torstai 26. elokuuta 2010

Se on kori, se on kissa, eikun se on kissa korissa

Mistäköhän johtuu, että jos on kori tai laatikko ja kissa, ihan varmasti ei mene minuuttiakaan kun kissa istuu korissa tai laatikossa. Ja tämähän koskee kaikkia kissoja, ainakin kaikkia niitä, mitä minä tunnen.


Pikkkuneiti on ollut viime päivät ihan selvästi ikävystynyt, kasvimaalta ei ole kovinkaan paljon tutkittavaa tuossa korissa enää sisään raahattu tässä vaiheessa. Sadonkorjuu alkaa olla lopuillaan kaikkien muiden kasvien paitsi tomaattien osalta. Toisaalta kyllä se näyttää tyhjä korikin neitiä kiinnostavan, onhan se täynnä mitä kummallisempia ihania hajuja - kun on kerran kasvimaalla oleillut. Ja kyllä sitä tutkittiinkin pitkään ja tarkkaan. Joka ikinen sentti piti nuuskia vähintään kahteen kertaan. On se kiva, kun noinkin pienellä vaivalla saa kissallensa jotain mielekästä tekemistä, ei muuta tarvinnut kuin nostaa tyhjä kori lattialle.

Ainoa miinuspuoli tuossa on se,että jos on aikonut koria johonkin käyttää - se onkin sitten melkoisen mahdotonta, jos kori on täytetty kissalla. Eipä minunkaan muu auta kuin ottaa vaan toinen kori.

Ja tämmöistä täytettä koriin sain tuosta rannalta noin 30 metrin päästä ojan takaa.


On siinä muutama kilo, ja täällä ollaan aivan onnesta pyöreinä. Vallankin kun olin jo luopunut toivosta saada tänä vuonna yhtään metsäsieniä. Kun näitä herkkutatteja löytyy - on se melkein kuin pienen lottovoiton saisi. Ovat nämäkin niin hyviä ja peittoavat ostosienet mennen tullen.

Sienien keräämisen lisäksi tämä päivä on kulunut kasvien uudelleen järjestelyillä. Olen siirtänyt muutaman ämpärikasvatuksessa olevan kasvin kasvihuoneeseen - hallaa pakoon. Ennustavat nääs ensi yöksi tälle alueella hallanvaaraa. Harmi se olisi, siinä paleltuisi avomaan tomskut ja kaikki. Tässä kohta lähden niitä peittelemään ja virittämään kaikenlaisia hallanesto systeemeitä. Ihan siltä varalta, että kaikki ensi yönä paleltuu, keräsinkin tänään kilokaupalla tomaatteja jo puoliraakoina. Kypsyyvät nuo ihan kivasti sisälläkin, kun laittaa paperipusseihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti