tiistai 27. heinäkuuta 2010

Kello 6:30 aamulla +25, pilvistä, tuuli 3 m/s

Enpä muista tällaista kesää nähneeni. Ei ole ennen vastaan tullut tässä maassa tällaista aamua, kello kuudelta jo +25 astetta, vaikka on pilvistä. Huimaa!


Kyllä tällaisilla keleillä kasvien kelpaa olla avomaalla.

Sääennusteen mukaan tänään pitäisi saada vähän sadettakin. Voi kun saataisiinkin, olisi edes tälle päivälle yksi askare vähemmän. Tuon kokoinen kasvimaa, mikä minulla on, vie aika pirun paljon aikaa, jos sen kastelee kunnolla. Suunnitelmissa tosin olisi hankkia jonkinlainen sadetin. Heti kun sopiva osuu kohdalle, ostan. Etsimään en aio lähteä.

Istutin tusinan verran tomaatteja avomaalle kesäkuussa, ihan pellolle ja istutuksen jälkeen jätin ne sinne suunnnilleen oman onnensa nojaan. Olen niitä toki kastellut päivittäin ja tuossa jossain vaiheessa jopa vähän lannoitinkin. Mutta muuta en ole tehnyt, mitä nyt muutamaa yksilöä tukenut narujen kanssa, kun ovat alkaneet uhkailla muuttavansa kasvusuuntansa maanmyötäiseksi.

Lajikkeita pellolta löytyy monta: Tigerella, Money Maker, San Marzano, Marmande, Roma ja Chocolate Cherry. Näistä kaikki muut pukkaavat jo tomaatinalkuja paitsi tuo kirsikkatomaatti. Marmanden tomaatit alkavat olla jo pienen nyrkin kokoisia ja väri alkaa muistuttaa sellaista mukavan oranssinvihertävää, mikä enteilee sitä, että kypsymistä alkaa pian tapahtua tosissaan.

Kaikki nämä tomaatit ovat melkoisia puskia. On ollut jännä seurata, miten ne kasvavat niin mahdottoman eri näköisiksi kuin kasvarissa. Pääsääntöisesti ovat matalia, tosi tanakkarunkoisia puskia. Jopa nekin yksilöt, jotka eivät pensastomaatteihin kuulu. Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita.

Tämä päivä varmaan kuluu ihan muissa kuin puutarhahommissa. Pesukone sanoi sopimuksensa irti kesken linkouksen ja paukautti luukun auki ja pyykit pihalle. Tästä on tulossa todella mielenkiintoinen päivä - paikalliset kodinkoneliikkeet kun ovat mitä ovat - eli varsinainen seikkailu tulossa - kun yrittää sopivaa uutta pesukonetta hankkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti