perjantai 23. heinäkuuta 2010

Laatikollinen yrttejä ja muuta kivaa

Kasvimaalla olevassa laatikossa kaikki kasvaa kohisten. Kasvu on niin voimakasta juuri nyt, että asumisjärjestelyissä on ollut pakko tehdä jo toisen kerran uudelleen arviointeja ja pakkosiirtoja. Aamulla evakkoon lähtivät timjamit, jotka olivat jääneet ihan kokonaan kultajuurikkaiden lehtien varjoon. Timjami on sellainen yrtti, että sen pitäisi pitää paahteisesta kasvupaikasta. No, ei siellä toisen kasvin lehtien alla ollut paahteesta tietoakaan. Kyllähähän tuo siellä ihan kivasti voi ja kasvoikin, mutta siirsin sen nyt toiseen päähän laatikkoa, sellaiseen kohtaan mihin paistaa koko päivän aurinko.

Yrttien uudelleenistutusta yleisesti vältetään. Kaikki oppaat mihin olen asian tiimoilta tutustunut, kehottavat kylvämään yritit suoraan lopulliselle kasvupaikalleen, koska yrteillä on niin hennot ja helposti vaurioituvat juuret, että niiden uudellenistutus voi vahingoittaa niitä. Voihan olla, että jossain on joku asiantuntija, joka on asiasta eri mieltä. Minä ainakin olen, vaikken nyt mikään varsinainen asiantuntija olekaan. Olen toki joskus vuosia, vuosia sitten käynyt emäntäkoulun, jossa puutarhaoppi oli yksi oppiaine. Eli ei tässä ihan tietotaidottomia sentään olla. Tosin paljon on varmasti unohtunut vuosien varrella ja paljon on varmaankin muuttunutkin, uutta tietoa kun tulee kaikesta jatkuvasti.

Olen kasvattanut kaikki yrttini pikkuruukuissa kasvihuoneesa sellaisiksi kahden - kolmen sentin korkuisiksi. Sen jälkeen istutin ne kasvimaalla olevaan laatiikoon. Ihan hyvin meni. Yksikään ei kärsinyt uudelleen istuttamisesta. Tämän jälkeen olen jo joidenkin asumispaikkaa vaihtanut kasvilaatikon sisälläkin. Esimerkiksi basilikatkin olen siirtänyt otollisempaan kasvupaikkaan, basilika kun ei niin kauheasti paahteisesta paikasta pidä, piti siirtää vähän varjoisempaan kohtaan. Eli jos toimii kohtuullisen varovasti ja ottaa ison paakkun multaa mukaan, kun yrttejä siirtelee, voi sen ihan huoletta tehdä. Ainakin näin minä toimin, eikä siis yksikään laji ole tähän mennessä vielä kärsinyt yhtään.



Persilja, Korianteri ja Timjami sulassa sovussa kasvilaatikossa. Muutama pillisipulimätäskin on näköjään osunut kuvaan mukaan.

Basilikat kasvavat Mangoldien vieressä ja viihtyvät ihan hyvin.


Tämän kasvupaikan vaarana tosin on se, että nuo Mangoldit alkavat varjostaa vähän liikaakin. Tai muuten vaan valtaavat kasvutilan pienemmältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti