinpä ihmetellessä. Olin kyllä varautunut siihen, että pikkuinen parin-kolmensadan neliömetrin puutarhani ei tuota juuri mitään, tarkoitukseni oli vain katsoa nyt ensimmäisenä vuonna, mikä kasvaa ja miten sekä mitä kannattaa ehkä laittaa uudelleenkin. On siis ollut huippuhienoa, kun kasvimaa on tuottanut olosuhteisiin nähden todella hienosti.

Nyt kun syksykin on ollut kohtuullisen lämmin ja sadetta on tullut riittävästi ja puutarhassa kasvit edelleenkin kasvavat ja kypsyvät, tuntuu siltä kuin puutarhan hoito olisi yhtä juhlaa. Nyt tässä siis pikkuhiljaa keräillään loppuja vihanneksia kasvimaalta ja ihmetellään kuinka sitkeitä jotkin kasvit sitten kuitenkin ovat.

Spagettikurpitsat ja muutama kesäkurpitsa intoutuivat kukkimaan uudelleen, vaikka halla veikin suurimman osan lehdistä. Ja on siellä uusia kurpitsoitakin tulossa.

 
Vielä on viikoksi luvattu kohtuullisia kelejä, mutta tuskinpa tuo yksilö korjuukuntoon asti ehtii kasvaa.
 
Eilen nostettiin ämpärillinen porkkanoita, alkuperäisen suunnitelman mukaan piti ottaa perunatkin maasta, mutta perunaa on turha nostaa, vettä kun tuli sen verran päivän mittaan. Perunahan pitää nostaa poutasäällä, että ehtii kuivahtaa, ennen kuin varastoidaan. Paprikoitakin keräsin, puoli ämpärillistä. Oransseja ja mustia. Otin mukaan kaikki suurimmat vihreätkin, koska meillä tykätään paprikasta raakana.
 
 

Oli pakko myös kerätä kypsät kirsikkatomaatit pois. Super Sweet 100 kirsikkatomaatit kypsyttävät nyt satoaan niin hurjana, että joka päivä saa olla keräämässä.
 
Sipulipenkitkin saivat vähän kyytiä. Jostain kumman syystä perheen uusi tulokas, Ronja-vauva on tykästynyt sipuleihin.


Liekö joku vaisto jylläämässä, pikkuneiti osaa kyllä erottaa syötäväksi kelpaavat kasvit ja ne joita ei voi syödä. Se onkin jo avustanut erittäin ansiokkaasti, luvan kanssa, porkkanoiden nostamisessa. Porkkanoita se tykkää myös nakertaa,



Tosin tässä sipulin syönnissä se tiesi tasan tarkkaan, että sillä ei ollut siihen lupaa. Niin, ja senhän näkee naamastakin, että pahanteossa ollaan.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Sadekelejä ja sammakoita

Syksy on todenteolla vauhdissa jo. Tässä on satanut pari päivää melkein putkeen. Välillä tosin on hetken aikaa poutaakin pidellyt, hyvä niin, että edes jotain ehtii kasvimaallakin tehdä ja ainakin kasvihuoneessa olevat kasvit kastella kastumatta itse. Tomaatit kasvihuoneessa kypsyvät urakalla. Nyt niitä tulee niin paljon, että ei ehdi edes syömään. Olisi tässä tomaattisoseenkeittourakkaa tiedossa muutamaksi päiväksi.

Tänä aamuna tuossa kahdeksan maissa kun pikkuneiti Ronja heräsi nokosiltaan paineltiin pihalle sateeseen. Samalla kun tytteli touhotti niitä pentujuttuja pitkin pihaa (siis tappoi pikkukiviä, murisi ja tohelsi ympäriinsä) ajattein käyttää sankoihin yön aikana kertyneen sadeveden kasvihuoneen kasteluun. Aikamoinen ylläri odotti ämpärissä, en ollut osannut moiseen kummajaiseen varautua

 
Ensin luulin sitä isoksi roskaksi tai lehdeksi, siis siihen asti kun se pirulainen liikkui.
 
 
Piti ihan rillejä hieraista ja zoomata - ja katos perhanaa - sammakkohan se. Nyt kyllä ihmetyttää miten kummassa se tuonne ämpäriin on päätynyt, pois sieltä se ei kuitenkaan omin voimin päässyt, joten pääsin rescue hommiin heti aamusta.
 
Sateesta huolimatta pikkuneiti jaksoi paahtaa menemään pihalla. Nyt se keksi marjapuskien vieressä olevan ojan, joka on täytetty hiekalla. Eli siis mahdottoman mukava paikka kaivaa, pehmeää hiekkaa ja paljon.
 
 
Ensin tietysti tehtiin perusteellinen suunnitelma ennen kaivu-urakan aloittamista. Paikat tutkittiin tarkoin ja rajattiin se alue, jossa on kaikkein parasta tai mielenkiintoisinta kaivaa.
 
Ja sitten ei muuta kuin tassut toimintaan.



Kyllä siinä hiekka pöllysi kun pikkuneiti urakoi. Taas täytyy harmitella kehnoa kameraa, jossa suljinaikoja ei voi säädellä. Paremmalla kameralla olisi saanut ikuistettua ne mahtavat hiekkapilvet, joita koiruus ilmoille tuossa pölläytteli.
 
Välillä piti pikkuisen lepäillä ja nuuskia tarkkaan mitä sieltä nyt tuli ylös kaivettua.
 
 
Pelkkää hiekkaahan tuossa on, eli ei pitkään nuuskimiset vauvelia kiinnostanut. Sitten pitikin jatkaa kaivamista makuuasennossa - pitäähän sekin kokeilla.
 
Aikamoinen taidonnäyte se oli. Kahdeksanviikkoinen pentu kun tuota motoriikkaa vielä harjoittelee ja kaikki liikkeet ei nyt sitten ole ihan viimisen päälle kunnossa vielä.
 
Aika pitkään se jaksoi touhottaa. Mutta sitten tuli väsy ja pikkuinen piti viedä sisälle

Sisällä sitten piti sitä väsymystä kiukutella tottakai, näinhän kaikki pienet tekee. Sitten mentiin uristen omalle petille ja siihen sitten hetkeksi jäätiin murjottamaan - eihän se kiva ole, kun kesken kaiken kivan tekemisen alkaa väsyttämään liikaa.
 
Että semmosta täällä tänä aamuna.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Meille tuli vauva!

Näin syksyn korvalla, kun maatyöt vähenevät uhkaavasti ja kasvimaallakaan ei juuri mitään enää kannata tehdä, paitsi mitä nyt välillä käydä keräämässä kypsät tomatit pois, on aikaa vaikka totutella uutta perheenjäsentä talon tavoille. Eilen käytiin joutsenosta asti hakemassa taloon uusi vauva.

Neiti oli alkumatkalla sitä mieltä, että hän ei suostu olemaan yksin auton takaosassa. Oli hyppiminen ja huuto sen verran hurjaa, että päädyimme sitten siihen ratkaisuun, että menin neidin seuraksi takapenkille, ihan vauvan turvallisuuden vuoksi. Kiivetä tämä nimittäin yritti sen verran sinnikkäästi, että jossain vaiheessa olisi varmasti tupsahtanut auton etuosaan. Takapenkille päästyään tyttö vielä sittenkin valitti sellaiset reilut 10 minuuttia, mutta sitten se vinkuminen ja ulvominen loppui kuin seinään. Sen koomin ei sitten enää omaa tilannettaan surkutellut, nukkui tyynen viileästi lähes koko matkan.

 
Välillä piti aina herätä vähän pureskelemaan purulelua tai pesemään meikäläisen naamaa, mutta ei pikkuinen kauaa valveilla pysynyt, simahteli kuin saunalyhty tasaiseen tahtiin.
 
Matka oli melko pitkä - reilut kolme tuntia, mutta meni siis paljon paremmin kuin kukaan oli kuvitellutkaan. Pihalle kun tultiin, neiti tutkaili paikkoja vähän aikaa ja sitten pitikin jo päästä sisälle. Rappusten nousu on vielä vähän hakusessa, mutta onnistuihan se sitten lopuilta. Heti eteisessä olikin vastassa erittäin utelias kissaherra. Olin ottanut pennun syliini ovelta, ja Gizmo tutustui lähinnä uuden tulokkaan peräpäähän ensin. Laskin sitten pennun lattialle ja voi taivahan vallat mikä hännän heilutus alkoi. Näytti ihan miettivän, että vautsi täällä on kissa - kiva - kiva -kiva. On tämä pentu tottunut kissoihin jo, kasvattajalla kun niitä oli myös kaksi kappaletta. Taimihakkuri numero kakkonen, Kiya on näyttäytynyt tasan kaksi kertaa sen jälkeen kun pentu tuli taloon. Saas nähdä miten kauan menee ennen kuin sopetuu tilanteeseen.
 
Yö meni uskomattoman hienosti. Tämä pentu ei turhista itke, ei ainakaan vielä. Oma peti kun löytyi ja siellä kun vielä oli syntymäkodista tuotu huovan palanen, neiti oli tyytyväinen kuin mikä ja nukkua tuhisi onnellisena pitkään. Pari kertaa se heräsi yöllä. Sanomalehtipaperikin on vielä täällä vähän hakusessa, mutta vahinkojahan sattuu tuonikäiselle pennulle ihan väistämättä. Kuuden aikaan aamulla sitten herättiin, syötiin ja käytiin ulkona. Sitten taas nukuttiin ja nukuttiin, leikittiin kissan kanssa ja nukuttiin. Hienosti on toistaiseksi mennyt, mitä nyt Gizmo vähän välillä hermostuu, kun pentu puhuu koiraa ja sitä ei oikein kissa voi ymmärtää.

Osaa tämä pikkuinen jo ilmoittaa kun haluaa ulos, silloin kun tajuaa, että nyt pitäisi vähän lirauttaa. Aina se ei lamppu näytä syttyvän vielä pääkopassa, mutta aika usein kuitenkin, uskomaton tapaus kahdeksan viikkoa vanhaksi pennuksi.


Lähinnä neiti tässä vaiheessa hakeutuu koko ajan seuraan, tai ainakin lähes kosketusetäisyydelle nukkumaan. Saas nähdä kuinka kauan tämä vaihe kestää. Löytyy tytössä kyllä sitten sitä itsenäisyyttäkin.



Tassujen koosta jos voi mitään päätellä, tulossa on kohtuullisen kookas koiruus, kunhan tuosta vähän aikuisemmaksi kasvaa.
 
Ulkoilu sujuu todella vauhdikkaasti. Ja tänään on selvinnyt sekin, että neiti tykkää tappaa porkkanoita :)
 
Ja metsästää sieniä - tuossa pihassa olevat punikkitatit ovat saaneet sellaista kyytiä - ettei ole ihan tosikaan. Olisi pitänyt ne poimia pois, mutta minkäst teet - pikkuneiti täystuhosi lähes kaikki.
 
 

Pallokin on kiva, vähän turhan suuri tuollainen tennispallo vielä vauvan suuhun, mutta muutaman viikon päästä varmaan sekin saa kyytiä kun neiti vähän kasvaa.
 
Välillä ollaan sitten sen näköisiä kun maailma olisi potkinut päähän ja roimasti. Mutta kai tuo väritys ja vaaleat kulmakarvat nyt kenen tahansa naaman sen näköiseksi saisi. =).




Puutarhakuulumisia ei siis vuodenajasta johtuen ihmeemmin ole, kaikki ennallaan kustannuspaikalla, mitä nyt kurpitsat vaan yrittävät vielä sinnikkäästi kukkia.

torstai 9. syyskuuta 2010

Uskomatonta mutta totta - se kasvaa sittenkin

Spagettikurpitsa on vuoden selviytyjä numero kaksi. Halla tappoi suurimman osan kurpitsa raukkojen lehdistä tuossa muutama päivä sitten. Vaan kuinka ollakaan - sieltä puskee ja pukkaa uusia kurpitsoita sen kun kerkiää.


Puolikuolleiden lehtien seasta löytyi tuollainen pieni kurpitsan alku. Vaan ei se ollut ainoa.


Vähän suojaisemmassa paikassa oli jo melkoisen iso yksilö tulossa. Nyt jos tällaisia +17-20 asteen päiviä riittäisi vielä edes muutama, tuoltahan saisi uuden kurpitsasadon.

Tämänpäivän sienisaalis oli myös aika kiva. Puolisen tuntia tuossa pyörin toisella puolella tonttia naapurin metsässä. Ja melkein korillinen sieltä taas löytyi.


Tämä on ollut uskomattoman hyvä herkkutattivuosi. Ei niitä nyt pilvin pimein tuolla metsässä ole ollut, mutta ne mitä sieltä löytyy ovat täyttä tavaraa. Madottomia, puhtaita ja ah niin ihquja!

Vihreää hilloa - tomaateista

Tämä päivä onkin suurimmaksi osaksi mennyt hillon keittelyssä. Etsiskelin ensin netistä ohjeita sille miten vihreitä tomaatteja voisi käyttää - tomaatteja kun täällä nyt piisaa.

Päädyin sitten kokeilemaan hillo-ohjetta, vähän mukaeltuna tosin. Lopputulos oli niin hyvää, että olen jo kaksi uutta satsia keitellyt samantien.

 
Tämä hillo tehdään omenoista, sitruunoista ja vihreistä tomaateista. Suosittelen!


Vihreä tomaattihillo

500 gr vihreitä tomaatteja
300 gr omenoita
1 sitruunan mehu
maustemitallinen inkivääriä
500 gr sokeria

Tomaatit kuutioidaan ja niistä poistetaan kanta. Omenat kuoritaan ja kuutioidaan. Omenat, tomaatit ja inkivääri laitetaan kattilaan, lisätään vähän vettä, itse laitoin noin puoli desiä. Keitellään hiljalleen, loppu tarvittava neste muodostu tomaateista ja omenoista kunhan alkavat kiehua. Keitetään omenoita ja tomaatteja kunnes ne ovat pehmeitä. Lisätään sokeri ja keitetään kokoon. Jos haluaa kiinteää hilloa, voi lisätä hillosokeria tai jotain pektiininä sisältävää ainesta. Sitten vaan purkitellaan, jäähdytetään ja eikun syömään.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Purkkien metsästystä ja syksyn satoa - kurpitsan säilöntää

Ei niitä säilöntään sopivia purkkeja sitten tältä tuppukylältä löytynyt. Pakko oli suunnistaa lähimpään isompaan kaupunkiin. Samalla reissulla sitten tuli kierrettyä usemmassakin kaupassa ja osteltua kaikkea sellaista, mitä täältä pikkukaupungista ei saa. Vähissä ne oli purkit ison kaupunginkin kaupoissa. Ja että perhana osaavat kiskoa niistä hyvän hinnan. Onneksi ostin ne ensimmäiset, jotka löysin, ajattelin nimittäin, että murphyn laki varmaan taas kerran iskee ja muualla ei sitten purkkeja enää olekaan. Ja nämä mitkä ostin olivatkin sen kaupan viimeiset. Hyvä siis että ostin ne, nimittäin myöhemmin kävi ilmi, että samaa tavaraa oli tarjolla muissakin kaupoissa - huomattavasti kalliimpaan hintaan.


Enpä ole purkkeja ennen sixpackissä ostanut - vaan nyt sen tein, eivätpähän lopu kesken. Tuli samalla ostettua tomaattisosetta varten muutama pullokin, kohta se alkaa se tomaattienkin säilöminen ihan urakalla. Tuli myös mietittyä, miksi ihmeessä purkkeja ei ole kaupan. Mutta kai se vaan on niin, että ihmiset eivät enää nykyisin kotona säilykkeitä juurikaan tee. Outo juttu.

Tänä aamuna taimihakkurini Gizmo taas otti ja lähti omille teilleen, kun en ollut varovainen ulko-ovea aukaistessani. En enää jaksanut pojan perään pinkoa - menköön, ajattelin. Tulee takaisin sitten kun tulee. Hommailin tuossa sitten kaikenlaista pihapiirissä, laitoin saunan padan alle tulet ja siivoilin vähän kaikenmaailman työvällineitä pois nurkista lojumasta liiteriin. sitten arvelin olevan jo aika mennä tuohon ojan taakse tarkistamaan, että mahtaisiko siellä jo olla uusi erä herkkutatteja poimittavaksi.


Ihan ensimmäiseksi kun tuttuun varmaan paikkaan painelin huomasin nämä kolme kaunokaista. Jippii.. ainakin kolme sientä tiedossa.



Vaan kuinka ollakaan, viimeaikaiset sateet ja hyvät kelit olivat tehneet tehtävänsä.
 
Lopputulos oli:

 
Taas melkein korillinen herkkutatteja. Kyllä tänä syksynä kelpaa - näin myöhään putkahtelevat tatit ovat puhtaita, ei tuholaisia ja talven sienet on kohta pakastettu.
 
Puolituntisen tattiretken jälkeen tulin sitten tuohon pihaan ja kutsuin herra taimihakkuria muutaman kerran. Mitään ei kuulunut, joten tulin sisälle. Hetken aikaa sisällä puuhasteltuani kuulin kummallisia kolahduksia ja raapimista keittiän ikkunan takaa. No voi hyvät hynttyrät - herra taimihakkuri siellä hyppi keittiön ikkunalaudalle ja ihan ilmiselvästi pyrki sisään. Oli pojalla tekemistä - pari metriä on matkaa ikkunalta maahan ja pellitetyllä ikkunalaudalla ei kissakaan kynsineen luisumatta pysy. Näytti jätkä aika epätoivoiselta sen kolmannen kerran hypätessään. Eipä siinä muu auttanut kuin avata ikkuna ja päästää poika sisään. Missä lie sen pari tunita luuhannut - oli meinaan aikas likanen mies.
 
Säilöntärintamalla tänään on ollut vuorossa kurpitsan keittäminen soseeksi. Höyryssä sitä tuossa olen keitellyt ja kiroillut omaa tyhmyyttäni kun tuli sinne pääkaupunkiseudulle unohdettua yksi 5 litran kattila. Eli tässä nyt tuota jättimäärää kurpitsaa keitellään yhdellä viiden litran kattilalla. Tai höyrystetään. No, aikaahan siinä kuluu kun puuttuu välineitä, mutta kai sekin homma jossain vaiheessa tehdyksi tulee.

Kivaa syötävää kurpitsasta

Aika löysän näköistä tavaraa tulee kurpitsasoseesta. Kohta sitä pääseekin sitten loihtimaan kaikenmaailman kummallisuuksia kurpitsasta.



Tein sitten tuossa kurpitsalettuja. AIVAN ihania! Tällaisella ohjeella väsäsin letut tälläkertaa:
 
Kurpitsaletut

1 muna
2 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1-2 dl keitettyä kurpitsasosetta
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
¼ tl kanelia
ripaus muskottipähkinää
ripaus inkivääriä
2-4 rkl öljyä

Ai että oli hyvää - näitä meillä tullaan tekemään paljon!

tiistai 7. syyskuuta 2010

Huh hellettä, sano jänis pakkasella

Sääennusteen mukaan tälle paikkakunnalle kaavailtiin +17 tänään. Vaan eipä ole ensimmäinen kerta kun täsmäsää onkin ihan toista kun mitä ennustetaan. Täällä on iloisesti ollut tänään varjossa +20. Lämpötila tarkistettu kolmella eri mittarilla, ja jokainen niistä näyttää tuon 20. Ihan kiva. Aurinko paistaa täydeltä terältä

Tänään tuli bongattua varmaan syksyn viimeisiin kuuluvat suruvaippa ja nokkosperhonen ja yksi kaali- tai lanttuperhonenkin tuolla pihamaalla lenteli. Sudenkorennot ovat käyneet vähiin, muutama niitä vielä näytti tuolla lentelevän. Ihan toista oli muutama viikko sitten, silloin niitä oli tuhansittain tuolla pellon päällä.

Sienessäkin tuli tänään käytyä. Korillinen sieltä tuli - tällä kertaa sekalaista sorttia - herkkutatteja ja punikkitatteja. Rankkaa hommaa tuo sienestäminen tällaisilla helteillä =).

Tuossa pihamaallakin ja tässä ihan ympäristössä olisi vielä kilokaupalla pieniä punikkitatteja, ei vaan ole vielä tullut kerättyä.

Tällä kertaa kävin sienessä vähän kauempana. Kävelin muutaman kilometrin joen rantaa alajuoksulle päin. Paluumatkalla sitten istuskelin joen varressa hetken aikaa. Jonkin ajan kuluttua joesta alkoi kuulua kummaa molkskintaa. Oli muuten helvatun iso kala. Siellä se otus pyöri vedessä. Lajimääritystä sitten vaan tekemään.. vaalea vatsainen, ruskea muuten ja pirun karvainen - ai että karvainen... joo - luulin ensin kalaksi mutta saukkohan se oli. En ole aikaisemmin saukkoja täällä syksyllä nähnyt - talvella kylläkin.

Kotiin saapuessani totesin, että punatulkutkin ovat palanneet pihapiiriin. Tuolla ne istuskelivat syreenissä, koko parvi. Punarintojakin täällä on nyt pyörinyt muutaman päivän, niitäkin on ollut kymmenkunta paikalla samaan aikaan. Ihan selvästi tekevät muuttoa pikkuhiljaa. Västäräkkejä ei ole päivään pariin näkynyt, taisivat lähteä jo. Tässä kun kasvimaa hommat alkavat olla ohi, ehtii näitä kaikenmaailman havaintojakin tekemään ja seurailemaan näiden villien vipeltäjienkin touhuja paremmin.

Jotain hassuakin tänään tapahtui. Vanhempi taimihakkurini Gizmo on saanut päähänsä, että hän on koira. Tai jotain vastaavaa. Ostin pieniä koirien puruluita - ensi viikonloppuna mahdollisti saapuvalle vauvalle. Ja näinhän se menee, jos vauvaa ei tulekaan, kyllä Gizmo poika vetää puruluut parempiin suihin.


Kaiken huipuksi se vielä kyseistä tikkua kantelikin ympäri huushollia, Kiyan suureksi hämmästykseksi. Ei pikkuneiti oikein tajunnut mistä on kyse - hän kun ei moisista tikuista piittaa.

Ja luvan kuvan julkaisemiseen saatuani (kuva siis kasvattajan ottama) voinkin paljastaa mistä vauvasta on kyse:


Että semmonen tapaus =).